Ahdistus. Se valtasi Elina Saunamäen aina heinäkuussa. Oli pitkä ja paljon mainostettu opettajien kesäloma. Silti mieltä painoivat elokuussa alkavat vastuut.
Saunamäki oli työskennellyt kuusi vuotta luokanopettajana päättäessään, että tämä oli tässä. Hän muistelee olleensa uupumuksen takia sairauslomalla jo ensimmäisenä tai toisena opettajavuotenaan.
Alkuun sairauslomat olivat päivän tai parin mittaisia. Sitten viikon tai kahden.
− En halunnut jäädä pitkälle saikulle. Tarvitsin työn pysyäkseni käynnissä. Ajattelin, että jos nyt päästän irti, jään tosi pitkäksi aikaa pois.
Saunamäki suostui usein ottamaan haastavimmat luokat. Silloin kouluissa etsittiin aina opettajaa, joka kestää. Sanat imartelivat mutta osoittautuivat loukuksi.
Kerran hänet ylipuhuttiin jatkamaan työlään luokan kanssa. Näin jälkikäteen Saunamäki tuntee tulleensa manipuloiduksi.
– Olin aivan poikki ja päättänyt vaihtaa luokkaa. Sanottiin, että minua harmittaisi myöhemmin, jos luovutan. Voisin ajatella selviytyneeni voittajana, jos jatkaisin toisen vuoden.
Keskustelua seurannut talvi oli uran raskain.
– Kävin psykologilla ja söin mielialalääkkeitä ahdistukseeni.
Saunamäki korostaa, etteivät sairauslomat tuntuneet tilanteen eskaloitumiselta tai tärkeimmiltä syiltä alanvaihtoon.
− Johtoviestini on hiipivä kuluttavuus. Olin työpäivien jälkeen jyrän alle jäänyt ilman, että tarvitsi olla mitään erityistä. Kysyin itseltäni: näinkö haluan elämäni menevän? Vastaus oli, että en.
Keho on viisas: pakene, koska tämä taistelu ei tuota tulosta.
“Henkisesti kuluttava työ, vanhenen liian aikaisin.”
Näin kuvaili opettajan työtä uransa keskivaiheilla oleva mies Katariina Räsäsen väitöstutkimuksessa. Räsänen selvitti perusopetuksen opettajien alanvaihtosyitä ja niiden yhteyttä työuupumukseen vuosina 2010 ja 2016.
Tutkimuksessa opettajien pääsyitä harkita alanvaihtoa olivat työn kuormittavuus, perusopetusjärjestelmään liittyvät syyt sekä ammatillisen sitoutumisen puute.
Väitökseen koostetut aiemmat tutkimukset kertovat, että alanvaihtoa harkitsee ainakin puolet opettajista. Väitöksessä opettajien alanvaihdon harkinta osoittautui oletettua pysyvämmäksi ilmiöksi. Pitkään muutosta miettineillä oli työuupumusoireita.
Myös lopullinen alanvaihto on yhdistetty työuupumukseen. Toisin kuin osassa aiempia tutkimuksia, Räsäsen tutkimuksessa työkokemus ei suojannut työuupumusriskiltä.
Ja nyt kuulkaa te tunnollisia opettajia syyttävät! Tutkimusten mukaan työuupumuksessa työoloilla on suurempi rooli kuin yksilön persoonallisuuden piirteillä tai yksityiselämän kuormituksella.
Aina työuupumusoireista kärsivä ei tiedä itsekään, miksi etääntyy ammatistaan. Keho on viisas: pakene, koska tämä taistelu ei tuota tulosta.
Kelataan 2000-luvun alkuun. Mitä Saunamäki ajatteli nuorena urastaan?
− Mulla oli vahva opettajaidentiteetti. Halusin nimenomaan opettajaksi.
Saunamäki suunnitteli taiteen maisteriksi opiskellessaan, että hänestä tulee kuvisope. Sittemmin selvisi, että hän voi saada opinnoissaan luokanopettajan pätevyyden. Miksi ei, luokanopettajalle löytyisi ainakin töitä.
Saunamäki kuvitteli tekevänsä opettajan työtä eläkepäiviin asti. Toisin kävi. Nyt hän on palvelupäällikkö ja tiimin esihenkilö Fortumilla.
− Saan keskittyä yhteen ongelmaan kerrallaan. Lounaalla syön rauhassa aikuisten kanssa ja pystyn hengähtämään muulloinkin työpäivän aikana.
Tähän kiteytyy Saunamäen olennaisin syy vaihtaa alaa: Hänestä tuntui, että opettajan työ oli selviytymistä päivästä seuraavaan. Työn mielekkyys kärsi.
On vaikea tehdä parastaan, jos ihan hyväkin siintää saavuttamattomissa, Saunamäki pohtii nyt. Vaikka luokkaan saatiin lisätukea, sitä ei ikinä ollut tarpeeksi.
Hän kertoo, että liki 30 oppilaan luokassa saattoi olla kymmenen erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevaa. Dokumentointityön, kotien kanssa tehtävän yhteistyön sekä oppilashuolto- ja sairaalakontaktien rumba oli jatkuva.
Riittämättömyyden tunne vaivasi usein. Eteen tuli ihmiskohtaloita, joita Saunamäki todella halusi auttaa. Mutta oppijan asioissa saattoi jo olla mukana lastensuojelut, kuraattorit ja muut. Mikään ei auttanut.
Mitä vähemmän koulussa oli oppilaita, sitä vähemmän opettajat kyynistyivät.
Tutkimukset kertovat, että suurissa kaupunkikouluissa opettajat harkitsevat alanvaihtoa useammin kuin pienissä maalaiskouluissa.
Saunamäki työskenteli pääkaupunkiseudun suurissa ala- ja yhtenäiskouluissa tottuen isoihin luokkakokoihin. Muisto oppilasmäärästä saa Saunamäen nauramaan.
− Sain uuden luokan ja avasin Wilman. Näin 21 oppilaan nimet. Luulin, ettei sivusto ole ladannut ja oppilaslista loppuu kesken. Päivitin sivua ja tajusin, että okei, 21 oppilasta eikä 28.
Se oli Saunamäen viimeinen luokka. Lähtöpäätös oli kypsynyt. Pienempi luokkakoko vähemmillä tuen tarpeilla ei muuttanut mieltä.
− Kollega oli sanonut vastaavassa tilanteessa, että näitä tulee kerran 20 vuodessa. Se oli masentavaa. Ajattelin, että ai: vuosi versus 19 vuotta.
Saunamäki totesi, ettei pysty muuttamaan koulun olosuhteita uhraamalla itseään.
− Siltä se tuntui: syön itseäni, jos jatkan.
Viimeinen vuosi oli hyvä. Saunamäki muistaa miettineensä, että jos työ olisi aina tällaista, hän jaksaisi. 21 oppilaan luokassa tuen tarpeita oli vähemmän kuin aiemmissa luokissa.
− Oli ihanaa, kun jaksoin suunnitella ja keksiä kaikkea kivaa. Jaksoin panostaa opettamiseen enkä pelkkään kasvatustyöhön. Mutta se oli poikkeus.
Työlle annetut panokset ovat suuremmat kuin siitä saatu vastine. Tämä epätasapaino on opettajien työuupumuksen taustamaisema.
Katariina Räsänen kuvaa väitöksessään, että työntekijä uupuu vaatimusten ylittäessä työntekijän resurssit ja kyvyt selviytyä työstä. Tulee väsymystä, kyynistymistä ja riittämättömyyden kokemuksia.
Räsänen huomasi, että mitä vähemmän koulussa oli oppilaita, sitä vähemmän opettajat kyynistyivät ja sitä vahvempi oli heidän kokemuksensa työyhteisön rakentavasta ja mahdollistavasta ilmapiiristä.
Vielä reilut kymmenen vuotta sitten Laura Skaffari seisoi välituntivalvojana yläkoulun pääovella ja ajatteli: Tätäkö haluan tehdä? Seisoa kyttäämässä, tuleeko Jani-Petteri kaupasta.
Jos Jani-Petteri tuli kaupasta, piti laittaa merkintä Wilmaan: luvaton poistuminen koulualueelta. Kolmannesta täysosumasta seurasi kasvatuskeskustelu.
Skaffarista valvonta-aika oli pois merkityksellisemmästä työstä ja työpäivän palautumisen hetkistä.
− Annettu aika ei ikinä riittänyt.
Skaffari sanoo, että koulun taakse jättämiselle oli useita syitä. Voisi sanoa, että hänen kertomuksensa on kiteytys suomalaisen koulun tilasta: sisäilmaongelmia, liian isoja ja hälyisiä kouluja sekä ajanpuutetta.
Lisäksi Skaffari halusi edetä urallaan.
Rutiinit muuttuivat hiljalleen sietämättömiksi.
“Arki tappaa, ei mahdollisuuksia edetä paitsi rehtoriksi, joka on viimeinen työ johon haluan.”
Näin pohti Katariina Räsäsen väitöstutkimukseen osallistunut opettaja. Tutkimuksesta käy ilmi, että osalle opettajista rutiinit muuttuivat hiljalleen sietämättömiksi. Alanvaihtoa edelsi usein työstä etääntyminen.
Rutinoituneiden opettajien tunteesta tulee myös väitöskirjan nimi: ”Minä junnaan paikallani” − Opettajan alanvaihdon harkinta ja sen yhteys koettuun työuupumukseen ja työyhteisösuhteeseen.
Alanvaihtosyyt voidaan jakaa kahteen: vanhasta poistyöntäviin ja uuden alan vetovoimatekijöihin.
Laura Skaffarilla veri veti eteenpäin. Hän teki yläkouluissa ja lukiossa yli 20 vuoden uran eri tehtävissä: laaja-alaisena erityisopettajana, historian ja yhteiskuntaopin opettajana sekä oppilaanohjaajana.
Skaffari hakeutui alusta asti koulujen johtoryhmiin ja aineryhmätiimeihin. Ajatteli ryhtyvänsä rehtoriksi ja opiskeli opetushallinnon opintokokonaisuuden työn ohessa. Polku kulki aineenopettajasta opoksi, kun hän ymmärsi juuri kohtaamiset työnsä suolaksi.
− Hissan maikkana löysin itseni toistuvasti tilanteista, joissa oppilaat lähestyivät minua omien asioidensa kanssa. Olin nuori, ilmeisen helposti lähestyttävä ja halusin kuunnella.
Niinä hetkinä Skaffari tunsi tekevänsä merkityksellistä työtä. Mutta juuri niihin hetkiin hänellä ei ollut aikaa. Sen sijaan piti kytätä Jani-Pettereiden liikkeitä.
Tunnolliset opettajat pitivät koulua pystyssä itse kuormittuen.
Opettaja, joka haluaa valmistella tuntinsa, tekee sitä illalla ja viikonloppuna kotona ja uuvuttaa helposti itsensä, Skaffari sanoo nyt.
Opettajana hän huomasi, että töiden jakautumisessa esihenkilöllä on suuri rooli. Helposti käy niin, että tunnollista rangaistaan.
Skaffari kuvaa tilanteen, jossa opettaja ei ota lisätunteja mutta käyttää rutkasti aikaa tuntien valmisteluun: eriyttää materiaalit ja huolehtii selkokielisyydestä. Häntä ei palkita. Suuremman palkan nostaa valmistelemattomien lisätuntien haalija, jos esihenkilö sallii.
− Väitän, että jokaisessa koulussa on opettajia, joilla ei ole ongelmaa opettaa 29 tuntia viikossa ovenkahva- pedagogiikalla.
Skaffari kertoo olleensa tunnollinen ja suunnitelleensa tunnit tarkkaan. Myös Katariina Räsäsen tutkimuksessa kävi ilmi, että tunnolliset opettajat pitivät koulua pystyssä itse kuormittuen.
Eikä siinä vielä koko kertomus. Lisäksi Skaffari kertoo altistuneensa koulujen sisäilmaongelmille niin, että äänihuuliin kasvoi kyhmyt.
− Jos huudan, ääni leikkaantuu. Opetin vuoden vyövahvistimen ja mikin kanssa. Nauroin olevani kuin aerobic-ohjaaja.
“Morjens, lähden saldovapailla Wieniin katsomaan, miltä kevät näyttää siellä!”
Näin Laura Skaffari voi sanoa nyt Kirkkonummen kunnan oppivelvollisuusasioiden erityisasiantuntijana. Työn joustavuus auttaa jaksamaan.
− Loman tarve ei ole sama kuin opettajana. Iso tekijä on etätyö.
Opettajana häntä raastoivat yhä isommat koulut täynnä vieraita oppilaita. Yhteisöllisyys väheni.
Ensimmäinen ammattihyppy opesta opoksi liittyi kuormituksen hallintaan. Opona sai oman työhuoneen ja ajan, vaikka ympärillä melusi satoja teinejä.
Nyt Skaffarilla on työhuone niin kotona kuin kunnantalollakin.
− Pystyn määrittämään metelitason ja pääsen vessaan, kun tarvitsee.
Opettajille tulisi myöntää auliimmin virkavapaita ja joustoja.
Skaffari ei aio palata kouluun. Ei, vaikka saa nyt huonompaa palkkaa kuin opettajana.
− Taustatyöläisyys on henkisesti vähemmän kuormittavaa.
Skaffarille on selvää, että opettajille tulisi myöntää auliimmin virkavapaita ja joustoja. Aikaa kohdata pitäisi ehdottomasti olla enemmän. Skaffari on vihreiden kunnanvaltuutettu Lohjalla ja siksikin huolissaan opetusalan pitovoimasta.
Jani-Pettereiden kanssa käytyjä keskusteluja hän kaipaa.
Nykyisessä työssä hän onneksi kohtaa nuoria tunnin viikossa, sillä oppivelvollisuusasioiden erityisasiantuntijana hänelle kuuluvat oppivelvolliset ilman opiskelupaikkaa.
Skaffari on tehnyt saman huomion kuin tutkimukset: oppilaat ovat opettajalle vahvasti työhön sitova elementti.
Mutta. Silloin vuorovaikutukseen on oltava aikaa ja tukea. Tutkimusten mukaan opettajat tuntevat riittämättömyyttä etenkin suhteessa oppilaisiin, ja sitä pidetään merkittävimpänä tekijänä opettajan työhyvinvoinnissa.
Kauhu. Sitä Elina Saunamäki tuntee, kun ajattelee koulutuksemme tulevaisuutta. Aihe on ajankohtainen paitsi opeystävien myös oman lapsen kautta. Saunamäki nauttii parhaillaan perhevapaasta esikoisensa kanssa.
− Etenkin pääkaupunkiseudun tilanne on kauhistuttava. Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia tai luokanopettajia ei riitä. Tilanne rapautuu, kun korvaus työstä ei ole houkutteleva ja työn olosuhteet ovat huonot.
Saunamäki myöntää, että raha oli yksi syy jättää ala. Hänestä palkka kuvaa opettajan työn arvostusta.
Opettajien supervoimia arvostetaan opetusalan ulkopuolellakin.
Saunamäkeä ja yläkoulussa työskennellyttä Laura Skaffaria yhdistää moni asia. Kumpikin kertoo vanhempien käytöksen kuormittavuudesta, sisäilmaongelmien aiheuttamista oireista ja alan muista tutuista ongelmista.
Yksi aihe nousee molempien haastattelussa ylitse muiden: arvostus. Ammatinvaihto nosti heidän arvostustaan opettajia kohtaan ennestään.
Saunamäki muistelee kysyneensä uuden alan työhaastattelussa, miksi juuri hänet valittiin haastatteluun.
− Vastaus oli, että yksi heidän parhaista työntekijöistään on entinen opettaja. Että on mahtavaa, kun kaikki aina hoituu. Se oli ahaa-elämykseni: opettajien supervoimia arvostetaan opetusalan ulkopuolellakin.
Alkuun Saunamäestä oli tuntunut, ettei opevuosista jäänyt käteen muuta kuin uupumusta ja pettymystä. Pian hän havahtui siihen, etteivät ihmiset ole kaikkialla yhtä itseohjautuvia ja vuorovaikutustaitoisia kuin koulussa.
Myös Skaffari painottaa, että opettaja on äärimmäisen monialainen osaaja.
− Opettaja osaa projektinhallintaa ja paineensieto on kova. Opettaja pystyy tekemään nopeatempoisia ratkaisuja ja hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia. Asiat sinkoilevat ja katkeilevat, ja opettaja kerää ne.
Molemmista on surullista, että he saavat arvostusta nyt enemmän kuin opettajana.
Hyvä palaute, onnistumiset ja työyhteisön tuki ovat vastapainoa kuormitukselle.
Mitä pitäisi tehdä, jotta opettajat jäisivät alalle? Siihenkin löytyy vastauksia Katariina Räsäsen väitöksestä.
Ensin pitää erottaa syy, miksi opettaja on lähdössä.
Usein syynä ovat alan sisäiset ongelmat. Siihen auttaisi, että epäkohdat korjattaisiin ja opettajien työhyvinvointia vahvistettaisiin.
Jos opettaja on etääntymässä työstä etenemismahdollisuuksien puutteen takia, hänelle voi tarjota esimerkiksi täydennyskoulutusta, uusia työtehtäviä ja vastuita. Myös työkierto on hyvä keino.
Yleisintä alanvaihdon harkinta oli Skaffarin ja Saunamäen tavoin 6–20 vuotta opettaneilla. Heille osaamisen tuki ja koulutus uran aikana ovat tärkeitä sekä työssä jaksamiselle että siinä pysymiselle.
Sitten on se arvostus. Vaikka palkkausta ja työoloja ei saataisi heti kuntoon, yhteisöllisyydellä on osansa. Ammatillinen tunnustus, hyvä palaute, onnistumiset ja työyhteisön tuki ovat vastapainoa kuormitukselle ja siitä johtuville alanvaihtoaikeille.
Räsäsen tutkimuksessa erityisesti koulun johdon tuki sosiaalisten suhteiden edistämisessä nousi tärkeäksi.
Kun Räsänen luki tämän jutun, hän halusi painottaa työn autonomiaa ja opettajien mahdollisuutta tuunata työtään mieleisekseen.
Nykyisessä arjessaan Elina Saunamäki tuntee onnea.
Töissä ongelmat ovat ratkottavissa yksi kerrallaan. Hänellä on mahdollisuus asua pääkaupunkiseudulla mukavasti palkkansa turvin. On ihana jäädä lomalle, kun töihin paluu ei ahdista.
Saunamäki sanoo, että jos ajatellaan koululaitoksen pysyvän pystyssä opettajien uhrautuvuudella, niin metsään mennään.
− Opettajan työn pitäisi olla työ siinä missä muutkin. Ja työn tekemisen olosuhteiden pitäisi olla sellaiset, että ihmiset haluavat sitä tehdä.
Räsäsen väitöksen lisäksi lähteenä on käytetty useita alanvaihtamiseen liittyviä tutkimuksia ja OAJ:n selvityksiä.