Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan laittoi Suomen valmistavan opetuksen testiin

Vuosi sitten perusopetuksen valmistavassa opetuksessa oli alle 200 ukrainalaista oppilasta. Nyt heitä on yli 5 000. Valmistavan opetuksen järjestelyt ovat suuri ponnistus etenkin niillä paikkakunnilla, missä maahanmuuttajia on ollut aiemmin vähemmän.

Suoraan kielikylpyyn ja uuden elämänvaiheen palikoita kokoamaan. Kotoutumaan ja oppimaan.

Tätä on tiedossa ensimmäisestä päivästä eteenpäin, kun peruskouluikäinen maahanmuuttaja aloittaa taipaleensa suomalaisessa koulussa.

Nuorelle tulijalle yhden ensimmäisistä tervetulotoivotuksista esittää usein valmistavan opetuksen opettaja. Mutta kun kouluun käy, päätyy kylpyyn myös koulun flunssapöpöjen kanssa.

– Viime viikolla oli enemmän sairauspoissaoloja. Tänään kaikki olivat taas paikalla ja meno oli vauhdikkaampaa, sanoo valmistavan opetuksen opettaja Emma Pikkupirtti, kun häneltä kysyy koulupäivän tunnelmista tammikuisena maanantai-iltapäivänä.

 

Uuden kouluviikon alkajaisiksi Pikkupirtin luokassa on käyty läpi Suomen luonto- ja eläinsanastoa ja harjoiteltu kirjaimia.

– Tavalliset aakkoset, nehän ovat vaikeita, jos osaa esimerkiksi vain kyrillisiä kirjaimia entuudestaan, Pikkupirtti toteaa.

Hän työskentelee Loviisan Harjurinteen koulussa valmistavan opetuksen ryhmässä, jossa on 13 oppilasta. Ryhmäläiset ovat eskari-ikäisiä ja ekaluokkalaisia. Pikkupirtin apuna on kaksi koulunkäynninohjaajaa.

Koulussa on nyt noin 60 valmistavan opetuksen oppilasta. Venäläisiä, irakilaisia, afganistanilaisia, vietnamilaisia, mutta varsinkin ukrainalaisia. Ukrainalaisten osuus nousi yli puoleen, kun Loviisaan perustettiin vastaanottokeskus viime syksynä.

Pikkupirtin työtä on helpottanut suvun perintönä saatu venäjän kielen taito. Hän on myös toiminut aktiivisesti ukrainalaisia auttavissa vapaaehtoisverkostoissa sodan alusta alkaen.

 

Valmoksi tai valo-opetukseksi kutsuttuun valmistavaan opetukseen on pitänyt rekrytoida uusia voimia nopeasti ympäri Suomen.

Harjurinteen kouluun on onneksi saatu koulunkäynninohjaaja ja vastikään aloittanut resurssiopettaja, jotka ovat ukrainankielisiä.

– Monissa pienemmissä kaupungeissa voi olla ongelmana, että opettajia tai ukrainankielistä henkilökuntaa ei vain ole saatavilla, Pikkupirtti arvelee.

Paineettomalta toiminta ei vaikuta Harjurinteessäkään. Yhdessä ryhmässä on Pikkupirtin mukaan 16 ja toisessa 17 oppilasta, mitkä ylittävät jo reippaasti Opetushallituksen 8–10 oppilaan suosituksen valmistavassa opetuksessa.

Sotaa paenneiden lasten tilanne tulee iholle.

– On traumatisoituneita oppilaita ja henkistä huonovointisuutta. Se näkyy poissaoloissa, käyttäytymisessä ja joskus hygieniassakin. Ollaan väsyneitä, ja välitunnilla on pientä kinaa, haukkumista ja väkivaltaakin, Pikkupirtti kertoo.

 

Vuosi sitten helmikuussa koko maassa perusopetukseen valmistavassa opetuksessa oli vajaa 4 000 oppilasta, joista ukrainalaisia oli 186.

Kun Venäjä aloitti 24. helmikuuta raakalaismaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, ukrainalaisten määrä valmossa alkoi nousta. Heti maaliskuussa heitä oli vajaa tuhat, toukokuussa jo 3 600.

Kesällä oli vaikeaa arvioida, moniko ukrainalaisista palaisi kouluun ja tulisiko uusia. Elokuun arvio, jonka mukaan kaikilla koulutusasteilla aloittaisi yhteensä ehkä 3 500 ukrainalaista, meni alakanttiin. Pelkästään perusopetuksen valmossa ukrainalaisten määrä vakiintui viime syksynä vähän yli 5 000:een.

Ukrainalaisten vastaanottamisessa ja koulunkäynnin takaamisessa kyse on ollut valtakunnallisista talkoista.

 

Opetushallinnon tilastopalvelusta Vipusesta voi havaita, että ukrainalaisia on tullut kouluihin tasaisesti ympäri maata. Joulukuussa perusopetuksen valmossa ukrainalaisia oli eniten Uudellamaalla: reilut tuhat.

Osa paikkakunnista yllättää. Voisi ajatella, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa Turussa olisi eniten ukrainalaisia.

Turun opetustoimesta kuitenkin kerrotaan, että kaupungin perusopetuksen valmossa on nyt 160 ukrainalaista oppilasta. Se on alle neljännes Varsinais-Suomen valmon ukrainalaisista, joita oli joulukuussa vajaat 800.

Keski-Suomessakin on enemmän ukrainalaisia kuin väestöltään puolet suuremmalla Pirkanmaalla.

Pohjanmaan neljässä maakunnassa ukrainalaisia valmo-oppilaita on enemmän kuin Uudellamaalla, vaikka niiden yhteenlaskettu väkimäärä on puolet Uuttamaata pienempi.

– On kuntia ja opetuksen järjestäjiä, jotka kohtaavat kulttuurisen moninaisuuden isommassa mittakaavassa nyt ensimmäistä kertaa, sanoo opetusneuvos Katri Kuukka Opetushallituksesta.

Suurempiin kaupunkeihin taas suuntautuu tavanomaisempi maahanmuutto.

Vuoden aikana koko maan perusopetuksen valmon oppilasmäärä on melkein kolminkertaistunut noin kymmeneentuhanteen oppilaaseen.

Opetushallitus ja -ministeriö ovat seuranneet tilannetta kyselyin sekä esimerkiksi perusopetuksen kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden kehittämisverkoston Poijun kautta.

Muutos on tarkoittanut satojen uusien oppilasryhmien perustamista. Niissä työskentelee satoja opettajia ja ohjaajia, usein uudessa tehtävässä. Miten he ovat uudessa roolissaan pärjänneet ja jaksaneet?

Sotaa paenneiden lasten tilanne tulee iholle.

 

Viittä opintopistettä vaille valmiin luokanopettajan Juho Luhtaniemen opinnot ovat tulossa maaliin Jyväskylän yliopistossa. Hän työskentelee valo-opettajana Jämsänkosken yhtenäiskoulussa.

– Hain resurssiopettajan paikkoja eri kouluista, kun rehtori täältä otti yhteyttä ja ehdotti valo-opettajan pestiä, sanoo viime syksynä työssä aloittanut Luhtaniemi.

Luultavasti reksin mielenkiinnon herätti kolmikymppisen Luhtaniemen työkokemus. Ennen opettajaopintojaan hän on valmistunut nuorisotyön ohjaajaksi ja työskennellyt maahanmuuttajataustaisten nuorten parissa.

Jämsänkosken yhtenäiskoulussa kaikki valmistavan opetuksen oppilaat ovat ukrainalaisia. Luhtaniemi ja toinen opettaja ovat jakaneet 24 oppilaan ryhmän puoliksi. Siinä onkin ollut Luhtaniemelle kylliksi.

– Alkuun se oli jännittävä paikka, kun ei yhtään tiennyt, miten se lähtee liikkeelle.

Alkuun ja liikkeeseen on kuitenkin päästy ja oppilaiden kanssa tultu tutuiksi. Sanankäänteistä kuulee, että Luhtaniemelle parasta työssä ovat ”sympaattiset ja välittömät” oppilaat.

– Heidän elämäntilanteensa on ihan käsittämätön. Emme me tunneilla silti sodasta juurikaan puhu. Oppilaat vaikuttavat pääosin hyvinvoivilta, vaikka joku minua kokeneempi voisi tehdä heistä tarkempiakin havaintoja.

Luhtaniemi ei silti aristele sanoa ääneen, että hänen valo-opettajan pestinsä on ollut paitsi opettavainen myös hyvin kuormittava.

– Negatiiviset tunteet, voimattomuus ja riittämättömyys tuntuvat vallitsevalta olotilalta. Mutta näen sen niin, että nämä tunteet on kohdattava ja käsiteltävä.

Hän on ottanut yhteyttä työterveyshuoltoon, koska se on hänestä mahdollisuus, jota kannat-taa käyttää. Henkireikä ovat automatkat kotiin Jyväskylään opettajakollegojen kanssa.

– Autossa höyryjä päästelevät muutkin muin minä. Ja on minulle sanottu niinkin, että jos selviän tästä, selviän opettajana mistä vain.

 

Valmistavan opetuksen järjestelyt ja rekrytoinnit ovat olleet iso urakka Harjurinteessä. Valo-opettaja Emma Pikkupirtillä on kuitenkin valoisa mieli. – Vihdoin tuntuu, että tämä alkaa sujua.

 

Iisalmessa viitisen vuotta erityisopettajana työskennellyt Anne Pellikka ryhtyi valo-opettajaksi joulukuun alussa. Hän opettaa yläkouluikäisten ryhmää Juhani Ahon koulussa ja lisäksi alakouluikäisiä lähikouluilla. Myös Pellikan työpanos on suunnattu kokonaan ukrainalaisten valmistavaan opetukseen.

– Olen ollut tekemisissä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kanssa aiemminkin. Tässä tehtävässä näen kuitenkin vielä lähempää sen, miten kielitaito ja kotoutuminen lähtee ihan juuristaan kehittymään.

Myös Pellikka sanoo epäröineensä alussa, että mitenköhän homman osaa. Erityisopettajan taustasta on ollut paljon hyötyä.

– On paljon asioita, joiden vuoksi koen tämän työn ammatillisen kehityksen kannalta palkitsevana. Tällä viikolla havaitsin, kuinka oppilaiden aloitteellisuus vuorovaikutukseen alkoi herätä.

Pellikka on oppinut paljon uutta suomalaisesta maahanmuuttojärjestelmästä ja sen yhteistyöverkostoista. Siitä, miten koulussa toimitaan, kun yksi on turvapaikanhakija, toinen tilapäisen suojelun piirissä tai tulee vastaanottokeskuksesta.

Valo-opettajan työ tarkoittaa Pellikan mukaan muutoksien keskellä elämistä ja työskentelyä.

– Nopeisiin muutoksiin on sopeuduttava ja keskeneräisyyttä on siedettävä. Sitä valmistava opetus on, riippumatta siitä, mistä oppilaat tulevat, Pellikka näkee.


Valmistavassa opetuksessa on nähty vuosien varrella käsittämättömiä ryhmäkokoja.

 

Kun ukrainalaisia on paennut Eurooppaan, heidän vastaanottonsa on varmasti vaihdellut eri maissa koulutuksenkin suhteen. Suomen järjestelmää voi pitää hienona, ja ukrainalaisten vastaanotossa se on osoittanut taipuisuutensa.

Mutta ei se mikään täydellinen tai valmis systeemi ole.

Perusopetuksen valmistavassa opetuksessa on nähty vuosien varrella käsittämättömiä ryhmäkokoja.

Hätä ei lue lakia, mutta eipä kunnilla valmon suhteen lakisääteisiä tehtäviä olisikaan. Opetusta saa järjestää, ja siitä saa korvauksen valtionosuuksista, mutta voi olla järjestämättäkin.

Opetushenkilökunnalle ei ole kelpoisuusehtoja, mikä herättää kysymyksiä varsinkin kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen laadusta.

– Se on ollut villi kenttä, jossa opettajia ei ole ajateltu pätkääkään, jos aina oppilaitakaan. Työnantaja voi halutessaan käyttää valmoa säästökeinona, mikä voi johtaa opettajien kuormittumiseen ja opetuksen laadun heikkenemiseen, sanoo erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen OAJ:stä.

Ukrainan sota voi antaa vastauksia siihen, miten valmo jatkossa pitäisi järjestää. Lyhykäinen uskoo, että tilanne saattaa edistää OAJ:n vaatimuksien toteutumista.

OAJ haluaa, että valmistava opetus kirjataan lakiin opiskelijan subjektiiviseksi oikeudeksi. Myös 8–10 oppilaan ryhmäkoot järjestö muuttaisi sitoviksi.

Opettajankoulutuksen suuntautumisvaihtoehdoksi OAJ haluaa tutkinto-ohjelman, jossa korostuu kieli- ja kulttuuritietoinen opetus. Valo-opettajan kelpoisuuden voisi saavuttaa myös täydennyskoulutuksella.

Uusiakin kysymyksiä on pian edessä, niin perusopetuksessa kuin toisella asteellakin.

Kun henkilö on ollut Suomessa tilapäisen suojelun piirissä yhden vuoden, hän voi hakea itselleen kotikuntaa.

Alle 18-vuotiaille tämä tarkoittaa myös oppivelvollisuutta. Ennakoinnin vaikeudet ovat jatkuneet: kovin tarkkaan ei tiedetä, kuinka moni ukrainalaisista aikoo hakea kotikuntaa ja mistä.

 

Loviisalainen valo-opettaja Emma Pikkupirtti on tehnyt aiemmin opettajan sijaisuuksia ammattikoulussa sekä erityisnuorten ohjaajana. Tätä kautta löytyi kipinä erityispedagogiikkaan, jonka väyläopintoja hän nyt suorittaa.

Kun tulevaisuus peittyy sodan sumuun, valo-opettajalta vaaditaan Pikkupirtin mielestä kärsivällisyyttä, empatiaa ja rakkautta lapsia kohtaan.

– Olemme kaikki uuden äärellä ja teemme tätä työtä näiden lasten paremman tulevaisuuden vuoksi.