Jatkuva oppiminen on opettajan oikeus ja velvollisuus – nyt nojataan liikaa opettajan omaan aktiivisuuteen

Opettajien täydennyskoulutus on muuttuvassa maailmassa välttämättömyys, mutta siihen osallistuminen on yhä usein opettajien oman aktiivisuuden varassa. Siksi on hyvä, että tähän mennessä tuohon aktiivisuuteen on voinut luottaa.

Mitä tehdä, kun Touretten oireyhtymästä kärsivä oppilas yskähtelee luokassa niin äänekkäästi, että pärskimiseen tuntuu sekoittuvan melkeinpä ulvomista? Levottomuus luokassa kasvaa – entä jos vain komentaisi oppilasta lopettamaan?

Tähän ei erityisluokanopettaja ja opinto-ohjaaja Mari Lapinkoski tiennyt varmaa vastausta vielä jokin aika sitten, mutta nyt tietää.

– Joku voisi ajatella, että erkkaopettajana minulle ei tulisi enää vastaan tilanteita, joiden käsittelyyn minulla ei vielä ole välineitä. Vaan kyllä tulee. Opetusala on sellainen, että uusia osaamistarpeita syntyy tasaisesti, Lapinkoski sanoo.

Lapinkoski palaa syksyllä opettajaksi ammatillisiin opintoihin valmentavaan koulutukseen Jyväskylän koulutuskuntayhtymään Gradiaan. Hän kertoo saaneensa työhönsä jälleen paljon uutta neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksesta, josta hän valmistui kevättalvella.

– Koulutuksessa sukellettiin syvälle autismin kirjon, tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ADHD:n ja ADD:n häiriöihin, pakko-oireisiin ja Touretten syndrooman ilmiöihin. Koulutuksessa kävi kokemusasiantuntijoita, joiden kertomukset syvensivät ymmärrystä siitä, mistä erilaisissa oireyhtymissä on kyse.

Toureetikon tic-oireet eli pakonomaiset liikkeet ja äänet eivät tietenkään lopu opettajan käskystä.

– Opimme koulutuksessa, että luokkaan on rakennettava sellainen ilmapiiri, jossa poikkeuksia sallitaan enemmän, mukaan lukien äänet.

 

Lapinkoski kuuluu niihin opettajiin, joiden jatkuva kouluttautuminen näyttää suorastaan elämäntavalta. Luettelo opinnoista opettajan perustutkinnon jälkeen on pitkä.

Valmistuttuaan erityisopettajaksi viitisentoista vuotta sitten Lapinkoski hyppäsi suoraan ammatillisen altaan syvään päähän ja meni töihin koulukotiin. Hän tajusi heti, että valmistuminen ei tarkoittanut sitä, että ammatissa olisi pysyvästi valmis.

– Aloin hankkia lisäkoulutusta muuan muassa käytöshäiriöistä ja lasten kaltoinkohteluun liittyvistä teemoista. Myöhemminkin olen voinut opiskelun kautta käsitellä omassa työssä askarruttavia asioita.

 

Myös Piikkiön yhtenäiskoulussa Kaarinassa työskentelevälle Teija Laukkaselle uuden opiskelu on luonnollinen ja päättäväinen oman opettajuuden rakennusprojekti. Laukkanen opettaa viidettä luokkaa sekä yläkoulun valinnaista draamaa. Hän oli kesälomallaan Ilmastoahdistus voimavaraksi -viikonloppukurssilta Turussa.

– Koulutus oli mainio! Siinä yhdistyi omia mielenkiinnon kohteitani draama- ja ympäristökasvatuksen aloilta. Käytin draaman työtapoja viime keväällä kaikessa opetuksessani. Oppilaat ovat opetukseni omistajat, ja draaman avulla olen pystynyt luomaan oppimisesta yhteisöllistä ja osallistavaa.

Keväällä Laukkanen osallistui myös Transformer 2030 -koulutukseen, jossa syvennyttiin opettajien rooliin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden muutosagentteina.

Teija Laukkasen mukaan opettajan on nähtävä ympärilleen ja myös tulevaisuuteen, jotta opetus sisältää vastauksia yhteiskunnasta ja maailmasta, johon oppilaat ovat kasvamassa. – Luotan vahvasti nuorisoon, he ovat valmiit ottamaan vastaan uudenlaista opetusta.

Täydennyskoulutuksissa Laukkanen kertoo rakentavansa samalla vaivalla opetuksen, uransa, kouluyhteisönsä ja oikeastaan myös elämänsä osaamisen palapeliä.

– Uusien taitojen hankkiminen ei ole minulle vastenmielistä kouluttautumista vaan itseni kehittämistä. Ja se onkin minulle hyvin tärkeää, sillä satun rakastamaan tällaista aineetonta asiaa.

Opetuksen tavoitteet saattavat liikahdella nopeammin kuin ehdit sanoa ”ops”

Uusien osaamistarpeiden tasainen virta on opetusalalla pysyvä ilmiö. Usein opettajilta ei odoteta vähempää kuin oppijoiden auttamista valmiiksi yhteiskunnallisiin, teknologisiin ja henkisiinkin murroksiin.

Tekniikka kehittyy, oppilasaines muuttuu. Opetuksen tavoitteetkin saattavat liikahdella nopeammin kuin ehdit sanoa ”ops”, mikä voi edellyttää opettajilta pedagogista otteen kehittämistä. Eikä siinäkään kaikki.

– Opettajan ajattelussa, tieto- ja oppimiskäsityksissä, opetettavan substanssin hallinnassa sekä omissa ja työyhteisön toimintatavoissa tapahtuu muutoksia. Opetettavat sisällöt ja käsitys oppimisesta muuttuvat uuden tutkimustiedon myötä, opetusneuvos Armi Mikkola opetus- ja kulttuuriministeriöstä listaa.

 

Kun työkalupakista loppuvat välineet, uusia pitäisi saada täydennyskoulutuksen markkinoilta. Täydennyskoulutusjärjestelmässä on joitakin ongelmia, mutta tarjonta ei kuulu niihin.

Mikkolan mukaan opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen määrä on niin suuri, että pelkästään valtion rahoittamista koulutuksista riittäisi jokin tilaisuus kaikille opettajille.

Valtion rahoittamien koulutuksien lisäksi opettajat kouluttautuvat tunnetusti myös omalla ajallaan ja rahallaan. Myös Mari Lapinkoski suoritti niin nepsy-koulutuksen kuin suurimman osan muistakin kursseistaan omasta aloitteestaan sekä omalla ajallaan ja kustannuksellaan.

– Ei minulle työntaja ole juuri tarjonnut koulutuksia yhteisiä vesoja lukuun ottamatta.

Nepsy-koulutuksen hän kävi palkallisilla virkavapailla ja maksoi itse.

– Jo se oli iso asia, että sain palkalliset virkavapaat. Joskus on saatettu kysellä kehityskeskustelussa koulutustarpeita, mutta jos raha on ollut tiukalla, sijaista ei aina ole pystytty palkkaamaan koulutusten ajaksi. On ollut pakko tehdä valinta, lähteäkö koulutukseen omalla rahalla ja ajalla vai jättäytyäkö pois.

Uudet taitonsa Lapinkoski laittaa kuitenkin myös kiertoon. Alkavana lukuvuonna hän kouluttaa Etelä-Suomessa opettajia nepsy-aiheesta päätyönsä ohella.

Teija Laukkaselle uuden opiskelu on luonnollinen oman opettajuuden rakennusprojekti.

Laukkasen kokemus on samankaltainen: lisäkoulutus on liiaksi opettajien vastuulla.

– Olen kiitollinen Kaarinan kaupungille, että olen saanut mennä haluamiini koulutuksiin. Opetusalalla täydennyskoulutus on opettajien oman aktiivisuuden varassa. Huonoimmillaan se voi aiheuttaa ajattelua, että miksi kouluttautua lisää, jos palkka pyörii ilmankin, Laukkanen sanoo.

 

Tumput suorina opettajienkoulutusjärjestelmän ja täydennyskoulutuksen kehittämisessä ei silti ole seisoskeltu. Edellisen hallituksen nimittämässä opettajankoulutusfoorumissa luotiin jo vuonna 2016 opettajankoulutukseen kehittämisohjelma. Sen tavoitteita edistettiin lopulta 45 hankkeessa, joista osa koski täydennyskoulutustakin.

Hankkeiden ja viime vuosina tehdyn työn teho nähdään lähivuosina. Tämän vuoden lopulla julkaistaan myös kolmen vuoden välein tehtävä opettajatiedonkeruu. Edellisestä vuoden 2016 raportista selvisi, että niiden opettajien osuus, joille oli tehty henkilökohtainen koulutus- ja kehittymissuunnitelma, oli kolmessa vuodessa noussut 15:sta yli 40 prosenttiin.

– Toivoisin, että nyt tuo prosenttiluku olisi noussut vielä huomattavasti korkeammaksi, Armi Mikkola sanoo.

Esimerkiksi OECD:n laajassa Talis-tutkimuksessa suositeltiin henkilökohtaisten koulutus- ja kehittymissuunnitelmien laatimista jokaiselle opettajalle, jotta täydennyskoulutukseen lähtisivät kaikki.

Mikkolan mukaan perus- ja täydennyskoulutukseen pitäisi rakentaa entistä yhtenäisempi jatkumo.

– Jatkuva oppiminen on opettajan oikeus ja velvollisuus. Se mahdollistuu, kun perus- ja täydennyskoulutuksen välille rakentuu silta. Tähän saakka ne ovat olleet rakenteellisesti liiaksi erillään toisistaan eikä niitä ole kehitetty riittävän yhtenäisesti, Mikkola sanoo.

 

Uudessa hallitusohjelmassa opettajien täydennyskoulutuksesta ei paljoa puhuta erikseen, mutta osaamisen kehittämisestä työelämässä ylipäänsä puhutaan ohjelmassa useinkin. Opettajankoulutusfoorumissa tehtyyn muistioon hallitusohjelmasta poimittiin tuoreeltaan yli 40 kirjausta, joihin opettajankoulutuksen kehittämisessä pitäisi tarttua.

Jos opettajien täydennyskoulutus kerran on niin tärkeää, niin miksi sitä ei lukita velvoitteeksi työajan sisään? Mikkolan mukaan kysymys nousee aika ajoin esiin.

– Se edellyttäisi velvoitteesta säätämistä laissa. Työryhmissä tällaisia säädöksiä luonnosteltiinkin vuosikymmenen alussa, mutta yhteistä ymmärrystä ei syntynyt. On vaikeaa arvioida, olisiko tilanne nyt muuttunut.

Lue samasta aiheesta