Köyhien joulujuhlassa tunnelma on kodikas, mutta ihmisten hädän aistii – luokanopettaja Ruth on ollut mukana järjestelyissä lapsesta asti

Jouluaattona Helsingin Messukeskuksessa pitkien pöytien ääreen istahtaa taas parituhatta kiitollista ruokailijaa, kun Hurstin apu tarjoilee juhla-aterian köyhien joulujuhlassa.

Mukana vapaaehtoisena on myös helsinkiläisen Vartiokylän ala-asteen koulun luokanopettaja ja espanjan aineenopettaja Ruth Palola. Hänen isoisänsä Veikko Hursti pani aikoinaan alulle köyhien joulujuhlaperinteen.

– Ensimmäisen kerran olen ollut mukana noin kuusivuotiaana. Myös omat lapseni ovat osallistuneet juhlaan pienestä pitäen, Ruth muistelee.

Varhain aattoaamuna noin sata vapaaehtoistyöntekijää ja Ruth sukulaisineen alkavat laittaa juhlapaikkaa kuntoon. Pöydät pitää kantaa paikoilleen, ateria valmistaa ja ruokailijoille lahjoitettavat ruokakassit pakata.

– Olen yleensä voileipävastaava. Siinä kahden pitkän pöydän ääressä teemme parituhatta voileipää kuin liukuhihnalla. Yksi voitelee leivän, toinen laittaa juuston, kolmas kinkkuviipaleen.

Paljon työvoimaa tarvitaan myös annosten pöytiintarjoiluun.

– Itsekin olen tarjoilemassa. Siinä todella aistii ihmisten hädän. Monet vieraat pelkäävät jäävänsä ilman ruokaa. Pitää vain rauhoitella, että kaikille varmasti riittää, Ruth kertoo.

Joku itkee, joku istuu aivan hiljaa, joku saattaa olla hilpeäkin. Pitkien pöytien ääressä näkee monenlaisia tunteita. Kiitollisuus on kuitenkin se päällimmäinen tunne, joka ruokailijoiden kasvoilta välittyy. Moni lausuu kiitoksen myös ääneen.

– Vaikka sali on suuri ja ruokailijoita on paljon, tunnelma on aina ollut kodikas, lämmin ja hyvin rauhallinen, Ruth kuvailee.

Juhlan perinteisiin kuuluu ruokailun lisäksi Ruthin isän Heikki Hurstin kättely, tervetuliaispuhe sekä tunnetun lauluartistin esiintyminen. Monena vuonna tasavallan presidentti puolisoineen on kunnioittanut juhlaa vierailullaan. Yksi päivän kohokohdista koittaa, kun Hurstin suku laulaa moniäänisesti virren Maa on niin kaunis.

– Lapseni ovat olleet mukana laulamassa jo hyvin pieninä. Monet vieraat ovat seuranneet heidän kasvuaan. Joillekin tämä juhla luo perhejoulun tuntua, vaikka sitä omaa perhettä ei olisikaan, Ruth kertoo.

Juhlan vierasjoukko on kirjava. Mukana on paitsi asunnottomia alkoholisteja myös lapsiperheitä, joilla ei ole varaa jouluateriaan.

Hyväntekeväisyystyössä ja opettajan työssä on Ruthin mukaan paljon samaa. Molemmissa on kyse ihmisen kohtaamisesta.

– Jokaisella meistä on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ajattelen aina, että laitapuolen kulkijakin on jonkun lapsi, jonka elämä on mennyt niin kuin on mennyt. Opettajana voin koettaa vaikuttaa siihen, että vastaisuudessa joulujuhlassamme olisi vähemmän väkeä. Haluan valaa lapsiin uskoa itseensä. Vaikka kotona olisi vaikeaa, koulussa voisi hetkeksi unohtaa vaikeudet ja olla kuin kuka tahansa.

Ruth kertoo vapaaehtoistyön ansiosta oppineensa tunnistamaan oppilaan ja perheen hädän jo varhain. Hän on saanut myös rohkeutta ottaa ongelmat puheeksi.

– Vaikeuksia on turha nolostella. Vaikenemalla ne eivät korjaannu, hän sanoo.

Joulujuhla on yksi Hurstin avun näkyvimmistä tapahtumista. Ruth tähdentää, että työtä tehdään muulloinkin. Ruokakasseja jonottaa viikoittain lähes 3 000 henkeä.

Ruth on mukana Hurstin avun hallituksessa ja osallistuu toiminnan suunnitteluun yhdessä isänsä ja siskonsa kanssa.

– En laske tehtyjä työtunteja, vaan tämä on minulle elämäntehtävä samaan tapaan kuin omien lasteni kasvattaminen. Ajatuksissa vapaaehtoistyö on vähän väliä, Ruth kertoo.

Kaiken hädän ja puutteen näkeminen on tuonut Ruthin sanoin hänen elämäänsä kohtuullisuutta ja suhteellisuudentajua. Huomaa, että vähäkin riittää. Toisaalta karujen ihmiskohtaloiden seuraaminen on kasvattanut myös armollisuutta, ymmärrystä siitä, että elämä ei aina suju suunnitelmien mukaan.