Lukemisesta kasvaa isoja asioita

Kun maahanmuuttajat lukevat vanhuksille, molemmat saavat jotakin uutta, tietää suomen kielen opettaja Nuppu Tuononen.

Helsingin Aikuisopiston maahanmuuttajaopiskelijat ovat osallistuneet Minä luen sinulle -kampanjaan joka vuosi vuodesta 2016. Kampanjassa opiskelijat lukevat selkokielisiä kirjoja ja lehtiä vanhuksille ja kehitysvammaisille.

– Meillä kävi puhumassa maahanmuuttaja, joka oli kampanjaviikon jälkeen ottanut tavakseen käydä lukemassa vanhuksille kerran viikossa. Hän kertoi, miten tärkeää lukeminen on, ja että samalla voi verkostoitua ja nähdä suomalaista työelämää palvelutalossa, S2- eli suomi toisena kielenä -koordinaattori ja opettaja Nuppu Tuononen kertoo.

Puheenvuoro innosti: toissa vuonna, joka oli Suomen juhlavuosi, 80 lukijaa opistosta vieraili eri palvelukeskuksissa, esimerkiksi Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa. Oli kahvia ja pullaa, tutustuttiin asukkaiden kanssa ja luettiin.

– Lukemisen päälle tulee paljon muutakin, kysymistä ja vastaamista: ”Mistä tulet, kuka olet?”, Tuononen kuvailee.

Hän kertoo, että eräälle miesopiskelijalle seniorit olivat alkaneet opettaa kalevalaisiin ja Eino Leinon runoihin tehtyjä lauluja.

Maahanmuuttaja-opiskelijat ovat lähteneet innolla mukaan lukemaan selkokielellä vanhuksille ja kehitysvammaisille, sanoo Helsingin Aikuisopiston S2-koordinaattori ja suomen kielen opettaja Nuppu Tuononen.

Opettajana Tuononen on huomannut, että nimenomaan hiljaiset opiskelijat intoutuvat näissä tilanteissa puhumaan enemmän kuin opetustilanteessa luokassa. He huomaavat osaavansa kieltä. Samalla heille avautuu sellainen osa suomalaista yhteiskuntaa, jota he eivät ehkä muuten näkisi. Se taas saattaa antaa idean työharjoitteluun.

– Ne ovat autenttisia tilanteita; huomataan, että minun osaamisestani voi olla iloa jollekin toiselle. Samalla siitä saa itse paljon. Pienistä asioista voi tulla tosi merkityksellisiä.

Viime vuonna lukukampanjaan osallistui noin 700 maahanmuuttajaa sekä 1 500 iäkästä ja kehitysvammaista eri puolilla Suomea.

Minä luen sinulle -kampanja

Tänä vuonna kampanjaviikko järjestetään 11.–15. helmikuuta. Teemana on Iloa lukemisesta ja vapaaehtoistoiminnasta.

Kampanjaan voivat osallistua vanhus- ja vammaistyön yksiköt, monikulttuurisuustyön toimijat ja suomen kielen opiskelijat. Ilmoittautumisaikaa on 28.1. asti.

Järjestäjinä ovat Kehitysvammaliiton Selkokeskus ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry.