Mari Mäenpää halusi peruskoulun jälkeen nopeasti töihin. Lapsista pitävälle nuorelle lastenhoitajan opinnot olivat luonteva reitti työelämään.
Työvuodet kuluivat ja Mäenpäästä alkoi tuntua, ettei hän lastenhoitajana voinut vaikuttaa sellaisiin asioihin, joi- ta ohjasi enemmän tottumus kuin pedagogiikka. Hän halusi toimintansa pohjaksi tutkittua tietoa ja alkoi unelmoida varhaiskasvatuksen opettajan opinnoista.
Kun opintoja alettiin tarjota monimuotokoulutuksina, Mäenpää tiesi mahdollisuutensa koittaneen. Hakukelpoisuuden ehtona olevat kasvatustieteen perusopinnot hän suoritti Voionmaan opistossa avoimen yliopiston kursseina. Syksyllä 2021 alkoivat monimuoto-opinnot Tampereen yliopistossa.
Lähi- ja etäopetusta yhdistäviin monimuotokoulutuksiin voi osallistua työn ohessa. Ne ovat osa palettia, jolla yritetään ratkoa varhaiskasvatuksen opettajapulaa. On tutkintoa täydentävää koulutusta, S2-väylää sekä koulutuksia, joissa kesken jääneen tutkinnon voi suorittaa loppuun.
Vakahenkilöstön kouluttaminen opettajiksi on osoittautunut tehokkaaksi, sillä opiskelijat ovat usein motivoituneita, sitoutuneita alalle ja tuntevat työn arjen. Lisäksi monimuotokoulutuksiin hakeutuu ihmisiä, joilla ei olisi muuten mahdollisuutta korkeakouluopintoihin.
Mäenpään tavoin monelle alan työntekijälle opinnot ovat unelmien täyttymys. Näin sanoo yliopistonlehtori Jonna Kangas. Hän vastaa vakaopettajan monimuotokoulutuksesta Helsingin yliopistossa.
– He ovat yli 40-vuotiaita naisia, joilla on ollut vahva halu opiskella mutta heillä ei ole ollut siihen mahdollisuutta tai he ovat olleet epävarmoja omasta pystymisestään. Osalle on sanottu kotona, että tytöt eivät kuulu yliopistoon, Kangas kertoo.
On tapahtunut niinkin, että opo on ohjannut maahanmuuttajataustaisen nuoren lähihoitajan opintoihin, koska perhe ei ole osannut kertoa, että nuori haluaisi korkeakouluun.
– Nämä ihmiset tarvitsevat opiskelutaitojen tukemista. Reflektointia ja pedagogisen toiminnan perustelemista harjoitellaan askel kerrallaan, Kangas sanoo.
Pitkällä aikavälillä varhaiskasvatuksen opettajia on koulutettu liian vähän.
1990-luvun puolivälissä opettajankoulutuksen aloituspaikat vähenivät sadoilla. Kun vielä 1992 lastentarhanopettajan tutkintoja tehtiin vuodessa noin 800, määrä oli 2010-luvun alkuvuosina romahtanut lähelle 300:aa.
Syitä oli useita. Lamavuosina päivähoidon tarve pieneni, kun ihmiset jäivät työttömiksi. Perhepäivähoitoa oli paljon.
1995 vakaopettajien koulutus siirtyi yliopistoihin, mutta siirto ei saanut tuottaa lisäkuluja valtiolle. Tämä johti siihen, että yliopistot lisäsivät koulutuspaikkoja varoen, koska ne saivat kandidaatin tutkinnoista vähemmän rahaa kuin maisterin tutkinnoista.
Samaan aikaan sosiaalialan tutkinnot lisääntyivät.
Sosiaalikasvattajat olivat saaneet kelpoisuuden lastentarhanopettajan tehtävään jo 1970-luvulla, kun päivähoitolakia säädettäessä oli herännyt huoli henkilöstön riittävyydestä, kertoo varhaiskasvatustutkija Eeva-Leena Onnismaa.
Aluksi sosiaalikasvattajia oli alle viisi prosenttia päiväkotien henkilöstöstä, mutta suhdeluku kasvoi sitä mukaa, kun ammattikorkeakoulujärjestelmää rakennettiin.
Raha kulki oppilaitoksiin eri perustein. Amkeja rahoitettiin aloittaneiden opiskelijoiden, yliopistoja valmistuneiden tutkintojen mukaan.
Tilannetta heikensi 1992 annettu asetus, jonka mukaan riitti, että joka kolmannella päiväkodin työntekijöistä oli lastentarhanopettajan kelpoisuus.
– Pinnan alla kehittyi pula ydinammattiryhmästä. Se ei tullut näkyväksi, koska sote-alalla koulutettiin ihmisiä moninkertaiset määrät, eikä sosiaali- ja terveysministeriö vastuuministeriönä seurannut opettajien koulutustarvetta, Onnismaa sanoo.
Jo vuonna 2009 OAJ:n selvityksestä ilmeni kasvava pula lastentarhanopettajista. Tehtäviin ei riittänyt kelpoisia hakijoita.
Laiva alkoi kääntyä hitaasti, kun varhaiskasvatus siirrettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen 2013. Aluksi kasvatustieteen kandidaatin perustoteutuksiin, eli kokopäiväopintoina tehtäviin tutkintoihin, lisättiin aloituspaikkoja eduskunnan joululahjarahoilla.
2018 päivähoitolaki uudistettiin pedagogista näkökulmaa painottavaksi varhaiskasvatuslaiksi. Määräaikaisella rahoituksella koulutuksiin lisättiin neljän vuoden aikana yhteensä tuhat aloituspaikkaa.
Tampereen yliopisto alkoi tarjota monimuotokoulutusta heti 2018. Hakijoilta ei edellytetty työkokemusta varhaiskasvatuksesta, mutta monella sitä oli. Motivoituneita opiskelijoita olivat myös alanvaihtajat, joilla oli ennestään jokin korkeakoulututkinto.
Monimuotokoulutuksia tuli lisää nopeaan tahtiin. Yliopistojen yhteiset hankkeet ja yksittäiset yliopistot ovat saaneet niitä varten useampia kertaluonteisia rahoituksia.
Opetusneuvos Katri Tervaspalo opetusministeriöstä kertoo, että yliopistojen ja ministeriön välisissä tulossopimuksissa varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärätavoitteita on nostettu.
Sopimuskaudella 2025–2028 yliopistojen tavoitteena on kouluttaa vuosittain 1 280 uutta varhaiskasvatuksen opettajaa ja 230 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa parhaaksi katsomillaan tavoilla.
Luku alkaa olla lähellä OAJ:n ennen viime eduskuntavaaleja tekemää laskelmaa, jonka mukaan uusia opettajia tarvittaisiin vuosittain 1 400. Se on kirjattu myös nykyisen hallituksen ohjelmaan
Koulutusten hakijamäärät sen sijaan eivät ole kasvaneet.
Vuonna 2017 hakijoita oli 2 749, valittuja 591 ja aloituspaikan otti vastaan 575. Vuonna 2024 hakijoita oli 2 688, valittuja 1 192 ja aloituspaikan vastaanottaneita 1 112, Tervaspalo laskee.
Monimuotokoulutus ole aukoton ratkaisu. Opintojen, työn ja perhe-elämän yhdistäminen on vaativaa. Opiskelutaidot pitää opetella, jos takana ei ole lukio- tai korkeakouluopintoja.
Mari Mäenpäästä tuntui opintojen aikana monta kertaa, ettei hän ymmärrä mistään mitään. Kantava voima olivat kurssikaverit, joiden kanssa teorioita pähkäiltiin sekä kasvotusten että viestisovelluksessa. Oman tietämättömyyden näyttäminen oli turvallista, kun toisilla oli sama tausta.
Varhaiskasvatuksen perusopinnot olivat opettaneet Mäenpäälle opiskelutaitoja. Kandiopintojen aikaan hän oli vuoden aikuiskoulutustuen mahdollistamalla opintovapaalla. Muutoin olisi kärsinyt joko opiskelu, työ tai perhe.
Kuutoskaupungit eli Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu tarvitsisivat vuoteen 2032 mennessä noin 6 000 uutta varhaiskasvatuksen ammattilaista kunnalliseen ja noin 2 000 yksityiseen vakaan.
Tänä vuonna kaupungit alkavat tarjota omalle henkilöstölleen mahdollisuutta hakea vakaopettajan tilaustutkintokoulutukseen.
Tilauskoulutuksilla tavoitellaan seitsemän vuoden aikana 1 200 uutta opettajaa ja 800 varhaiskasvatuksen sosionomia. Valtion ja kuutoskaupunkien hankkeessa kaupungit tilaavat koulutukset yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta.
Koulutuksen rahoittaa opetusministeriö ja sisällöstä vastaavat korkeakoulut. Kaupungit tukevat opiskelua tarjoamalla palkallisia vapaapäiviä ja kaupunkikohtaisia vertaisryhmiä.
Yliopistoille perusopintojen edellyttäminen monimuotokoulutuksiin hakevilta on ollut keino varmistaa, että opiskelijat pärjäävät opinnoissa. Kaupunkien tilaamiin koulutuksiin perusopinnot sisältyvät, jos hakija ei ole niitä ennestään suorittanut.
Vantaan varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä perustelee ratkaisua sillä, että henkilöstölle on kova ponnistus suoriutua työn ohella ensin itsenäisesti perusopinnoista ja hakeutua sen jälkeen tilauskoulutukseen.
– Opettajaksi valmistuminen etenee sujuvammin, jos on suoraan tarjolla vaihtoehto, jossa koko tutkinnon saa samasta paikasta, Mäkelä sanoo.
Mari Mäenpää valmistui varhaiskasvatuksen opettajaksi keväällä 2023 ja sai opettajan pestin omasta työpaikastaan, Seinäjoen Tikkuvuoren päiväkodista. Työn ohella Mäenpää tekee maisterin tutkintoa ja opettajan pedagogisia opintoja.
Unelmissa siintelee esihenkilötyö, jossa pääsisi vaikuttamaan henkilöstön hyvinvointiin ja siihen, kuinka yhteistyö eri ammattikuntien välillä toimii.
Juttua varten on haastateltu opetusneuvos Kirsi Alilaa opetus- ja kulttuuriministeriöstä, OAJ:n erityisasiantuntija Auli Setälää, projektipäällikkö Jesse Myllylahtea Helsingin kaupungilta sekä koulutusasiantuntija Tytti Lindroosia Tampereen yliopistosta. Juttuun haastateltu Mikko Mäkelä on siirtynyt tammikuun lopussa toisen työnantajan palvelukseen.