Päättymässä oleva kevät on ollut monella tavalla kummallinen kansalaiselle elää ja olla. Pandemiaksi äitynyt korona on mullistanut meidän kaikkien elämää monin tavoin.
Kyse ei ole vain pienistä väliaikaisista muutoksista, vaan moni asia muuttuu pysyvästi. Myös koulutus.
Kukaan ei tiedä, mitä edessämme lyhyellä tai pitkällä aikajänteellä on. Ihmisten elämää voidaan jo kesän aikana tai ainakin syksyllä rajoittaa uudelleen.
Sekin on mahdollista, että esiin nousee uusia rajoituksia. Siksi tämänhetkisiä kokemuksia on analysoitava tarkasti ja valmistauduttava tulevaan.
OAJ kerää tietoa toimineista ja toimimattomista menettelytavoista ja jatkaa vaikuttamistoimiaan niiden pohjalta. On täysin mahdollista, että myös valmiuslaki on voimassa jossain vaiheessa syksyä.
Kunta-alan neuvotteluja jatketaan monen ratkaisuvaihtoehdon pohjalta.
Toinen erikoisuus tänä keväänä on meneillään oleva neuvottelukierros. Kunta-ala, Suomen suurin sopimusala, on edelleen vailla sopimusta.
Seuraavat sopimusyritykset saattavat mennä syksyyn asti. Juko ja OAJ tavoittelevat sopimuksia sopimalla. Sekin on kuitenkin mahdollista, että edessä on lakkosyksy, vaikka elämme korona-aikaa.
Meidän tavoitteemme eivät ole muuttuneet. Yksin emme kuitenkaan voi sopimuksia tehdä. Siksipä neuvotteluja jatketaan monen ratkaisuvaihtoehdon pohjalta.
Pakko on kuitenkin todeta, ettei opetusalan sopimus voi syntyä ilman, että kunta-alan pääratkaisu valmistuu.
Pakerramme niin neuvottelupöydissä kuin muilla vaikuttamisalueillakin koko ajan tiukasti kaikkien jäsentemme puolesta. Tunnistamme, että laaja jäsenkenttämme on myös kovin moniääninen.
Linjauksissa meitä ohjaavat OAJ:n hallitus ja valtuusto sekä niiden työtä valmistelevat toimikunnat.
Toivotan joka tapauksessa voimia kummallisen kevään viimeisiin vaiheisiin sekä työhönne että järjestötoimintaan. Toivon sydämestäni, että kaikki pysyvät terveinä.
Olli Luukkainen on OAJ:n puheenjohtaja.
Twitterissä @OlliLuukkainen