Pyhäjärven lomautusuhka sai Heidi Pönkön ja Heli Liuskan käärimään hihat – Kiperä kamppailu opettajien oikeuksista

Nyt pitää toimia, päättivät paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Heli Liuska ja pääluottamusmies Heidi Pönkkö, kun Pyhäjärven kaupunki ilmoitti lomautussuunnitelmistaan.

Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.

 

Heli Liuska:

”Lomautuksia ei pidä tehdä helpoiksi”

Viime syksynä kävi ilmi, että Pyhäjärven kaupunki aikoo lomauttaa koko henkilökuntansa kahdeksi viikoksi heikon taloustilanteen takia. Opettajien lomautuspäivät olisi ripoteltu pitkin vuotta, jolloin työttömyyskassasta ei olisi voinut hakea korvauksia.

Paikallisyhdistyksen hallituksen ja pääluottamusmies Heidin kesken päätimme nopeasti, että nyt pitää toimia. Ymmärsimme säästöpaineet mutta halusimme osoittaa, että lomautukset eivät ole oikea keino.

Vuoden aikana teimme kaiken mahdollisen. Keräsimme faktoja lomautuksia vastaan, järjestimme yleisötilaisuuksia, olimme yhteydessä päättäjiin ja mediaan.

Heidi oli mahtava ja luotettava työpari, ja yhteistyö oli saumatonta. Hän oli yhteydessä OAJ:hin ja neuvotteli, minä vastasin viestinnästä päättäjille, virkamiehille, opettajille, medialle ja kuntalaisille.

 

Koen, että aitoja neuvotteluja työnantajan kanssa ei ollut. Tuntui, että asiat oli lyöty lukkoon ennalta. Meitä syyllistettiin, että opettajat eivät halua toimia kaupungin edun mukaisesti. Se tuntui kohtuuttomalta.

Ennen joulua työnantaja totesi, että jos kaupungin tilinpäätös on positiivinen, lomautuksista neuvotellaan uudelleen. Kun se sitten oli, meille ilmoitettiin, että ei ole mitään neuvoteltavaa.

Keväällä lomautukset peruttiin. Syyksi ilmoitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön avustus, jonka ehtona oli, että henkilöstöä ei lomauteta. Olin päätöksestä iloinen, mutta työnantajaa kohtaan jäi syvä epäluottamus.

 

Haluan uskoa, että tekemällämme työllä oli merkitystä. Lomautuksia ei pidä tehdä helpoksi, ettei niistä tule tapa.

Olen ylpeä yhdistyksen hallituksesta, jonka taistelu hitsasi yhteen. Henkilökohtaisesti vuosi oli todella rankka, ja Heidi oli minulle korvaamaton tuki.

Toivon, että uusi valtuusto arvostaa opettajien työtä enemmän kuin edellinen. Jos uusi lomautustaisto tulee, tiedämme nyt, mitä pitää tehdä.

 

Heidi Pönkkö:

”Pidämme kiinni opettajien ja oppilaiden oikeuksista”

Kun kuulimme lomautusuhasta, meille oli selvää, että käärimme hihat ja teemme kaikkemme, ettei lomautuksia tulisi.

Yhteistyö Helin kanssa oli tiivistä. Hän suhtautuu sekä opettajan että puheenjohtajan työhön todella tunnollisesti. Tiesin, että saan aina häneltä tukea. Luottamus oli sataprosenttinen.

OAJ:n Stoppi lomautuksille -oppaasta oli paljon hyötyä. Siinä kerrotaan kansankielellä, miten lomautuksiin voi reagoida. Ilman OAJ:n kehittämispäällikön Niku Tuomiston tukea emme olisi osanneet toimia näin hyvin. Hänen kauttaan saimme myös valtakunnallista mediahuomiota.

 

Ymmärrän Pyhäjärven kaupungin säästöpaineet. Pyhäsalmen kaivos toimii viimeistä vuotta, ja sen lopettamien näkyy verotuloissa.

Henkilöstön lomautus olisi tuonut reilun 200 000 euron kertasäästön. Jokainen ymmärtää, että sillä ei kuntataloutta pelasteta.

Pyhäjärven valtuusto oli asiassa hyvin jakautunut. Osa ajatteli, että opetus- ja kasvatushenkilöstöä ei lomauteta. Toiset ihmettelivät, miksi opettajat pitäisi nostaa jalustalle.

Neuvottelukulttuuri ei ollut hyvä. Yritin kertoa näkemyksiä siitä, mitä seurauksia opettajien lomautuksella olisi, mutta niitä ei edes kirjattu neuvotteluiden pöytäkirjoihin. Tuntui, että muita ratkaisuja kuin lomautukset ei haluttu edes yrittää etsiä.

Pääasia toki on, että lomautukset lopulta peruttiin, mutta tästä jäi huono maku. Ajattelen, että vaikeissakin neuvotteluissa asiat riitelevät. Tämä tapaus henkilöityi, mitä ei pitäisi tapahtua.

 

Vuosi oli työhistoriani rankin. Toisaalta tiedän olevani nyt parempi pääluottamusmies.

Mielestäni teimme opettajien arvon tässä pitäjässä selväksi – ja sen, että meillä on voimavaroja pitää kiinni opettajien ja oppilaiden oikeuksista.

Koen, että työllämme oli merkitystä, vaikka työnantaja ei sitä arvostanutkaan.