Mitoituksen hyödyt päivänselviä opettajille

Opettajamitoitus on tarpeen, jos oppivelvollisuuden laajentamisella aiotaan oikeasti nostaa nuorten koulutustasoa. Tästä olivat yhtä mieltä kolme Educassa haastattelemaamme opettajaa.

Jaana, sua pitäis olla täällä kaks.

– Näin minulle sanoi yksi lähihoitajaopiskelija, kertoo ammattioppilaitos Winnovan lehtori Jaana Antila Porista.

Vuosittaisen Educa-tapahtuman avajaisten teemana oli tällä kertaa oppivelvollisuus, jonka Suomen hallitus on päättänyt laajentaa 18 ikävuoteen vuoden 2021 alussa.

Antilan mielestä oppivelvollisuuden laajentaminen on erinomaista syrjäytymisen ehkäisyä, sillä nuoret eivät pärjää työmarkkinoilla ilman toisen asteen tutkintoa.

Uudistus pitää kuitenkin tehdä taiten. Mikäli opettajia ja opoja on liian vähän, nuorten koulutustason nostaminen ei onnistu.

Luokkien koot ovat viime vuosina tupanneet paisumaan, eivätkä hurskaat toiveet pienemmistä ryhmistä enää riitä. OAJ haluaakin lakiin kirjauksen siitä, kuinka monta oppilasta tai opiskelijaa voi olla yhtä opettajaa ja opinto-ohjaajaa kohti.

 

Tänä vuonna Educan haettiin välineitä työhyvinvointiin. Ensi vuonna teemana on sivistys.

 

Ammatillisessa koulutuksessa lähiopetus väheni jopa neljänneksen vuosien 2010 ja 2017 välillä ja opettajien määrä on vähentynyt 1 600:lla.

– Ennen ryhmät oli jaettu usein kahtia, kun opeteltiin vaikkapa injektion antamista tai potilaan siirtämistä sängystä pyörätuoliin, mutta nyt harvemmin. Opettajalla pitää olla aikaa neuvoa ja katsoa vierestä, että opiskelija oppii työkäytännöt, Antila korostaa.

Hän on huomannut, että pieni osa ryhmästä kykenee itsenäiseen opiskeluun.

– Itsenäisestä opetuksesta minulla on aika huonoja kokemuksia, sillä monelta tehtävät jäävät palauttamatta tai niitä saa pyydellä monta kertaa.

Antilan ryhmissä on ollut viime vuosina 15–25 opiskelijaa.

– OAJ vaatii, että toisella asteella opettajaa kohden saa olla enintään 20 opiskelijaa. Hyvä tavoite, mutta käytännön työtaitoja harjoitellessa 20 opiskelijaa on jo liikaa, pääluottamusmiehenä toimiva Antila sanoo.

Armovitosilla ei toiselle asteelle pidä oppilaita päästää.

Myös peruskoulun pitää petrata, jotta sieltä tulevat oppilaat pärjäävät jatko-opinnoissa. Nyt jopa 8 000 oppilaalla ei ole peruskoulun jälkeen riittävää lukutaitoa.

– Armovitosilla ei toiselle asteelle pidä oppilaita päästää. Vitosen arvosanallekin on saatava kriteerit, Antila vaatii.

 

Jaana Antilan mielestä liian suuret ryhmäkoot johtavat ammattieettiseen ristiriitaan.

– Se, minkä itse katsoo hyväksi ja tarpeelliseksi opiskelijan kannalta, ei ole enää mahdollista.

Dilemma on tuttu myös Aki Saariaholle, joka yhtyy keskusteluun. Hän opettaa englantia, filosofiaa ja elämänkatsomustietoa Otaniemen lukiossa Espoossa.

Saariaho muistaa abien jättikokoisen englannin kertauskurssin, joka oli opettajalle selviytymistaistelua hetkestä hetkeen.

– Mitä isompi ryhmä on, sitä enemmän on häiriötekijöitä esimerkiksi kännyköiden kanssa.

Iso ryhmä voi joutua pulaan myös koulun omia digilaitteita käyttäessään.

– Olin tänä aamuna sijaisena valvomassa koetta. Samaan aikaan oli menossa äidinkielen preli, ja verkko takkuili. Kaikille ei riittänyt kaistaa. Lukioihin on hankittu digitaalisia laitteita paljon ja nopeasti, mutta systeemi on haavoittuvainen.

 

50–60 opiskelijan jättiryhmiä ei Saariaholla onneksi ole. Filosofian ja elämänkatsomustiedon ryhmissä nuppiluku on noin 30.

– 20 opiskelijaa olisi hyvä. Sekään ei tosin taivu esimerkiksi sokraattiseen dialogiin, keskustelumenetelmään, jossa ryhmän maksimikoko on 12 henkeä. Osa opiskelijoista ei uskalla kertoa ajatuksiaan isossa ryhmässä.

– Oppivelvollisuuden laajentaminen tarkoittaa, että opiskelijoiden määrät lisääntyvät toisella asteella. Jos uudistuksen kylkeen ei säädetä opettajamitoitusta, on uhka, että ryhmät suurenevat edelleen.

Sopivankokoisessa ryhmässä opettaja pystyy toteuttamaan monipuolisia oppimisen tapoja, ja se pitää opettajankin motivaation korkealla.

– Tätä hommaa jaksaa tehdä, koska saa olla itsekin oppimassa opiskelijoiden kanssa.

 

Pieni ryhmä tarkoittaa oppilaalle enemmän yksilöllistä huomiota ja oppimisen rauhaa.

Tämän totuuden tuntee jokainen opettaja, myös Piritta Siekkinen, joka päivysti Educassa Suomen luokanopettajien tiskillä.

 

Kahdenkymmenen vuoden työkokemus auttaa rajaamaan ja hoitamaan opettajan lukuisia työtehtäviä, mutta koko ajan tiedän, että voisin tehdä työni vielä paremmin, luokanopettaja Piritta Siekkinen sanoo.

 

Siekkinen opettaa kolmen kollegansa kanssa yhteensä 95:tä kakkosluokkalaista Nummen yhtenäiskoulussa Hämeenlinnassa. Opetustilana on avoin oppimisympäristö.

– OAJ:n ja Luokanopettajien yhteisenä vaatimuksena on, että ykkös–kakkosluokilla olisi enintään 18 oppilasta opettajaa kohti. Tällä mitoituksella meidän pitäisi siis saada yksi opettaja lisää kakkosluokkaamme.

Siekkisen mielestä avoimiin oppimisympäristöihin liitetään usein outo ajatus siitä, että isoon tilaan voidaan aina tuupata muutama oppilas lisää.

– Asia on pikemminkin toisin päin: juuri avoimeen oppimisympäristöön tarvitaan riittävästi aikuisia.

Siekkisen työssä jaksamisen avain on yhteisopettajuus.

– Opetin aiemmin pääasiassa yksin, mutta enää en luopuisi yhteisopettajuudesta. Myös kahdenkymmenen vuoden opettajakokemukseni tuo suhteellisuudentajua siihen, mitä pystyn ja mitä en pysty tekemään.

 

Miten OAJ:n aloite opettajamitoituksesta sitten Educassa eteni?

Avajaiskeskustelussa suoraa lupausta opettajamitoituksen kirjaamisesta lakiin ei opetusministeri Li Anderssonilta herunut, koska kustannukset pelottavat.

Hän ilmaisi saman asian toisin sanoin.

– On tärkeää käydä keskustelua siitä, että opinto-ohjausta, opetusta ja tukea on tarpeeksi peruskoulussa ja toisella asteella.