Nimimerkki ”Ei enää opettaja” kirjoitti kokemuksistaan Opettaja-lehdessä 9/7.5.2021. Ne muistuttivat ikävän paljon kolmea ensimmäistä työvuottani.
Valmistuin aineenopettajaksi 24-vuotiaana. Sain määräaikaisen työpaikan, jota ketjutettiin kolme vuotta. Lopulta tehtävästä tehtiin virka. En saanut jatkaa. Viran sai kyseistä virkaa aikaisemmin hoitaneen opettajan tytär, joka ei ollut tässä koulussa aiemmin opettanut.
Tuossa työpaikassa en saanut minkäänlaista perehdytystä tai tukea. Osa aivan perusasioistakin selvisi vasta myöhemmin. En ehkä kysellyt tarpeeksi apua itsekään. Osa työyhteisöstä viesti sanattomasti ja sanallisestikin, että opettajaksi valmistuneen täytyy pärjätä itse.
Minäkin laskin päiviä lomiin.
Olin noiden vuosien aikana ja niiden jälkeen aivan varma, että vaihdan alaa heti, kun jotain muuta ilmaantuu tilalle. Ajatusta vahvisti se, että jouduin myös hoitamaan tehtäviä, joihin minulla ei ollut koulutusta.
Minäkin laskin päiviä lomiin, kärsin unettomuudesta ja olin jatkuvasta stressaantunut ja ahdistunut.
Kun minua ei sitten valittu virkaan, olin pettynyt. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli kuitenkin parasta, mitä saattoi tapahtua. Sain nimittäin samalta alueelta paikan, joka vahvistettiin vuotta myöhemmin viraksi.
Tuossa työpaikassa sain kunnon perehdytyksen niin käytännön asioihin kuin omaan työnkuvaanikin. Oppilaatkin olivat helpompia. Tähän vaikuttivat varmasti koulun selkeämmät säännöt ja käytänteet.
Edellisen työpaikan haamut nousivat toisena työvuotenani uudessa paikassa pintaan, mutta työnohjauksen avulla sain ne käsiteltyä.
Sillä on siis valtava merkitys, millaisia työpaikkoja heti valmistumisen jälkeen osuu kohdalle. Kaikki sympatiani lainaamani tekstin kirjoittajalle ja muille kohtalotovereille!
Opettajuutensa lähes hylännyt
Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.