Minua on usein huvittanut sanonta Nuoriso on niin fiksua. Olen ollut yläkoulumaailmassa töissä 15 vuotta ja todennut monesti, ettei se nuoriso aina järin fiksua ole.
Miksi näin siis väitetään?
Ehkä se johtuu siitä, että väittäjät ovat itse melko älykkäitä ja hyvätapaisia. He todella tapaavat omissa piireissään varsin hyväkäytöksisiä nuoria.
Kaupassa tettiläinen tekee vaikutuksen ahkeruudellaan, ja kyvykäs teini auttaa mummoa verkkopankin käytössä. Kekseliäs yrittäjänalku ansaitsee kolaamalla naapuruston pihoja ja oppii englantia netissä.
Jotkut ihmiset tosiaan ovat fiksuja tai toimivat fiksusti – nuoretkin.
Ihminen, varsinkaan nuori, ei kuitenkaan aina ole kovin järkevä. Meidän nuoriso on niin fiksua, paljon fiksumpaa kuin ennen -tyyppinen hypettäminen on typerää, harhaanjohtavaa eikä edes oikeasti kolahda nuoriin millään tavalla.
Työssäni olen oppinut, ettei nuoriso pidä mielistelystä.
Kun katsoo hajotettuja vessoja, kuorimerta aulassa mandariinipäivänä, nuuskamällejä katossa ja rikottuja pingismailoja tai haistelee sähkötupakan, sukkamehun ja pierun hajua yläkoulun käytävillä, ei voi olla hymyilemättä sarkastisesti koko sanonnalle. Vai vielä fiksua!
Miksi viisas nuori sitten syö huonekasvin multaa?
Miksi viisas nuori sitten kaatuu tahallaan täysi ruokatarjotin kädessä, vetää luokkakaverilta housut nilkkoihin satojen ikätovereiden keskellä, pöllii kymmenen rieskaa ruokalasta tai syö huonekasvin multaa? Ei kai sellaista tee kuin täydellinen idiootti.
Nuoret ovat nuoria, murkkuja, teini-ikäisiä, raakileita vielä. Jotkut osaavat käyttäytyä fiksusti, mutta keskellä hormonimyrskyä moni toimii myös usein todella typerästi varsinkin porukassa. Ja se kuuluu asiaan.
Jos nuori saa kasvaa empaattisten, pitkäpinnaisten ja viisaiden ihmisten keskellä, tulee hänestäkin joskus fiksu – jos tulee.
Otto Kallioranta on yläkoulun äidinkielenopettaja, joka ei itsekään aina käyttäydy kovin fiksusti.