Valmo-opetuksessa maahan muuttanut kirii valmiudet perusopetukseen lukuvuodessa – aika on opettajan ja oppilaan yhteinen vihollinen

Turvallinen ilmapiiri. Sellaisen luomisessa maahanmuuttajaoppilaiden ryhmäänsä valmistavan opetuksen opettajat ovat mielestään onnistuneet.

Keväällä 2018 Vastaantulo-hankkeen koordinaattori Ninni Lankinen ja tamperelaisen Juhannuskylän koulun valmo-opettaja Elina Lintu kyselivät valmo-opettajien käsityksiä työn haasteista, onnistumisista ja hyvän opetuksen edellytyksistä. Vastauksia saatiin 22, joista yhdessä vastaajia oli useampia.

– Taisimme odottaa, että opettajat kertovat pedagogisista onnistumisista, mutta vastauksissa toistui turva, Elina Lintu sanoo.

Linnulla on itsellään samanlaisia kokemuksia kuin kyselyyn vastanneilla kollegoilla. Eniten työkaluja omaan työhönsä hän kokee saaneensa neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksesta.

– Kaikilla valmo-oppilailla on takanaan iso kriisi riippumatta siitä, mistä syystä he ovat tulleet maahan. Jokaisessa ryhmässä tuntuu olevan aina ainakin yksi oppilas, joka oirehtii muita enemmän. Koska ryhmään tulee ja sieltä lähtee oppilaita jatkuvasti, turvallisuuden tunne on pystyttävä luomaan vuoden aikana monta kertaa uudestaan, Lintu kertoo.

Turvaa luokassa luodaan muun muassa rutiineilla ja rauhallisella työilmapiirillä. Ennakoitavuus on erityisen tärkeää.

Lukuvuosi on lyhyt aika, jos pitää opetella uuden kielen lisäksi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Valmo-oppilaan usein pitää.

Alakouluikäisillä on vielä aikaa kiriä koulutovereitaan kiinni, mutta yläkoululaisilla aika on kortilla. Valmo-opetuksen tavoite on, että oppilaat saavat tiedot ja taidot, joiden avulla he pystyvät opiskelemaan tavallisessa perusopetuksessa. Tehtävä ei ole helppo.

Vuonna 2015 Suomeen tuli lähes 33 000 turvapaikanhakijaa, joista 8 500 oli alaikäisiä. Oppivelvollisuusikäiset ja iän juuri ylittäneet nuoret ohjattiin perusopetukseen valmistavaan opetukseen.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten lisäksi valmo-ryhmissä opiskelee muun muassa vanhemman työn tai avioliiton vuoksi maahan muuttaneita lapsia. Koulutaustat ovat yhtä kirjavia kuin ryhmä muutenkin: joku on käynyt koulua vuosia, toinen vain vähän, kolmas ei ollenkaan. Yhteistä on vain se, että heidän suomen tai ruotsin kielen taitonsa ei vielä riitä peruskouluun.

Suomalaisessa järjestelmässä terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen ansiosta lapsen oppimisvalmiuksista tiedetään koulun alkaessa jo paljon. Valmoon tulevasta oppilaasta saatetaan tietää vain papereissa oleva ikä. Oppilas voi olla akateemisesti taitava, mutta vaikeudet voivat silti olla suuria. Turkulaisen valmo-opettajan Pia Hiltusen ryhmissä on ollut esimerkiksi aisti- ja kehitysvammaisia ja autismikirjon häiriöisiä oppilaita.

Valmossa opiskellaan yleensä yhden lukuvuoden verran. Monet yleisopetuksen opettajat ovat viime vuosina olleet uudessa tilanteessa, kun heidän luokkaansa on siirtynyt oppilas valmosta.

– Usein yleisopetuksen opettajan on hankala hahmottaa, mitä meidän oppilaamme osaavat. Ei voi osata Euroopan pääkaupunkeja, jos on vasta kuullut paikasta nimeltä Eurooppa, Puropellon koulussa yläkouluikäisten valmo-ryhmää opettava Hiltunen avaa.

Hiltusen mielestä opettajan ja oppilaan yhteinen vihollinen valmossa on aika.

– Meillä on hyvin vähän aikaa selvittää, missä kohtaa omaa oppimisen polkuaan oppilas on menossa, Hiltunen muistuttaa.

Tampereen Juhannuskylän koulussa valmo-ryhmä opiskeli viime kevätlukukauden inklusiivisesti yhdessä viitosluokkalaisten kanssa. Yhdistetyssä ryhmässä opiskeli 25 oppilasta, joista 4 oli valmo-oppilaita. Ryhmää opettivat valmo-opettaja Elina Lintu, erityisopettaja ja viitosluokan luokanopettaja.

Kokeilu toimi Linnun mielestä todella hyvin.

– Ryhmässä oli aikuisia riittävästi, ja syyslukukauden aikana oppilaiden kielitaito oli kehittynyt sille tasolle, että he pärjäsivät isossa ryhmässä.

Monissa kunnissa valmistavaa opetusta onkin viety yhä enemmän kohti inkluusiota. Siitä on saatu ristiriitaista palautetta. Lapset oppivat käytännön suomea nopeasti, mutta koulussa tarvittava akateeminen kielitaito uhkaa jäädä ohueksi ilman riittävää tukea.

OAJ:n tavoitteena on, että valmo-ryhmien maksimikoko määriteltäisiin valtakunnallisesti, jotta oppilaat olisivat asuinkunnastaan riippumatta samassa asemassa.

Valmistavan opetuksen opettajien kelpoisuudesta tulisi säätää lailla.

Tähän saakka valmo-opetusta on säännelty hyvin vähän, ja koulutuksen järjestäjä on voinut päättää monesta asiasta itse. Opetus voi olla osittain tai kokonaan yhteistä yleisopetuksen ryhmän kanssa, tai se voidaan hoitaa kokonaan omassa ryhmässä.

Opetuksen järjestäjä on voinut päättää myös siitä, minkälaista pätevyyttä se valmo-opettajiltaan vaatii. Käytäntöjä on monia. Tampereella valmo-opettajaksi kelpuutetaan luokanopettajat. Turussa on aiemmin vaadittu erityisluokanopettajan pätevyyttä, mutta viime kevään hauissa riitti luokanopettajan pätevyys. Espoo linjasi vastikään, että sekä aineen- että luokanopettajat ovat päteviä valmo-opettajia.

Keväällä 2015 oikeuskansleri pyysi valmistavasta opetuksesta lausuntoa opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Ministeriö katsoi, että oppilaat saavat riittävät palvelut ja että opetusta on hyvin saatavilla.

Sekä oikeuskansleri että ministeriö päätyivät kuitenkin siihen, että valmistavan opetuksen opettajien kelpoisuudesta tulisi säätää lailla. Myös OAJ kannattaa tätä.

Me teemme työtä, johon ei ole koulutusta.

Valmo-opettajien mielestä erityisluokanopettajan pätevyys vastaa parhaiten työn vaatimuksia. Opettajien näkemyksiä selvitettiin Turun yliopistossa joulukuussa hyväksytyssä pro gradu -tutkielmassa.

Gradua varten tehtyyn kyselyyn vastasi 46 valmo-opettajaa eri puolilta Suomea. Yhtä lukuunottamatta kaikki vastaajat taustakoulutuksestaan riippumatta sanoivat tarvitsevansa lisäkoulutusta jollakin työnsä osa-alueella.

Pia Hiltunen on koulutukseltaan erityisluokanopettaja, Elina Lintu on luokanopettaja.

Hiltusen mielestä erityisluokanopettajan koulutus antaa hyvät työvälineet valmo-oppilaiden opettamiseen ja ongelmien nopeaan havaitsemiseen. Mutta suora reitti valmo-opeksi ei sekään ole. Usein on esimerkiksi vaikea erottaa, mistä oppilaan oppimisen ongelmat johtuvat. Muun muassa kielellisiä erityisvaikeuksia on vaikea tunnistaa ilman yhteistä kieltä.

– Me teemme työtä, johon ei ole koulutusta, Hiltunen toteaa.

Hänen haaveenaan on saada työhön oma koulutuspolku.

Yliopistot ovat nyt vastanneet opettajien koulutustarpeeseen lisä- ja täydennyskoulutuksilla. Opetuksen kehittämiseen tähtäävää työtä tehdään myös useissa hankkeissa.

Elina Lintu on tehnyt yhteistyötä Helsingin yliopiston Vastaantulo-hankkeen kanssa. Hankkeessa kehitetään valmistavan opetuksen metodiikkaa ja kerätään opettajilta hyväksi todettuja käytänteitä.

Vaikka valmo-opettajien työ on monella tavalla vaikeaa, se myös palkitsee.

– Oppilaiden kanssa on hauskaa, ja usein meitä yhdistääkin huumori. Aika pienellä kielitaidolla saadaan aikaan jo hauskoja juttuja, Lintu kertoo.

Lintu pitää erityisesti monien oppilaiden perheiden ja sukujen yhteisöllisyydestä. Perhe on perhettä riippumatta siitä, missä maassa suvun jäsenet ovat. Heihin pidetään yhteyttä ja heistä huolehditaan.

Pienessä ryhmässä on myös helpompi päästä lähelle oppilaita ja vuorovaikutus on syvää.

– Kun mieheni isä menehtyi, kuulin siitä kesken koulupäivän. Ennen kuin lähdin kotiin, kerroin oppilailleni tapahtuneesta. Lämpö ja myötätunto, jota lapset minulle osoittivat, oli kerta kaikkiaan vavahduttavaa. Nämä lapset ovat itse kokeneet menetyksiä, joten he tietävät miltä se tuntuu.