Arto O. Salonen: Tarvitsemme uljaan näkymän tulevaisuuteen!

Mitä jos koululaiset kokisivat kelpaavuutta vähän enemmän kuin nyt? Jos heidän elämänsä läpäisisi varmuus siitä, että he ovat arvokkaita olentoja sellaisina kuin ovat – ilman suoritteiden tuomia ansioita.

Olisiko hyvä, jos heidän riittävyyden kokemuksensa vahvistuisivat kuukausi kuukaudelta? Niin, etteivät koululaiset pitäisi itseään enää niin mitättöminä kuin aikaisemmin.

Mitäpä jos me sivistystyöntekijät emme enää pienentäisi toisiamme. Ajattelisimme, että välillämme on yhteys. Kun pienennän sinua, pienennän samalla itseäni. Ehkäpä näin toimimalla houkuttelisimme vaivihkaa esiin meissä piileviä ainutlaatuisuuksia.

Ilman uljaita näkymiä elämä uhkaa kaventua suoritukseksi, jossa kilpaillaan nopeudesta.

Kukoistavassa yhteisössä sinun hyvät puolesi täydentävät minun vajavaisuuksiani – ja päinvastoin. Siinä samalla lisäämme välillemme luottamusta ja turvaa, mikä auttaa yltämään sellaiseenkin, jota pidimme aikaisemmin itsellemme mahdottomana.

Mitä jos jättäisimme vähemmälle menestyspuheen ja siirtäisimme painopistettä koko oppimisyhteisön kukoistamiseen. Ajattelisimme nykyistä enemmän, että elämä täydellistyy tässä hetkessä, sillä elämä on elettävissä ainoastaan nyt-hetkessä. Olisimme jo perillä haltioitumassa elämän ihmeestä, emmekä vasta matkalla.

 

Olisiko kukoistaminen kuitenkaan hyväksi meille, vai tyssäisikö eteenpäin meneminen siihen?

Varmaa on, että ihmiselämä, yhteiskunta ja maailma voivat olla muutakin kuin mitä ne nyt ovat. Menneisyys ei kaikilta osin määritä tulevaisuutta. Jos olisit elänyt 1800-luvulla, tehnyt mielikuvitusmatkan tämän päivän vauraaseen Suomeen ja kertonut havaintosi julki, olisi ympärilläsi naurahdettu että ”tokkopa”. Idealistisia ajatuksia vailla realismia.

Ihminen tarvitsee ylvään näkymän tulevaisuuteen, sillä unelmista luopuminen kutistaa elämää. Ilman uljaita näkymiä elämä uhkaa kaventua suoritukseksi, jossa kilpaillaan nopeudesta. Mutta vauhdin lisääminen on suorastaa turmiollista silloin, kun kulkusuuntaa ei ole varmistettu.

 

Arto O. Salonen toimii sosiaalipedagogiikan professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.

 

Oikaisu 18.11.2022: Opettaja-lehden painetussa numerossa 20 julkaistiin vahingossa Arto O. Salosen jo aiemmin julkaistu kolumni. Tämä on kirjoitus, jonka oli tarkoitus päätyä 18.11.2022 ilmestyneeseen lehteen.

Lue samasta aiheesta

Kolumnit ja Pakinat

Karkasiko 2030-luku?

03.11.2022
Kolumnit ja Pakinat

Arno Kotro: Vaihdetaan murhat!

20.10.2022
Kolumnit ja Pakinat

Minna Huotilainen: Ei oo motii

22.09.2022