Työssäoppimisen järjestäminen amiksissa pahasti levällään

Minne tässä oltiinkaan matkalla? Missä on maali ja koska sinne tullaan?

Tällaisia kysymyksiä on pyörinyt ammatillisen opettajan ja tutkintovastaavan Kirsi Ruotsalaisen mielessä, kun hän on miettinyt viime vuoden alussa voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen uudistuksen suuntaa.

– Kirkas viesti uudistuksen päämääristä on puuttunut. Me toteutamme uudistuksen osa-alueita päivästä toiseen mutta emme oikein näe, mitä tällä kaikella tavoitellaan, Ylä-Savon ammattiopistossa Iisalmessa työskentelevä Ruotsalainen sanoo.

Ei se päämäärä, vaan matka, voisi joku viisastella ammatilliselle opettajalle. Muutosjohtamisen huoneentauluksi tämä elämänfilosofinen viisaus sopii kuitenkin huonommin.

Mutta onhan niitä tavoitteitakin. Osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys nousevat keskiöön. Opinnot räätälöidään henkilökohtaisesti jokaiselle opiskelijalle ja työpaikoilla oppimista lisätään. Ajattelutapa kääntyy järjestelmäkeskeisyydestä opiskelijoihin ja työelämään, jotka ovat lähtökohdat kaikessa.

Näin kuuluivat vuonna 2018 voimaan tulleen amisreformin päätavoitteet. Eikö siinä ole tarpeeksi isoja päämääriä?

Kyllä Ruotsalainenkin uudistuksen kylkeen liimatut kirjaukset tuntee. Työnantaja on pitänyt hänen mukaansa henkilöstön kiitettävästi ajan tasalla muutoksista. Silti reformin tavoitteista löytyy liian vähän tarttumapintaa omaan käytännön työhön.

– Meidän opettajien yhtenä tehtävänä on innostaa ja sitouttaa sekä opiskelijoita että työelämän yhteistyökumppaneita. Se käy hankalaksi, jos emme ymmärrä uudistuksen isojen tavoitteiden suhdetta päivittäiseen työhön, Ruotsalainen sanoo.

Työnantaja on ollut hänen mielestään yhtä ahtaalla kuin henkilöstökin.

– Voi kysyä, että jos ei opettajia, kuunneltiinko uudistuksessa työnantajiakaan. Mielestäni ei. On tullut käskyjä käskyjen perään. Ratkaisukeskeisten vastausten sijaan perusteluksi on jäänyt, että uusi laki tulee, ja siinä se.

Ruotsalainen ei ole kokemuksineen yksin. Ammatillisen opettajan työnkuva on muuttunut selvästi, ilmenee OAJ:n yhteistyökumppaneineen talvella toteuttamasta suurkyselystäkin.

Ammatillisista opettajista huomattava osa on sitä mieltä, että reformissa annetut lisätehtävät vievät aikaa heidän tärkeimpinä pitämiltään töiltä, kuten opetuksesta. 54 prosenttia kyselyyn vastanneista opettajista kertoi opetustyön vähentyneen reformin vuoksi. Kyselyn avoimissa vastauksissa opiskelijoiden kohtaamista ja opetusta kaivattiin.

Kysely vahvisti senkin, että vaihtelu opetuksen määrässä eri oppilaitosten ja tutkintojen välillä on suurta. Yhtä osaamispistettä kohden annettavan opetuksen määrän keskihajonta oli 4–5 tuntia, mikä herättää kysymyksiä koko maan amisopiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.

Tuntimäärissä ainoastaan kokonaiskuvasta löytyy yhtenäinen suunta, joka on alaspäin. Vuonna 2010 opiskelija sai Suomessa keskimäärin 18,5 tuntia ammatillista opetusta yhtä nykyistä osaamispistettä kohden. Viime vuonna luku oli pudonnut 13:n ja 15:n välille.

Kyselyssä opettajat kantoivat huolta erityisen tuen oppilaista. Reformin jälkeisen amiksen sanastossa ei enää tunneta sellaista asiaa kuin luokka tai ryhmä.

Pulma on sama kuin peruskoulussa: tuen tarpeet lisääntyvät, mutta myös ammatillisessa koulutuksessa on huutava pula erityisopettajista. Jos nuori on onnistunut pääsemään pienryhmään peruskoulussa, amiksessa sellaista ei yleensä ole tarjolla.

Tässäkin hajonta on suurta: noin joka kymmenes opettaja kertoi, että opetusryhmiä ei ole enää ollenkaan, kun toisessa ääripäässä 16 prosentin mukaan ryhmät toimivat kuten ennenkin. Opiskelijan ryhmäytymisen ja opintoihin sitoutumisen tärkeyttä korostettiin oli oppilaitoksessa ryhmiä tai ei.

Joskus esitetään, että amiksen nykyongelmat eivät johdu reformista, vaan rahoitusleikkauksista. Tällöin unohdetaan, että kummatkin olivat lähtöisin samalta suunnittelupöydältä.

”Uudistumista edellyttää myös se, että koulutukseen on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa”, todetaan amisreformi-kärkihankkeesta opetusministeriön sivuillakin. Näin ollen vuoden 2018 leikkaukset ja reformi laitettiin yhteen siistiin pakettiin, kun ammatillista koulutusta kehitettiin.

Rahoitusleikkaukset ovat tietenkin selkein syy siihen, että samalla, kun osa opettajista irtisanottiin, toiset joutuivat tekemään pitkää päivää opettaen suuria ryhmiä.

Nykyisen joukon kanssa tarvitsisin toisen opettajan avukseni.

Kiinteistönhoitoalaa opettava Kari Lauren Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta kertoo, että hänen vastuullaan olevien opiskelijoiden määrä on noin 70.

– Puolet pystyisin ehkä hoitamaan riittävän hyvin. Nykyisen joukon kanssa tarvitsisin toisen opettajan avukseni, Lauren sanoo.

Kari Lauren on keksinyt kikkoja, joiden avulla hän yrittää selviytyä suuresta opiskelijamäärästään. Kun opiskelijat soittelevat milloin miltäkin työmaalta, hänen puhelimessaan vilkkuu soittajan nimen lisäksi PT, AT tai EAT. Tämän avulla Lauren muistaa heti, suorittiko soittaja nyt sitten perus-, ammatti- vai erikoisammattitutkintoa.

Reformin tavoite työssäoppimisen lisäämisestä tuntuu myös Laurenin työssä. Lahden seudulla on hänen mukaansa noin 60 kiinteistöpalvelualan yritystä. Hän on henkilökohtaisesti yhteydessä niihin kaikkiin opiskelijoiden työssäoppimisen tiimoilta.

– Juuri tällä hetkellä opiskelijoitani on noin 40 firmassa. Totta kai minun pitäisi ehtiä useammin työpaikoille opiskelijan mukaan. Mitä nuorempi opiskelija, sitä enemmän pitäisi päästä ohjaamaan.

Myös opettajakyselyn mukaan työssäoppimisen järjestäminen on pahasti levällään. Tämä koskee sekä opettajien ajankäyttöä että työpaikkojen omaa ohjausosaamista.

Lähes 70 prosenttia opettajista oli eri mieltä väittämästä, jonka mukaan työpaikalla on riittävästi resursseja opiskelijan ohjaamiseen ja arviointiin. Joka kymmenes opettaja ilmoitti, ettei kaikilla opiskelijoilla ole edes työpaikkaohjaajaa, mikä onkin jo uudistetun lain vastainen tilanne.

Lauren kuitenkin sanoo jutelleensa jokaisen firman työpaikkaohjaajan kanssa. Heille hän on jakanut työpaikkaohjaajan muistilistaa, joka on otettu ilolla vastaan. Näin uudistusta tehdään tunnetuksi työelämälle: opettajan laatimien ja jakamien ohjeiden avulla.

Laurenin kokemus on se, että kun aika ei riitä, hän ei voi olla riittävästi opiskelijoiden kanssa sen enempää opetuksessa kuin työssäoppimisenkaan tukena.

– Yksilötason opetus jää kyllä hyvin pieneksi. Luentotyyppisesti mennään. Se ongelma siinä on, että ne, jotka eivät opetuksesta saa heti kiinni, jäävät sitten ilman. Opetustunnilla minulle voi tulla olo, että jollakin kaverilla ei ehdi edes hilse pöllähtämään, kun tunti onkin jo ohi.

Ylä-Savon amiksen Kirsi Ruotsalaisen työssä reformi muutti ajankäytön tasapainon. Työpäivistä ja -tehtävistä tuli sirpaleisempia. Vanhojen vastuiden lisäksi tuli uusia.

– Sellaisia päiviä on vähemmän, joiden jälkeen ajattelen että jes, sain senkin työni tehtyä tänään hyvin. En pysty tekemään työtäni niin hyvin kuin tiedän osaavani. Se on melkoinen ammattieettinen ongelma.

Työmäärä on myös Laurenin mukaan sellainen, että henkisesti hän tasapainoilee kahdella veitsenterällä.

– Huoli painaa, että kuinka opiskelijat saavat tarvittavan opetuksen ja opastuksen työelämää varten. Toisaalta oman jaksamisen rajat ovat kysymysmerkki. On ollut aika pitkiä päiviä töissä.

Apuvoimia ammatillisille opettajille on kuitenkin ensi vuonna tulossa. Se, saako Kari Lauren työkaverin avukseen, riippuu siitä, miten syyskuun budjettiriihessä ammatillisten opettajien palkkaamiseen suunnattuja lisämiljoonia kulkeutuu Salpaukseen, ja miten oppilaitos ne kohdentaa.

Budjettiriihessä hallitus teippasi amiksen opettajavajetta varsin kunnollisella, 80 miljoonan euron laastarilla. Sanatarkasti raha on menossa ”ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin”.

Rahoitus tulee ensi vuoden budjettiin kesäkuussa päätetyn 20 miljoonan euron lisämäärärahan lisäksi. Kesällä hallitus laski, että 20 miljoonalla saadaan 300–400 uutta opettajaa tai muuta opetushenkilöstöön kuuluvaa jo tänä vuonna.

Dialogia työelämän kanssa tarvitaan vielä paljon.

Uusi rahoitus saattaa antaa lisähappea opetuksen ja työelämäyhteistyön järjestämisen kehittämiseen. Matka uudistuksen tiellä joka tapauksessa jatkuu. Suunnan viitoittaminen on jatkossakin vahvasti opettajien vastuulla.

– Esimerkiksi näyttötutkintojärjestelmän myllertämisen myötä uusien tutkintojen ja tutkintonimikkeiden sisältöjen tutuksi tekeminen edellyttää vielä paljon dialogia työelämän kanssa. Tämä työ on edellytys sille, että työpaikkaohjaajat voivat kokea hallitsevansa oman roolinsa osaamisen kehittämisessä, sanoo Ruotsalainen.

Kun nykyhetken käytäntöjen ja tulevaisuuden päämäärät yhdistävä silta on ollut hämärässä, tavoitteiden toteutumisesta voi tehdä ajatusleikkejä. Voisiko juokseminen ja sählääminen sittenkin poikia jotakin, edes joskus myöhemmin?

– Olen pohtinut niinkin, että mikä aarre siellä odottaa, kun tämä kaikki on tehty. Entä jos tämän myrskyn jälkeen saavummekin tyyneen laguuniin, jossa näemme, että näinhän tämä pitikin tehdä? Ruotsalainen pohtii.