Emerituslehtori Tapani Rauhala nukkui pois Naantalin tk:n vuodeosastolla 8.3.2023. Tapani syntyi Seinäjoella 4.12.1938 ja suoritti uransa opettajana ensin Seinäjoen tyttölyseossa ja sitten Seinäjoen lyseon yläasteella. Tapanin henkinen kotipaikka oli kuitenkin oman kouluajan Ilmajoki. Puoliso Kaarina löytyi naapurikunnasta Jalasjärveltä.
Matematiikan opetus ja sen kehittäminen oli Tapanille tärkeää. Hän osallistui aktiivisesti järjestötyöhön OK:ssa, OAJ:ssä ja MAOL:issa toimien luottamusmiehenä koulussaan sekä OAJ:n valtuuston jäsenenä kahdeksan vuotta. Tapani oli myös vaikuttamassa Aineopettajaliiton syntymiseen ja toimi neljä vuotta sen puheenjohtajana 1990-luvulla.
Tapani jäi eläkkeelle vuonna 1998. Perhe oli Tapanille tärkeä, niinpä eläkkeelle jäätyään Tapani ja Kaarina muuttivat Naantaliin lähelle tyttärien perheitä. Aktiivisuus jatkui Naantalissa. Tapani vaikutti mm. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n perustamiseen (v. 2006) ja toimi yhdistyksen taloudenhoitajana kymmenen vuotta. Tapani sai aikaan myös sen, että Naantalissa järjestettiin keväällä 2009 viimeiset valtakunnalliset Veteraaniopettajapäivät, joiden aikana – edelleen Tapanin aloitteen pohjalta – päätettiin järjestön nimeksi muuttaa Opetusalan Seniorijärjestö. Tapani oli järjestötoiminnan sitkeä mutta vaatimaton voimamies. Pohjalaisella sisulla hän ajoi läpi jopa mahdottomia hankkeita.
Ilmajoki säilyi Tapanille tärkeänä loppuun asti. Tämä näkyi siinä, että sadat senioriopettajat ja useat muut eläkeläisryhmät hänen huolellisesti organisoiminaan matkustivat Ilmajoen Musiikkijuhlille nauttimaan musiikista ja myös pohjalaisista perinneruoista ja jopa jokiristeilyistä!
Järjestötoiminnan ohella Tapanin harrastuksena oli kuntoilu: talvisin hiihto ja kesäisin pitkät pyöräretket. Pitkäaikainen sairaus voitti kuitenkin lopulta sitkeän puurtajan. Kaipaamaan jäävät puolison, kahden tyttären ja lapsenlasten ohella monet Tapaniin tutustuneet seniorit.
Jarkko Kanerva, pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä.