Kun puristus hellittää

Lähde innolla kaikkeen mukaan. Muista, että kaiken pitää olla tip top – työn, kodin, kehon rasvaprosentin.

Paina täysillä, vaikka hälytyskellot soivat. Jaksa yksin, äläkä apua ruinaa.

Tässä toimintamalli, joka imeytyy moniin meistä salakavalasti, tiedostamatta – ja johtaa suurella todennäköisyydellä uupumukseen.

Mallia seurasivat myös luokanopettajat ja pienten lasten äidit Susanna Posio ja Reetta Yrttiaho, jotka yrittivät suorittaa täysillä sekä äitiyttä että opettajuutta.

Reetan uupumus alkoi kehkeytyä, kun hän palasi äitiysloman jälkeen työhönsä helsinkiläiseen Itäkeskuksen peruskouluun viisi vuotta sitten.

Oli oppilaskuntaa, johtoryhmää, opetussuunnitelmaryhmää, ilmiöopetuspilotteja.

– Minulla oli paljon tuen tarvitsijoita ja pedagogisia asiakirjoja tehtävänä, ja nipistin yöunista ehtiäkseni kaiken, kertoo Reetta, joka alkoi odottaa samoihin aikoihin toista lastaan.

Verenpaine nousi, päätä särki, väsytti – mutta Reetta jatkoi entiseen tyyliin.

– Kun esimies kysyi, tarvitsenko apua, vastasin että kyllä minä pärjään. Ajattelin, että jos otan apua vastaan, kollegat joutuvat pulaan.

Muutama vuosi sitten myös Susanna Posio painoi täysillä Porvoossa kolmos- ja nelosluokkien yhdysluokan opettajana, vararehtorina, ops-agenttina sekä kirjasto- ja musiikkivastaavana.

Esikoinen oli kaksivuotias ja vauva neliviikkoinen, kun mies siirtyi viikoiksi Kajaaniin töihin. Samaan aikaan perhe rakensi omakotitaloa ja Susanna järjesti häät, joita varten kuntoili hulluna ja laihdutti 13 kiloa.

– Olin huippuesimerkki aikaansaavasta, pedantista ja tehokkaasta naisesta mutta en muista niistä ajoista juuri mitään, Susanna sanoo.

Pysähdys tuli, kun 20 kilon paino putosi kuntosalilla jalan päälle ja varpaat menivät murskaksi. Seurauksena oli kuuden viikon täyslepo.

Tapaturma kuntosalilla oli Susannalle onnenpotku, koska se pakotti hänet pysähtymään.

– En ollut pysähtynyt elämässäni koskaan kunnolla ennen sitä. Yhtenä marraskuisena aamuna löysin itseni naapurista ja itkin siellä monta tuntia. Minulla diagnosoitiin keskivaikea masennus, uupumus ja ahdistus, Susanna kertoo.

Hän sai apua lastenhoitoon ja opetteli nukkumaan. Hän kävi tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa ja lääkkeitäkin kokeiltiin.

Reetan vauhti hiljeni vasta, kun neuvolalääkäri käski häntä jäämään pois töistä kuukautta ennen äitiysloman alkua.

– Itse en ymmärtänyt olevani uupunut, tajusin sen vasta reilu puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen.

Reetta huomauttaakin, että uupumisessa ei ole aina kyse äkillisestä romahduksesta.

– Huono olo voi olla väsymystä ja neuvottomuutta, joka kasaantuu vähitellen.

Uupumuksen alhosta noustaan myös askel kerrallaan, pikkuhiljaa.

Tein päätöksen, että minun täytyy opetella rajaamaan työtäni.

Sekä Susanna että Reetta ovat joutuneet ajattelemaan elämäänsä uusiksi. Siihen on tarvittu aikaa ja apua: Reetta on tutkaillut ajatuksiaan työterveyspsykologin kanssa ja Susanna käy edelleen psykoterapiassa.

– Tein itseni kanssa päätöksen, että minun täytyy opetella rajaamaan työtäni, sanoo Reetta.

Töihin palattuaan hän ryhtyi tekemään 80-prosenttista työaikaa.

Molemmat naiset löysivät paikan kasvulle ja uusien ajatusten omaksumiselle positiivisen psykologian koulutuksesta.

Toisiinsa Susanna ja Reetta tutustuivat tämän vuoden alussa, ja heissä syttyi halu viedä koulutuksen oppeja muillekin opettajille ja rehtoreille.

– Ei voi aina vain todeta, että opettajat ovat uupuneita ja työmäärä kasvaa. Tarvitaan välineitä puuttua asiaan, Susanna sanoo.

Toverukset jäivät virkavapaalle ja loivat Kohti kukoistavaa koulua -konseptin. Se tarkoittaa kolmen tunnin koulutuksia, joissa opitaan esimerkiksi pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa ja antamaan työkaverille vahvuuspalautetta.

Toipumisen myötä pinnistelyn tilalle on tullut hellittämistä ja rentoutta, huonon omantunnon tilalle itsemyötätuntoa.

Taikasanana on hyvän huomaaminen.

Herkästi innostuvainen Reetta on oppinut harkitsevuutta.

– Nyt pystyn jo pysähtymään ja miettimään, kannattaako kaikkeen lähteä mukaan.

Taikasanana on hyvän huomaaminen.

– Kun töissä keskittyy havaitsemaan ja tekemään hyviä asioita, ne lisääntyvät, Susanna sanoo.

Hän kertoo arkisen esimerkin tavasta, jolla hyvä poikii lisää hyvää.

– Sanoin kerran kahvilan kassalle, että haluaisin maksaa seuraavan asiakkaan kahvin. Katsoin kauempaa asiakkaan reaktiota, ja mikä onnentunne hänen kasvoilleen levisikään!

Myös kassaneidin kasvot loistivat, kun hän sai viedä hyvää eteenpäin.

– Ja parasta oli, että asiakas laittoi hyvän kiertämään ja maksoi seuraavan asiakkaan kahvin.

Ilo on palannut Susannan ja Reetan elämään. Reetan koulussa myös uudenlaiset työjärjestelyt tukevat hyvinvointia. Koulussa on siirrytty 45 minuutin oppitunneista 90 minuutin mittaisiin tunteihin.

– Kiireen tuntu työstä katosi, ja puolen tunnin tauon aikana opettajakin ehtii palautua.

Toisinaan Reetta ja Susanna lähtevät metsään haltioitumiskävelylle suunnittelemaan seuraavaa koulutusta.

Reetan mielestä uusi ops antaa entistä enemmän vapautta opetukseen, eikä opettajan tarvitse hampaat irvessä pitää lankoja käsissä koko ajan.

– Olen opetellut myös armollisuutta tuntien suunnittelussa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, koska hyvää valmista materiaalia löytyy paljon. Tykkään kokeilla uutta ja olen oppinut, että jos joku asia ei onnistu, sitä ei tarvitse jatkaa.

Susannalle relaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lopettaa onnellisuuden etsimisen, keskittyy tekemään itselle merkityksellisiä asioita ja luomaan ympärilleen onnen tunteita.

– Lopulta tärkeintä on se, että läheiset ihmissuhteet ovat kunnossa.

Nyt Susanna ja Reetta yrittäjinä uuden edessä.

– Kun on kova hinku viedä näitä asioita eteenpäin ja samalla paine saada kouluttamisesta myös elantoa, on oltava tarkkana, ettei vedä itseään uudelleen piippuun, Susanna kiteyttää.

Tuttu hälytysmerkki molemmille on unen huononeminen ja heräily aamuyöstä.

– Väsyneenä minulla lähtee hirveä touhuaminen päälle – uupuneena saatoin imuroida kaksi kertaa päivässä, Susanna kertoo.

Reetta reagoi väsymykseen päinvastoin.

– Minusta tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi, tuntuu kuin juoksisin hiekassa. Kun huomaan tällaisen fiiliksen, pistän luurit korviin ja kuuntelen muutaman minuutin mindfulness-meditaation.

Työtovereina Susanna ja Reetta pitävät myös huolta toisistaan.

– Hehkutamme yhdessä onnistumisia, jaamme epäonnistumisen tunteita ja jos toinen on väsynyt, patistamme hänet lepäämään.

Reetta ja Suanna jakavat kokemuksiaan myös Educassa 25.1.2020.