Nyt pitää nauttia arjen pienistä ilonpilkahduksista.
Näin kuvailee porilainen varhaiskasvatuksen opettaja Sari Nyberg-Tuominen viime viikkojen tärkeintä oivallustaan.
– Minulla on lehmän hermot, enkä murehdi turhia, mutta tämä on tullut lähelle. Töiden tulevaisuus huolettaa. Kaikesta kuitenkin selvitään, kun pitää oman mielen kasassa.
Nyberg-Tuominen korostaa, että nyt on tärkeää antaa tukea ja toisaalta myös tilaa työkavereille.
– Erilaiset tunnereaktiot pitää hyväksyä, vaikka itse ei kokisi samoin.
Päiväkodin arki pyritään pitämään normaalina, vaikka hoitoon tuotavien lasten määrä on vähentynyt rajusti.
– Toteutamme suunnitellun viikko-ohjelman oli lapsia sitten kolme tai 20. Se on ammatillinen kunnia-asia ja piristää omaakin mieltä, Nyberg-Tuominen sanoo.
Uudenkoiviston päiväkodissa tehostetusta käsienpesusta on tehty hauskaa. Pöpöt saavat kyytiä käsienpesulaulun tahdissa.
Poikkeustilanne vaatii joustoa: Nyberg-Tuomisen yhden päivän työvuoro vaihtui neljä kertaa. Myös lomien pitämiseen kannustetaan. Nyt olisi mahdollista käyttää jopa ensivuoden lomia.
– En haluaisi käyttää seuraavan vuoden lomia vielä, koska muuten jaksaminen vaarantuu tulevaisuudessa.
Päiväkodin arki jatkuu, mutta samaan aikaan Nyberg-Tuomisen mielessä ovat kotiin jääneet lapset.
– Monet perheet haluavat pitää lapsensa kotona, vaikka tukiverkkoa ei ole. Huolettaa, miten he jaksavat.
Yhteistyö vanhempien kanssa on sujunut korona-aikana pääosin hyvin. Nyberg-Tuominen on kuitenkin ollut myös tilanteessa, jossa hän on joutunut käännyttämään flunssaisen lapsen kotiin.
– On vaikea arvioida, millainen nuha lapsella on. Kaipaisin näihin tilanteisiin tarkempia ohjeistuksia.
Nyberg-Tuominen ihailee sitä, kuinka suvaitsevaisia lapset ovat.
– He ovat löytäneet uusia tuttavuuksia, kun oma paras kaveri ei olekaan paikalla. On helpottavaa nähdä, että leikki on edelleen se, mikä täyttää lapsen mielen.
Poikkeustilanteessa lapset saavat myös enemmän yksilöllistä huomiointia, mistä Nyberg-Tuominen iloitsee.
Päiväkirja
Pieniä arjen iloja
Ti 17.3. ja to 19.3.
Tällä viikolla vaihdoin omasta 3–6-vuotiaiden erityisryhmästä eskariryhmään, koska sieltä puuttui henkilökuntaa. Vuorovaikutukset uusien lapsien ja huoltajien kanssa ovat haasteellisia, mutta opettavaisia. Loppuviikolla erityisryhmä ja eskariryhmä sulautettiin yhteen. Oli mahtavaa seurata oman ryhmäni nuorimman ja eskareiden yhteistä majaleikkiä, havainnoida rauhassa. Miten suvaitsevaisia ja sopeutuvaisia lapset ovatkaan.
Ma 23.3.
Omassa ryhmässäni oli rauhallinen, odottavainen olotila. Lapsia kehotettiin erityisen tarkalle käsienpesulle, mutta muuten ei koronasta puhuttu. Rauhallista keskustelua vietetystä viikonlopusta ja leikkiä. Uusia kaverisuhteita, joihin kannustimme. Naapuriryhmän pienten lastenhoitajilla oli hienoja havaintoja lasten taidoista ja osaamisesta. Henkilökunta piti palaverin ja johtaja tiedotti ajankohtaiset asiat: lasten lukumäärät, henkilökunnan työajat ja muut käytännön asiat.
Ti 24.3.
Työkaveri jäi sairauslomalle, joten viikon työvuorot menevät uusiksi. Oman ryhmän työvuorot täytyi suhteuttaa muiden ryhmien mukaan. Kun omassa pienryhmässä ei ollut ketään, tein työvuorot ryhmälleni toukokuun päiville.
Pidämme kiinni ryhmän strukturoidusta arjesta. Viikko- ja päiväohjelmat luovat tuttua turvallisuutta – normaalia pedagogiikkaa ja laadukasta varhaiskasvatusta unohtamatta. Vaikka suurien ryhmien kokoontumiset on peruttu, ryhmän sisällä arki rullaa normaalisti. Paljon oli suunniteltu täksi kevääksi koko talon yhteisiä hetkiä. Itsellä on kasvun paikka luopua suunnitelmista, yleensä on ollut kunnia-asia hoitaa hommat loppuun, oli tilanne mikä tahansa.
On turhauttavaa, että nyt työvuorot suunnitellaan koko taloon päivittäin henkilökunnan ja lasten suhdelukujen mukaan. Työvuorot saattavat vaihtua useampaan kertaan päivän aikana. Työkaverit ovat joustavia ja auttavat toisiaan.
Olen tehnyt lomapäivinä sellaisia asioita, joihin en ole pystynyt keskittymään normaalissa arjessa. Alussa en ollut niin huolissani vallitsevasta tilanteesta, mutta huoli on kasvanut ajan myötä. Huoli äitini, lasteni ja mieheni terveydestä. Tietenkin myös oman työyhteisöni lapsista ja aikuisista. Outoa on myös lisääntynyt vapaa-aika, kalenteri tyhjeni hetkessä. Myös kokouksiin ja tilaisuuksiin valmistautumiset ja kirjaamiset jäivät pois. Vähän huolettaa tuleva syksy, kun kaikki kevään tapahtumat on siirretty sinne. Mikä on tilanne silloinkaan?
Lisäksi huolestuttaa Suomen talous ja tietenkin oman perheen toimeentulo. Mikäli tilanne jatkuu vielä kauan, tuleeko lomautuksia, keskeytyykö palkanmaksu. Tämä huolettaa varmasti monia muitakin. Entä jos kaikki ensi vuoden lomakin on otettava jo nyt etukäteen, miten jaksan painaa seuraavan vuoden tauotta.
Ke 25.3.
Keskiviikko meni kuten moni muukin keskiviikko. Minulla oli tosin aikainen aamuvuoro, jollaista ei ole ollut pitkään aikaan, koska ryhmässäni opettajat ovat keskitetysti välivuorossa. Silloin lapsia on eniten paikalla.
Päivä soljui tosiaan oman kaavansa mukaisesti. Jumppasimme lasten kanssa salissa ja vaikka heitä oli vain pieni määrä totuttuun, toistimme samat kuviot. Jumpan jälkeen tein pienen muutoksen arkeen. Olin jo aiemmin virittänyt läppärin bluetoothin ja katsoimme sekä leikimme Pikku Papun -orkesterin ilmaiskonsertin. Jotakin erilaista ja iloa, pisteet artisteille!
Viimeistään nyt olemme huomanneet, miten tärkeää on, että vanhemmat ilmoittavat tarpeeksi ajoissa lastensa hoitoon tulemiset sekä hoitoajat. Ennen tämä oli tärkeää ruokatilauksien vuoksi, mutta nyt korostuu myös henkilökunnan tarve. Ohjeistuksen myötä henkilökunta pitää nyt lomia ja palkattomia päiviä, ettei väkeä olisi liiaksi talossa. Ne, jotka ovat töissä, joustavat ja auttavat mahdollisuuksien mukaan.
Talossamme on ennenkin ollut yhteisvastuullisuuden kulttuuri, mutta näinä aikoina se on entisestään vielä lisääntynyt. Oli koronaa tai ei, viikot tuntuvat menevän vauhdilla. Olen kirjoittanut Muksunettiin aina kuukauden lopulla blogin, missä kerron, mitä olemme oppineet ja tehneet kuluvan kuukauden aikana.
Kirjoitin blogia omalla sak-ajallani ja avasin työkalenterin. Kauhukseni totesin, miten nopeasti kaikki on tapahtunut. Alkukuusta ajatus oli tulevassa keväässä ja yllättävässä lumen tulossa. Kaikki muuttui lähes viikossa. Kuin siinä elokuvassa Tartunta, jonka olen aiemmin katsonut ja ajatellut sen kaukaiseksi fiktioksi, vaikkakin sen juonen tiesin kyllä sopivan myös todellisuuteen.
Aikainen työvuoro mahdollisti myös aikaisen kotiin tulon. Olin jo miettinyt, että pitäisi käydä kaupassa, mutta siirsin sitä vielä päivällä. Olen yrittänyt vähentää kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja huomasin miettiväni, kehtaanko huomenna pistää käteeni muoviset kertakäyttöhanskat, ettei pöpöjä tartu kärryistä. Tätä mietin illan!
Meillä on paikallisyhdistyksen hallituksen Whatsapp-ryhmä, jossa vaihdamme iltaisin kuulumisia. Melkoista touhua myös noilla ysin opettajilla, moni on tehnyt valtavia digiloikkia mahdollistaessaan laadukkaan etäopetuksen. Päivät ovat venyneet pitkiksi, täytyy kyllä heitäkin kunnioittaa.
To 26.3.
Päiväkirjan viimeinen päivä. Jälleen aikainen aamuvuoro huonosti nukutun yön jälkeen. Koska en ole tottunut näihin, heräilen jo kolmen jälkeen yöllä tarkistamaan kellosta, milloin pitää nousta ylös. Kummallista käytöstä, sillä en ole mielestäni koskaan nukkunut yli 30 vuotisella työurallani pommiin.
Aamulla tulee ilmoitus, että taas yksi lapsi pitää loppuviikon vapaata. Eli kolmella mennään, silti rutiinien mukaisesti. Päivän piristys oli, kun perinteisen väriviikkomme jo aiemmin peruuntunut keltainen päivä oli päätetty pitää kaikesta huolimatta juuri tänään. Lapsien ja henkilökunnan vaatetuksessa oli väri huomioitu; piristävää nähdä keltaista aikuisten päällä.
Yksi varhaiskasvatuksen opettaja oli rakentanut saliin keltaisilla penkeillä rajatun polun. Keltaista rekvisiittaa oli yllin kyllin. Lauloimme auringosta. Lapset saivat repiä keltaisesta paperista palasia, jotka liimattiin värinsä kadottaneeseen aurinkoon. Lopuksi jokainen lapsi sai vielä istua kuningastuoliin ja saada siitä aurinkoenergiaa. Kuvasin heidät siinä istumassa. Ainoa harmitus oli, että niin moni muu lapsi jäi nyt tätä elämystä paitsi.
Tein päivästä diaesityksen ja jaoin sen Muksunettiin. Sieltä voivat katsoa tuokiostamme valokuvia nekin vanhemmat, joiden lapset ovat kotihoidossa. Paikalla olleiden lasten kanssa katsoimme esityksen heti jo päiväkodissa. Sitten olikin lounaan ja päivälevon aika.
Nopeasti vilahti päivä taas, mutta ennen kotiinlähtöä, oli vielä koko talon info, jossa minunkin pitää olla paikalla, koska olen päiväkodin varajohtaja. Järkeistimme taas ensi viikon työvuoroja. Nyt parin viikon ajan työvuoropohjat on tehty. Yksi opettajista tekee vielä listan, jossa näkyy koko talon henkilökunnan työajat sekä lapsien lukumääräarvio päivittäin. Lista elää ihan koko ajan ja se on kaikkien nähtävillä Teamsissa. Listaa päivitellään ryhmäkohtaisesti koko ajan. Tässä tilanteessa arvostan laitteita, osaamista ja ohjelmistoja, jotka mahdollistavat tällaisen toiminnan. Vaikka tietokone vie paljon aikaa arjesta, kyllä se palveleekin. Toki asioista sovitaan vielä kasvokkainkin.
Kun tammikuussa merkitsin vuosilomapäiväkseni huomisen, en osannut odottaakaan maamme makaavan tällä tavalla. Silloin ajatuksissa oli vain hieman pidennetty viikonloppu. Kyllä vapaa tulee tarpeeseen. Lauantaina taidamme käydä mökillä asentamassa sinne uuden ikkunan, jotta kunnon mökkikausi voi alkaa. Peltojen, metsän ja luonnon siimekseen täytyy päästä. Onneksi mökki ei ole kaukana, niin uskaltaa siellä käydä ja hoitaa myös karanteenissa olevalle anopille ruokaostokset – ihan vain oven taakse ne jättämällä, ettei totuus unohdu.