Meidän työ: Yliopiston pakohuone innostaa oppimaan

Tarja Toropainen ja Krista Laine suunnittelivat pedagogisen pakohuoneen. Kehittämistyö poiki iloa yliopistonlehtoreiden työpäiviin. Työnantaja Itä-Suomen yliopisto tuki hanketta taloudellisesti.

Tarja Toropainen ja Krista Laine Farmasian laitoksen yliopistonlehtoreita Itä-Suomen yliopistossa Kuopion kampuksessa

 

Olimme mukana vetämässä työryhmää, joka toteutti farmaseuttisen pakohuoneen Farscapen. Pakohuonepelit ovat nuorten suosiossa, ja opetuksen pelillistämisellä olemme saaneet uuden mielekkään tavan lisätä työelämätaitoja.

Pedagogisen pakohuoneen tehtävissä päästään harjoittelemaan ja arvioimaan esimerkiksi opiskelijoiden laboratorio- ja ryhmätaitoja. Tehtävät puretaan aina yhdessä opettajan kanssa.

Saimme suunnitteluun kehittämisrahoitusta yliopistolta. Tämä kasvatti tunnetta oman työn arvostuksesta.

 

Opettajakollegamme ovat olleet innokkaasti mukana pilotoimassa pakohuonetta ja perehtymässä pakopelipedagogiikkaan. Pakopeliä pelaavan opiskelijaryhmän mukana eläminen ja iloitseminen heidän onnistumisistaan tuo hyvää mieltä työpäiviin.

Meillä farmasian laitoksella on ollut mahdollisuus kouluttautua työajalla yliopistopedagogiikkaan ja sitä kautta kehittää omaa opetustamme.

Laitoksellamme järjestetään säännöllisesti monipuolista tyhy-toimintaa. Etenkin neljän vuoden välein järjestettävät leikkimieliset farmasian olympialaiset edistävät yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.