Älä pähkäile ammatillista reformia yksin – kutsu reformilähettiläs apuun!

Tuula Paakkola kannustaa ammatillisen koulutuksen reformin kanssa painiskelevia ottamaan yhteyttä oman alueensa reformilähettilääseen.

Ammatillisen koulutuksen reformin äärellä moni ihmettelee, miten uudistuksen yksityiskohdat toteutetaan työarjessa. Reformilähettiläs Tuula Paakkola etsii vastauksia kinkkisiinkin kysymyksiin yhdessä opetushenkilökunnan kanssa.

Tuula on yksi 20 reformilähettiläästä. He ovat ammatillisen koulutuksen parissa ympäri Suomen työskenteleviä ihmisiä, jotka neuvovat reformin toimeenpanossa oman työnsä ohessa. Heille voi soittaa tai lähettää sähköpostia, ja heidät voi tilata maksutta paikan päälle esimerkiksi koulutuksiin.

Turun aikuiskoulutuskeskuksen opinto-ohjaajana työskentelevän Tuulan lähettiläsalue on Varsinais-Suomi, jossa on 13 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Hänestä oiva tapa käsitellä reformia on työpaja, jossa kysymyksiä saa esittää vapaasti.

– Koulutuksen järjestäjät ovat erilaisia, joten kysymykset voivat olla hirveän erityyppisiä. Valmiita vastauksia ei ole, ja tässä oppii itsekin koko ajan.

 

Tuulan mukaan kysymyksiä herättävät muun muassa opintojen henkilökohtaistamisen toteuttaminen käytännössä, opiskelijoiden jo suorittamien yleissivistävien aineiden ja työkokemuksen entistä tarkempi tunnistaminen ja tunnustaminen tutkintoihin sekä rahoitus-uudistuksen tuomat muutokset.

Tuulan tukena ovat Opetushallituksen asiantuntijat ja koulutukset. Lisäksi hän tapaa Satakunnan lähettiläskollegaansa ja seuraa lähettiläiden Facebook-ryhmää.

Reformiin suhtaudutaan Tuulan mukaan vaihdellen: osalle se on kirosana, osa suhtautuu neutraalisti ja osa näkee sen mahdollisuutena. Oman roolinsa Tuula näkee innostajana ja kannustajana.

Toistaiseksi Tuulan lähettilästontilla on ollut melko hiljaista, mutta hän uskoo vauhdin kiihtyvän lähettiläsvuoden syksyllä.

Hän kannustaakin ammatillisia ottamaan yhteyttä.

– Kaikkea ei tarvitse pähkäillä yksin.

Tuula Paakkola

Reformilähettiläs, Turun aikuiskoulutuskeskuksen opinto-ohjaaja, uuden liiketoiminnan ammattitutkinnon kehittämisryhmän jäsen, kesällä työnsä päättäneen Finanssialan tutkinto-toimikunnan puheenjohtaja, Turun aikuiskouluttajien yhdistyksen puheenjohtaja, OAJ:n Turun paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen ja sihteeri.

Reformilähettiläät

20 asiantuntijaa, jotka tukevat ammatillisen koulutuksen järjestäjiä reformin toimeenpanossa. Toimivat eri puolilla Suomea. Järjestäneet tähän mennessä 130 tapahtumaa, joihin on osallistunut 2 600 ihmistä. Rahoittajana opetus- ja kulttuuriministeriö, lähettilästyöhön laskettu vuodessa kahdeksan työpäivää lähettilästä kohden.

#luottopaikka

Katso Instagramista, millaisen selfien Tuula nappasi.

@oajry