Asiat eivät usein mene ihan suunnitelman mukaan. Elina Kataja tiesi sen jo työskennellessään varhaiskasvatuksen opetus- ja suunnittelutehtävissä Pirkanmaalla ja Hämeenlinnan seudulla.
Muuttuviin tilanteisiin sopeutuminen sai uuden merkityksen, kun Kataja vietti viime lokakuun Kenian Kalobeyein pakolaisalueella täydennyskouluttamassa varhaiskasvatuksen opettajia. Matka kuului Opettajat ilman rajoja -verkoston varhaiskasvatuksen kehittämisprojektiin, joka keskittyy Keniaan, Syyriaan ja Ugandaan.
Kun Kataja yritti saada opettajia valmistamaan matematiikan oppi- materiaaleja kierrätystavaroista kuten mehupilleistä ja tyhjistä vessapaperirullista, opettajat innostuivat, mutta eivät ihan niin kuin Kataja tarkoitti.
Muutama miesopettaja käytti kaksi tuntia lähinnä pillien ihmettelyyn ja leikkimiseen.
– He rakentelivat kaiken maailman taloja ja tekivät laskutoimituksia pilleillä. Olisin tietysti voinut harmistua siitä, etteivät he saa mitään konkreettista aikaan.
Kataja kuitenkin päätyi ajattelemaan, että opettajien on tärkeää saada itse kokea toiminnallisten ja leikillisten menetelmien hauskuus.
– Jos aikuinen leikkii työkaverinsa kanssa mehupilleillä, siitä voi seurata joku konkreettinen ajatus myös lasten opettamiseen.
Ideat olivat muuttuneet teoiksi, kun Kataja myöhemmin kävi seuraamassa lapsiryhmien toimintaa. Työpajassa valmistuneita materiaaleja oli otettu käyttöön.
Leikillisyys ja lapsia osallistavat toiminnalliset menetelmät ovat Katajan mukaan juuri sitä suomalaisen varhaiskasvatusosaamisen ydintä, jota kannattaa viedä kehittyviin maihin.
Kansainvälisissä koulutusviennin tehtävissä Kataja on oppinut, ettei toiseen maahan voi rakentaa suomalaista koulua tai varhaiskasvatusta. Kunkin maan kulttuuri ja olosuhteet määrittävät raamit koulutusviennille.
Kalobeyei on lähes 300 000 pakolaisen asuttama alue Kenian luoteisosassa, Etelä-Sudanin rajalla. Suurin osa vakaopettajistakin on pakolaisia ja vailla työhön valmistavaa koulutusta.
Yhdellä opettajalla saattaa olla luokassaan 200 neljä–viisivuotiasta. Työvälineenä on usein vain liitutaulu.
– Opetus on monesti sellaista kuorolausuntaa. Voi olla, että itsekin laittaisin lapset toistamaan asioita kuorossa, jos heitä olisi ryhmässäni 200.
Ruusunpunainen idealismi on karissut kokemuksen myötä, mutta Kataja uskoo yhä, että hänen työllään ja suomalaisella koulutusviennillä on merkitystä. On pakkokin uskoa, jotta vapaaehtoistyö rankoissa oloissa motivoi.
– Sen sijaan, että minä menisin suurena sankarina paljastamaan materiaalipankkini ja hienot ideani, tarkoitus on löytää pedagogiikkaan ja pienten lasten oppimiseen yhdessä jotain uutta.
Ei tarvitse olla mikään superyksilö. Ihan perusopettaja voi lähteä.
Leikillisyys ja toiminnallisuus voivat tuottaa oppimista ja syvällistä ymmärrystä. Elina Kataja sanoo, että suomalaisilla vakan ammattilaisilla on paljon annettavaa lapsilähtöiseen pedagogiikkaan ja lasten sosioemotionaaliseen kasvatukseen.
Silti hän arvelee, että varhaiskasvatuksen puolella vain harva lähtee kansainvälisiin koulutusviennin tehtäviin. OAJ ja Varhaiskasvatuksen opettajien liitto Vol eivät ole pitäneet kirjaa lähteneiden määrästä.
– Jokainen tuntee jonkun luokanopettajan, joka on ollut mukana koulutusviennissä. Mutta vakassa meitä on älyttömän paljon vähemmän, Kataja toteaa.
Hän haluaa kannustaa suomalaisia vakaopettajia lähtemään ulkomaille. Siitä voi saada valtavan paljon ammatillisesti. Omaa työkenttää pääsee katsomaan hyvin toisenlaisesta vinkkelistä.
– Eikä tarvitse olla mikään superyksilö. Ihan perusopettaja voi lähteä.
Elina Kataja on ollut maailmalla puolitoista vuotta. Marraskuussa Kataja palasi Keniasta Intian Mumbaihin, jossa hän työskentelee Finland International Schoolissa niin ikään varhaiskasvatuksen opettajien kouluttajana.
Mumbaihin Kataja päätyi entisen esihenkilönsä ehdotuksen kautta. Siihen aikaan hän ajatteli, että Intia on ehkä vähiten kiinnostava maa. Nyt ajatukset ovat muuttuneet.
Kun ystävät kysyvät, millaista Intiassa on, Kataja sanoo, että Intia on liikaa kaikkea.
– Täällä on liikaa ihmisiä, hirveän sotkuista ja ihan järkyttävä liikenne. Toisaalta täällä on ikivanhaa kulttuuria ja paljon kaikkea äärettömän mielenkiintoista, hän kertoo Teams-puhelussa Mumbaista.
Intialaiset ovat Katajan mukaan innokkaita ja aktiivisia ihmisiä, jotka juhlivat paljon. Joka viikko on jonkun jumalan juhlat.
– Jos suomalaisessa juhlakalenterissa on kolme juhlaa vuodessa, Intiassa on kolme juhlaa kuukaudessa.
Varhaiskasvatuksen toimintaympäristö on Intiassa täysin erilainen kuin Keniassa.
Intia on yksityiskoulujen luvattu maa. Katajan omassa koulussa on korkeat koulumaksut ja jopa pienemmät lapsiryhmät kuin monissa Suomen päiväkodeissa.
Katsokaa, miten siistiä duunia me teemme.
Varhaiskasvatuksen tavoite ja tarkoitus ovat silti universaaleja.
– Lopulta varmasti jokainen pienten lasten kanssa toimiva haluaa auttaa uusia sukupolvia ja antaa heille hyvät ainekset elämään.
Vaikka koulutusviennin lähtökohta on viedä suomalaista osaamista maailmalle, homma toimii myös toiseen suuntaan. Kataja on oppinut Intiassa, että varhaiskasvatusta voi markkinoida ja pitää esillä, vaikka kyse olisikin kunnallisesta peruspalvelusta.
– Täällä korostetaan tosi paljon sitä, että katsokaa, miten siistiä duunia me teemme. Ja sitten perheet haluavat meidän kouluun.
Finland International School järjestää paljon tapahtumia ja pitää vanhemmat mukana toiminnassa. Osin kyse on Katajan mukaan maksavien asiakkaiden pitämisestä tyytyväisinä, osin vahvan yhteisöllisyyden rakentamisesta.
Aktiivisuus kohentaa koko alan arvostusta.
Jos ja kun Elina Kataja joskus palaa Suomeen, hän aikoo pitää ääntä varhaiskasvatuksen puolesta ja ottaa lasten vanhemmat mukaan päiväkotiyhteisön rakentamiseen.