Tammikuun Opettajassa avattiin keskustelu yhteisestä katsomusaineesta.
Keskustelu ei oikeastaan koske opetustekniikkaa vaan syvempää huolta yhteisen merkityksen katoamisesta.
Mielestäni kysymys kuuluu: Onko kyse teknisestä ratkaisusta vai merkitystyhjiön paikkaamisesta?
Jo 1800-luvulla Auguste Comte ajatteli, että moderni yhteiskunta tarvitsee yhteisen moraalisen rungon.
Elämänkatsomustieteissä ja sekulaarissa humanismissa on yhtäläisyyksiä Comten ihmisyyden uskontoon, joka pitää sisällään järjen, ihmiskeskeisyyden ja yhteiset arvot. Nykyisellään uskonnon ja elämänkatsomustiedon malli rajoittaa valinnanvapautta ja voi lisätä eriarvoisuutta. Opiskelijat hajaantuvat eri uskonnon opetukseen, mikä ei edistä monimuotoisia katsomustaitoja.
Haluaisin kaikille yhteisen katsomusaineen, joka perustuisi ihmisarvoon, demokratiaan ja tieteeseen sekä rakentaisi yhteisiä arvoja ja keskustelukulttuuria. Kysymys ei ole yksinomaan aineen sisällöstä, vaan siitä, tarvitaanko yhteistä keskustelukykyä ja merkityksen kokemusta.
Ehkä tämä on luonnollinen kehitys, ja Comte ymmärsi jo 1800-luvulla jotakin olennaista: ihminen tarvitsee yhteisiä arvoja, eikä niinkään jatkuvaa yksilökeskeisyyttä.
Ehkä kysymys ei ole siitä, tarvitsemmeko yhteisen katsomusaineen. Ehkä kyse on siitä, uskallammeko sanoa ääneen, mitä todella kaipaamme: yhteistä suuntaa, yhteistä kieltä – ehkä jopa jotakin “pyhää”, johon uskoa ja luottaa.
Anni Tele