Linturetkeilijä fanittaa petolintuja

Tiklin viserrys saattoi Riitta Renvallia elokuisena aamuna, kun hän pyöräili töihin kotoaan Siilinjärveltä Kuopioon. Hetken kuluttua seitsemän tiklin parvi lensi ohi.

– Tikli on suosikkilintujani. Se on hyvin kaunis ja aika vähälukuinen täällä Pohjois-Savossa, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Riitta kertoo.

Hän alkoi kiinnostua linnuista vuosia sitten kävelyretkillä Kuopion Väinölänniemellä biologi-miesystävänsä kanssa.

– Huomasin, että melkein keskellä kaupunkia voi nähdä jopa petolintuja, ja järvessä ui paljon muitakin kuin sinisorsia.

Lintujen tarkkailusta tuli parisuhdetta lujittava yhteinen harrastus.

Linnut veivät Riitan viimeksi kesällä Patvinsuon kansallispuistoon, keväällä Saarenmaalle ja kevättalvella Israeliin.

– Mutta ei linturetkelle tarvitse lähteä kauas. Riittää, kun herkistää aistit näkemään ja kuulemaan. Lintujen ääniä onkin yhtäkkiä kaikkialla.

Erityisesti Riittaa kiehtovat petolinnut, siis kotkat, haukat ja pöllöt. Pöllöelämys vuosien takaa on jäänyt mieleen.

– Etsimme Puijon metsässä viirupöllön pesää. Yhtäkkiä huomasin pieniä viirupöllön poikasia istumassa kuusen oksalla. Se oli epätodellinen, satumainen tilanne.

Lintuilussa Riitan mielestä mieluisinta on staijaaminen.

– Staijaaja menee lintujen muuttoaikaan retkelle lintutorniin tai muulle korkealle paikalle. Siellä tähystetään lintuja aamuvarhaisesta iltapäivään ja kirjataan havainnot.

Lintujen tarkkailu luonnossa on meditatiivista, rauhoittavaa.

– Se on ihan muuta kuin hektinen koulutyö, Kuopion taidelukiossa Lumitissa opettava Riitta sanoo.

Eniten hän tiirailee lintuja juuri kotikulmilla.

– Maaningalla Siilinjärveltä pohjoiseen on mukavasti vesilintuja, kahlaajia ja petolintuja.

Keväisin Arktika-retki kutsuu Riittaa itärajan tuntumaan Virolahden saarille. Silloin korkeuksissa lentää satojatuhansia alleja, mustalintuja, hanhia ja kahlaajia kohti arktista tundraa ja Jäämeren rannikkoa.

Kevät- ja syysmuutto on uljas myös Gibraltarilla. Ja tottahan Israelin-retki säväytti. Riitta näki siellä ensimmäistä kertaa unelmalajin, keltapäähaukan, ja kirjasi havaintovihkoonsa lisäksi vuorikotkan.

– Aavikolla näimme idänkaulustrapin. Laji on sukupuuttoon kuolemassa ja oli hienoa nähdä se.

Idänkaulustrapin kohtalo ja Riitan omat havainnot tiaisten ja kahlaajien vähenemisestä Suomessa kertovat luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä.

Suomen linnuista jo kolmasosa on uhanalaisia.

– Olen nähnyt parinkymmenen vuoden aikana ympäristönmuutoksen.

Lähimetsät katoavat, ja metsähakkuut ja rakentaminen tuhoavat luonnontilaisia elinympäristöjä.

Riitta päätti pureutua asiaan ja asettui viime kuntavaaleissa vihreiden ehdokkaaksi. Nyt hän on varavaltuutettu ja kahden lautakunnan jäsen.

– Kuntapolitiikka on hyvää täydennyskoulutusta minulle, kun opetan yhteiskunnallisia asioita ja kannustan opiskelijoita aktiivisiksi kansalaisiksi.

Historian opetus elävöityy ja opiskelijat terästävät kuuloaan, kun opettaja kertoo omista kokemuksistaan ja lintumatkoilla näkemistään historiallisista kohteista. Kuten roomalaisajan raunioista Espanjassa.

Osa Riitan opiskelijoista on havahtunut ilmastokysymyksiin, ja heitä osallistui oma-aloitteisesti koululaisten ilmastolakkoon.

Entä kaihertavatko opettajan lintulentojen hiilidioksidipäästöt omaatuntoa?

Riitta sanoo harkitsevansa matkoja tarkkaan.

– Lennämme harvoin. Kompensoimme hiilikuormaa avustamalla luonnon- ja lintujensuojeluyhdistyksiä, jotka puolestaan perustavat suojelualueita.