Tukiperhetoiminta avarsi erityisluokanopettaja Jenni Kervisen maailmaa

Heinäkuussa Jenni Kervinen oli kolmen lapsensa ja teini-ikäisen Rawandin kanssa mökillä. Kuumana kesäpäivänä rakennettiin yhdessä pohjaa pihaan tulevalle paljulle. Kärrättiin kiviä ja harattiin hiekkaa paikoilleen. Samalla juteltiin.

Rawand alkoi kertoa omasta taustastaan. Tarinan edetessä ilmeni, että hän oli jo 11-vuotiaana joutunut huolehtimaan itsestään Kurdistanissa. Elämästä oli puuttunut aikuinen, johon poika olisi voinut tukeutua.

– Rawand avautui tosi hurjista, isoista asioista. Mietin, pitäisikö keskusteluun pysähtyä vai onko helpompaa, että puhutaan hommien lomassa. Hetki oli tosi sykähdyttävä, Jenni kertoo.

Rawand tuli Suomeen yksin parisen vuotta sitten alaikäisenä turvapaikanhakijana. Jenni tutustui häneen viime vuoden lopulla Yhteiset lapsemme -yhdistyksen tukiperhetoiminnan kautta. Siitä lähtien Rawand on käynyt Jennin perheessä lähes viikoittain, vaikka järjestön puolesta kerran kuussakin riittäisi.

Ajatus tukiperheeksi ryhtymisestä sai alkusysäyksensä Jennin ystävän Facebook-päivityksestä. Jenniä tosin arvelutti, hyväksyisikö järjestö hänet, sillä hän oli tuolloin kolmen lapsen yksinhuoltaja.

– Olen tehnyt koko urani töitä maahanmuuttajien kanssa. Ajattelin, että jos joku nuori on opiskelemassa suomalaista kulttuuria ja lapseni saisivat samalla nuoresta leikkiseuraa ja vanhemman lapsen mallia, vaihtokauppa ei olisi ollenkaan huono.

Tukiperheen tarjoaa maahanmuuttajanuorelle mahdollisuuden osallistua tavallisen suomalaisen perheen arkeen.

Jenni työskentelee erityisluokanopettajana Simonkallion koulussa Vantaalla. Hän pääsi kuin pääsikin toimintaan heti mukaan. Opettajataustansa ansiosta hänen ei edes tarvinnut käydä normaalia perehdytyskoulutusta, vaan se hoidettiin pikakurssina Jennin kotona. Erityisen ilahtuneita järjestössä oltiin perheen partioharrastuksesta.

Luottamus ja turvallisuudentunne kasvoivat yhteisen tekemisen myötä.

Alkujännityksen jälkeen Rawand sujahti helposti mukaan perheen arkeen. Luottamus ja turvallisuudentunne kasvoivat yhteisen tekemisen myötä.

– Olen rakentanut omille lapsilleni tasapainoista ja tavallista arkea, luotin siihen, että se riittää tukinuorellekin. Se on juuri sitä, mistä hänellä ei ole kokemusta. Riittää, että aikuisella on antaa nuorelle aikaa ja tavallista lämmintä läsnäoloa.

Omaa elämää ei tarvitse kuitenkaan pysäyttää paikoilleen. Jenninkin arjessa on viimeisen vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia, ja Rawand on pysynyt mukana koko ajan.

Kesällä Jenni muutti yhteen miesystävänsä kanssa, jolla on kolme omaa lasta. Uusperhe on remontoinut yhteistä kotia, jossa kokoonpano vaihtelee viikoittain. Rawand on osallistunut niin remonttiin kuin perhejuhliinkin.

Rawand haluaa tutustuttaa koko perheen ja myös Jennin vanhemmat oman maansa ruokakulttuuriin. Nyt hän suunnittelee yhteistä ateriaa kurdiravintolassa 18-vuotiaspäivänsä kunniaksi.

Erityisopettajana Jenni teki vuosia töitä itähelsinkiläisissä kouluissa, joissa monikulttuurisuus on arkipäivää. Nykyinen työpaikka Vantaalla on hänelle poikkeuksellinen, sillä nyt suurin osa oppilasta on kantasuomalaisia.

Opettajan ammatissa Jenni on tottunut jatkuvasti reflektoimaan ajatteluaan ja valintojaan. Koulussa omaa toimintaa on oltava valmis perustelemaan ja sitä ohjaa aina opetussuunnitelma.

– Ehkä siksi minulla on tukinuorenkin kanssa tietynlainen struktuuri. Olen järjestelmällinen ja tykkään rutiineista, se on osa minua.

Opettajana Jennin on helppo auttaa Rawandia läksyissä. Ammatti auttaa myös tunnistamaan nuoren kehitystason, sen, mitä tämä osaa ja mitä häneltä voi vaatia. Jenni uskoo ennen kaikkea positiiviseen kannustamiseen.

– Kun annan erityisluokanopettajana positiivista palautetta lapsille ja vanhemmille, saavutamme uskomattoman hyviä tuloksia, vaikka lapsella olisi isoja vaikeuksia koulussa. Haluan tietoisesti tehdä samaa myös Rawandille. Kerron hänelle aina, että hän on todella arvokas ja taitava.

Rawand on puolestaan avartanut Jennin maailmaa entisestään ja antanut uusia eväitä myös opettajan työhön. Jenni kertoo Rawandin tarinoiden muistuttavan häntä siitä, millaisia lähtökohtia ja taustoja oppilaiden perheillä saattaa olla.

Jenni ihailee, kuinka nopeasti Rawand oppi suomen kielen. Opettaja on iloinen ja ylpeä pojan opiskeluinnosta. Perheen kuopus on erityisen ihastunut Rawandiin.

Yhteiset lapsemme on yksi niistä järjestöistä, jotka järjestävät tukiperhetoimintaa. Toiminnan tarkoituksena on tarjota yksin Suomeen saapuneille alaikäisille kontakteja tavalliseen suomalaiseen arkeen.

Tukiperheen ei tarvitse ottaa vastuulleen nuoren kasvatusta.

Jenni pitää tukiperhetoimintaa erityisen tärkeänä nuoren kotouttamiselle. Usein nuoren piiri muodostuu toisista maahanmuuttajista eikä suomalaisia kontakteja välttämättä synny muihin kuin aikuisiin työntekijöihin.

Tukiperheen ei tarvitse ottaa vastuulleen nuoren kasvatusta.

– Lastenkodissa hoidetaan, jos jotain erityisen tuen tarpeita tulee ilmi. Totta kai on myös oikeus epäonnistua. Silloin sopimuksen voi purkaa.

Tukiperhetoiminnassa käy joskus niin, että lapsi ja perhe eivät tule toimeen. Perheessä voi myös sattua niin suuria muutoksia, että tukiperheenä ei voi enää jatkaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi perheen oman lapsen tai aikuisten vakava sairastuminen.

Kun Rawand kertoi oman tarinansa Jennille kesämökillä, paljun pohjan rakentamista jatkettiin. Jenni ei halunnut kauhistella nuoren kokemuksia, vaikka ne olivat kovia.

– Sanoin hänelle, että hän on elänyt tosi hurjan elämän ja olen todella ylpeä siitä, mitä hänestä on tullut. Hän haluaa lukioon ja minä uskon, että hänen tavoitteensa toteutuvat, koska hän ponnistelee niin kovasti niiden eteen.

Kun Rawand sitten lähti mökiltä takaisin Helsinkiin, hän laittoi jo bussista tekstiviestin Jennille. ”Heti tuli ikävä teitä kaikkia. Olette tosi ihania.”