Hannele Roponen: Johda työn tarkoitusta

”Lapsen maailmassa riittää tätejä. On neuvolan täti ja kaupan täti – varhaiskasvatuksen opettajaakin saatetaan yhä kutsua päiväkodin tädiksi.

Sanat rakentavat todellisuutta. Lapset tädittelevät, mutta tädittely ei ole lapsista lähtöisin. Se on osa kulttuuriperintöä, jossa päiväkotityö nähdään naiselle luonnostaan kuuluvana hoivana, ei asiantuntijuuteen perustuvana ammattina.

Kansallisella tasolla ristiriita tuottaa poukkoilevia päätöksiä. Varhaiskasvatuksen sisällä se näkyy erilaisina käsityksinä perustehtävästä.

Poraudun väitöstutkimuksessani varhaiskasvatuksen johtamiskulttuuriin. Aineistonani oli kymmeniä tunteja yhdestä päiväkodista kerättyjä havaintoja ja haastatteluja sekä erilaisia kirjallisia dokumentteja.

Johdan työkseni yhtä Helsingin suurimmista varhaiskasvatusalueista apulaisaluepäällikkönä yhdessä aluepäällikön kanssa. Työni ja tutkimukseni ovat nivoutuneet hienosti yhteen, sillä työpaikkani on organisaatiomuutoksen tuote, ja johtamisrakenne oli uudistettu myös tutkimassani päiväkodissa.

Olen voinut hyödyntää monia väitöksen tuloksia omassa työssäni.

Kulttuuri syö strategian aamupalaksi, sanoo tutkija Peter Drucker.

Väitöskirjani päätulos tukee väitettä: hyvää tarkoittavat säädökset ja strategiat valuvat hukkaan tai jopa pahentavat työn ongelmia, jos niitä ajetaan läpi tunnistamatta ongelmien kulttuurisia juuria.

Tästä näkökulmasta varhaiskasvatuksen johtajan työ on ennen kaikkea merkitysten johtamista. Kyse ole vain siitä, mitä johtajan johdolla konkreettisesti tehdään vaan myös siitä, mitä tuo tekeminen eri henkilöstöryhmille merkitsee.

Jos johtaja ei sanoita johtamisen tarkoitusta, tyhjiö täyttyy henkilöstön omilla tulkinnoilla. Tästä seuraa usein vastarintaa tai hiljaista työhön sitoutumattomuutta.

Tutkimani päiväkoti oli luopunut äskettäin yhden johtajan mallista.

Johtajia oli nyt kaksi, ja keskijohdosta huolehtivat opettajat.

Varhaiskasvatuksen opettajat tunnistivat oman roolinsa osana jaettua pedagogista ja strategista päätöksentekoa. Heidän mielestään järjestelmä ei kuitenkaan toiminut, sillä pedagogiset päätökset, jotka tehtiin opettajien omissa kokouksissa, kumottiin päiväkodin muissa kokouksissa.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien mielestä yhteisistä asioista pitää päättää kokouksissa, joissa on kaikkien ammattiryhmien edustajia.

Lastenhoitajat painottivat tasa-arvoa ja osallisuutta, opettajat pedagogiseen asiantuntemukseen perustuvaa johtajuutta.

Hyviä ja kannatettavia asioita molemmat, mutta edellä kuvatussa tilanteessa valinta niiden välillä ei ollut mielipidekysymys. Lain mukaan pedagoginen vastuu kuuluu varhaiskasvatuksen opettajille.

Yhteistyön korostaminen voi peittää alleen ammattiryhmien erot ja yksilöllisen osaamisen. Vastuut hämärtyvät ja asiantuntijuus jää hyödyntämättä.

Muutoksissa ihmiset tarrautuvat usein johonkin tuttuun ja turvalliseen. Tutkimassani päiväkodissa tämä näkyi työntekijöiden kaipuuna yksi johtaja, yksi päiväkoti -malliin, jossa johtaja on läsnä ja tuntee henkilökunnan lisäksi lapset ja perheetkin.

Autoritäärisen johtamistavan uskottiin palauttavan työhön selkeät rajat ja ennustettavuuden.