Viime syksy oli surun syksy työyhteisöllemme Maskun Kurittulan koulussa.
Elokuun lopulla kuulimme, ettei rakkaan ystävämme ja työkaverimme, luokanopettaja Mari-Ann Flinkmanin (s. 1971), sairaus enää ollut parannettavissa. Siitä vain kahden viikon kuluttua 8.9.2023 kuulimme suruviestin Marin kuolemasta.
Mari tuhlasi rakkauttaan ja huolenpitoaan läheisilleen, työkavereilleen ja oppilailleen. Hänen lämpönsä ja halauksensa saivat murheet kaikkoamaan. Hän päästi ihmiset luontevasti lähelleen ja oli taitava vaistoamaan muiden tarpeet. Hän jaksoi väsymättä kuunnella ja tarjota olkapäätään aina kun joku sitä tarvitsi. Hänellä oli taito sanoa kauniita asioita ja rohkaista. Hänen lempeä höpötyksensä sai ilmapiirin rennoksi. Tarvittaessa hän osasi sanoa vaikeitakin asioita suoraan ja tarttua niihin rakentavasti. Mari toi naurun tullessaan. Mari oli koollekutsuja ja tunnelman luoja niin oman suvun kuin työyhteisönkin keskuudessa.
Opettajana Mari oli suurisydäminen, lämmin, loputtoman idearikas ja luova. Oppilaat olivat Marille tärkeitä. Hän näki paljon vaivaa luokkahengen ja positiivisen ilmapiirin luomiseen sekä sen eteen, että jokainen sai edetä ja kasvaa omaa tahtiaan. Mari ymmärsi lasten erilaisuutta ja otti heidät huomioon yksilöinä. Hänen erityinen vahvuutensa oli keksiä lennosta erilaisia, usein hyvin hauskojakin, tapoja oppia.
Marille oli tärkeää myös se, että kaikilla on oikeus luovuuteen. Pari päivää ennen kuolemaansa Mari oli luonamme koululla. Hän jaksoi jutella pitkän päivän kanssamme ja halusi muistuttaa meitä erityisesti kahdesta asiasta. Siitä, miten elämässä pitää aina välillä hassutella. Ja siitä, miten tärkeitä taito- ja taideaineet ovat. Näitä asioita haluamme Kurittulassa vaalia.
Jokainen viimeisten viikkojen kohtaaminen oli Marille ja meille kaikille merkityksellinen. Hän ei säästellyt halauksia, eikä kauniita sanoja. Hän osoitti välittämisensä. Me ystävät ja läheiset olisimme pitäneet Marin luonamme vielä pitkään. Ikävä on kova.
Ystävät Kurittulan koulusta