”Aloitin linja-autonkuljettajan opinnot työn ohessa marraskuussa 2022 ja valmista pitäisi tulla viimeistään nyt kesäkuussa.
Olen aina ollut kiinnostunut logistiikasta ja kuljetuksesta. Kun muutama vuosi sitten työskentelin yläkoulun opinto-ohjaajana, haaveilin alan ammattikorkeakouluopinnoista ja ajojärjestelijän työstä.
Sitten eräs tuttu opettaja vinkkasi opon paikasta logistiikan aikuiskoulutuksessa. Ajattelin, että voihan sitä alaan tutustua tätäkin kautta.
Uudessa työpaikassani kuulin, miten linja-autonkuljettajaksi opiskelevat kertoivat innoissaan harjoittelusta. Aistin heistä huokuvan riemukkaan itsensä voittamisen tunteen. Mietin, olisiko minustakin ajamaan 14-metristä bussia Tampereen keskustassa.
Ehkä siinä oli vähän viidenkympin villitystäkin: kun toiset hankkivat moottoripyörän, ajan minä linja-autokortin. Silti halusin ja haluan edelleen tehdä täysipäiväisesti opinto-ohjaajan työtä.
Opintoja aloitellessani ajattelin, että voisin tulevaisuudessa ajaa vuoron silloin tällöin. Päällimmäisenä mielessä oli kuitenkin se, miten opiskelu auttaisi opon työssä.
Hyöty on osoittautunut suuremmaksi kuin osasin aluksi kuvitellakaan.
Nyt ymmärrän aiempaa paremmin opiskelijan matkan halki opintojen. Miten ajokortin teoriakokeeseen kannattaa valmistautua? Kuinka kinkkisiä kysymykset ovat, jos suomi ei ole äidinkieli? Miten paljon harjoittelupaikan etsiminen ja itse harjoittelu jännittää?
Toinen merkittävä oppi on ollut ymmärrys kuljettajan työn luonteesta. Kun haastattelen linja-autonkuljettajan opintoihin hakevia, osaan arvioida paremmin, soveltuuko hakija alalle vai ei.
Kuljettajan työ vaatii sopeutumista aamulla 4.30 alkaviin työvuoroihin ja 11-tuntisiin työpäiviin. Hermostua ei saa vaikka bussi hajoaisi, vihainen matkustaja huutaisi ja rahastuslaitekin tilttaisi. Suuren auton ratissa pitää keskittyä herkeämättä.
Tutkinnossa on paljon pakollista läsnäoloa vaativia opintoja. Jos olen opiskellut virka-aikaan, olen tehnyt töitä iltaisin. Aikuiskoulutuspuolella tämä on onnistunut hyvin, sillä monet opiskelijat tapaavat opoa mielellään vasta illalla.
Viime vuoden helmikuussa seitsemän viikon työharjoittelun jälkeen sain bussivuoroja ajettavakseni. Olen sopinut bussiyhtiön kanssa, että ilmoitan, milloin olen käytettävissä ja he tarjoavat minulle vuoroa, jos tarvetta on.
Ajan kuukausittain muutaman vuoron. Paikallisliikenteessä ja joskus tilausajoakin. Näin osaaminen pysyy yllä. Ja onhan tämä myös tosi kivaa työtä.
Bussia ajaessa tunnen olevani osa yhteiskuntaa. Kuljetan matkustajia kouluun ja töihin. Kuin olisin hahmo Richard Scarryn Touhula-kuvakirjoista.
Tredussa en ole opintoineni mikään kummajainen. Osa kollegoistani on suorittanut ainakin joitakin tutkinnon osia omalta alaltaan. Heidänkin mielestään alan opinnoista on hyötyä opon työssä.
Itse olen ajatellut, että vielä voisin suorittaa ainakin trukkiopintoja.
Tämän kokemuksen innoittamana aion opona mennä vielä aiempaakin useammin mukaan oppitunneille ja harjoituksiin. Opiskelijoiden kohtaaminen on luontevampaa harjoitteluterminaalissa kuin työhuoneessa.
Mistä on kyse?
Mia Gerdt työskentelee Tampereen seudun ammattioppilaitoksessa Tredussa logistiikan aikuiskoulutuksessa opinto-ohjaajana. Hän innostui itsekin opiskelemaan bussikuskiksi syventääkseen alan tuntemustaan.