Harrastuksena urut – Sauli Jaara on soittanut kirkoissa ympäri maailmaa

Sauli Jaara haluaa soittaa urkuja mahdollisimman monessa eri kirkossa. Vuoden 2021 Taitaja-kisojen kilpailujohtaja pystyy matkustaessaan yhdistämään työn ja harrastuksen.

Urkujen tummat sävelet kaikuvat Oulun tuomiokirkon jylhän salin laidasta laitaan. Parvella urkujen ääressä istuu huppariin pukeutunut Oulun seudun ammattiopiston hankepäällikkö Sauli Jaara. Urheilusukkien peittämät jalat polkevat tottuneesti urkujen jalkioita.

Rippikouluikäisenä Sauli suostutteli vanhempansa ostamaan itselleen urut. Jo pienestä pitäen urkujen ääni radiossa tai kirkossa sai hänen hengityksensä pysähtymään hetkeksi.

 

Sauli sai urut, mutta hän ei osannut lukea nuotteja. Naapurin Pertti opasti hänelle sekä nuoteista että koskettimilta c-nuotin.

Sauli avasi nuottien salakielen numeroimalla nuotit, koskettimet ja jalkiot. Sitten hän pääsi vihdoin soittamaan.

– Olen soittanut urkuja 45 vuotta, mutta saatan yhä numeroida nuotit, kun alan harjoitella uutta kappaletta

Sauli Jaara herää aamuisin viimeistään puoli kuudelta, jotta hän ehtii soittaa urkuja ennen töihinlähtöä. Usein soittaessa koko keho lähtee mukaan musiikkiin.

Muutama vuosi ensimmäisten urkujen jälkeen Sauli osti säästöillään ja osamaksulla paremmat urut, mutta soittotunneilla hän ei koskaan käynyt. Sen sijaan vuorossa olivat opinnot putkimieheksi.

Sauli ehti tehdä usean vuosikymmenen uran putkimiehenä ennen kuin kouluttautui 90-luvulla LVI- insinööriksi.

– Sitten aloin pohtia, että minulla voisi olla annettavaa opetukseenkin.

Vuonna 1996 Sauli valmistui ammatilliseksi opettajaksi ja aloitti työnsä ensin Kemissä ja seuraavana vuonna Oulun seudun ammattiopistossa.

Kymmenen viime vuotta hän on opettamisen sijaan luotsannut ammatillisten opiskelijoiden Taitaja-kisoja. Maailmalle vievät työtehtävät ovat tuoneet uuden ulottuvuuden urkuharrastukseen.

 

Parikymppisenä Sauli pyysi ensimmäisen kerran lupaa soittaa urkuja kirkossa – paikkana Yli-Iin kirkko. Sen jälkeen hän on omien sanojensa mukaan ”kerännyt” 36 kirkon urut Suomessa.

– Urkujen soittaminen kirkossa on suunnattoman juhlavaa. Nautin urkujen äänien eroista.

Myös ulkomaille matkustaessaan Sauli käy usein kysymässä paikallisesta kirkosta lupaa soittaa urkuja.

Viimeksi hän soitti Venäjällä Kazanissa, jossa järjestettiin tämän vuoden World Skills -kisat. Hän on soittanut kirkkourkuja myös muun muassa Italiassa, Saksassa, Ranskassa, Hollannissa ja Tanskassa.

Kauniimmin urut soivat St Gallenissa Sveitsissä.

– Sydän melkein pysähtyi, kun soitin. Tila oli hyvin akustinen.

Sauli palasi kirkkoon monena iltana. Hän soittaa yleensä urkuja puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Kun lopettamisen aika lähestyy, olo on haikea.

Harrastustaan varten Sauli on kehittänyt kirkkoihin hissipuheen, jolla hän esittelee itsensä ja harrastuksensa.

Vaikeinta oli päästä soittamaan Brasiliassa, jossa tarkoin varjeltuihin urkuihin sai koskea vain kirkon kanttori. Ensimmäisen kiellon jälkeen Sauli palasi kirkkoon mukanaan paikallinen mies, jonka perustelut vakuuttivat, ja Sauli pääsi soittamaan.

Oulun tuomiokirkossa lupa soittaa sen sijaan heltiää helposti. 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi hän veti kirkkokonsertin kymmenen esilaulajan voimin 200 hengen yleisölle.

 

Saulia ei harmita, ettei hän päätynyt kanttoriksi. Harrastuksena urut säilyttävät taianomaisuutensa. Tunteen, että niitä soittaessa muu maailma jää ulkopuolelle.

– Kun ei ole töisevää, ei ole puisevaa.

Sauli Jaara

  • 60-vuotias hankepäällikkö Oulun seudun ammattiopistossa ja Taitaja 2021 -kilpailun johtaja.
  • Toiminut useita kertoja Taitaja-kilpailujen tuomarina.
  • Asuu Iin Jakkukylässä. 13 aikuista lasta ja 13 lastenlasta.