Kun uupuminen uhkaa, hyvä esimies tukee työn rajaamisessa

Haastava luokka, ristiriidat oppilaiden vanhempien kanssa ja ylisuuret vaatimukset omalle itselle ajoivat haastattelemamme luokanopettajan uupumuksen suohon. Sieltä ylös kömpiminen on vaatinut terapiaa ja työnantajan tukea.

Innostuksen ja täydellisyyden tavoittelun yhtälö koituu monen muunkin opettajan kohtaloksi, eikä yhtälö ratkea pelkästään omin voimin. Uskallukseen rajata omaa työtään tarvitaan esimiehen tukea sekä kaikkiin opettajien koulutuksiin näkökulmaa, joka viljelee armollisuutta itseä kohtaan.

Nuori luokanopettaja avasi Opettaja-lehdelle työuupumisensa herättämiä ajatuksia ja oivalluksia. Hän ei halua kertoa raskaista kokemuksista omalla nimellään, joten kutsumme häntä tässä Siniksi.

– Miten ne muistaa turvavälit? Pitääkö saksetkin desinfioida? Olisipa hyvä ilma, että voidaan olla ulkona. Entä jos ne koulun 850 muutakin ajattelee samoin? Voihan korona!

Sini on ollut uupumisen takia sairauslomalla ja palannut nyt luokanopettajan työhön. Lukuvuoden aloitus on jokseenkin erilainen kuin mikään aikaisemmista.

– On kova paine pysyä itse ja pitää porukka terveenä.

Viitisen vuotta sitten Sinillä oli raskas elämäntilanne ja erityisen haastava luokka. Silloin hän jäi ensimmäistä kertaa sairauslomalle, seitsemäksi viikoksi.

Sini tunnistaa kasvavan stressin siitä, että yöunet alkavat mennä ja riittämättömyyden tunteet ovat voimakkaita. Hän myös ärsyyntyy helposti, vaikka on yleensä hyväntuulinen.

– Kun väsyn, minulle käy yleensä niin, että tahti vain kiihtyy, ja paahdan töitä kaikki illat.

Uuvuttuani ajattelin, että olen heikkoa ainesta. Vein lasta päiväkotiin ja teeskentelin lähteväni töihin, sillä häpesin niin kovasti uupumistani, Sini kertoo.

Hän sai laadukasta työnohjausta ja koetti rajata työtään, mutta vanhat tavat tulivat salakavalasti takaisin.

Sini jäi sairauslomalle uudelleen vuosi sitten syksyllä.

– Aloitin terapian ja ryhdyin työstämään suorittamisen takana olevia syitä.

Joka jutun ei tarvitse olla pedagoginen ilotulitus.

Keväällä Sini pääsi Kevan rahoittamaan työkokeiluun ja työskenteli omassa koulussaan resurssiopettajana.

– Sain seurata usean opettajan työtä ja huomasin, että monenlaisilla työtavoilla saa aikaan hyviä tuloksia. Nyt tajuan, että joka jutun ei tarvitse olla pedagoginen ilotulitus; vähemmälläkin voi tehdä kivan hetken.

Myös muita opettajan työhön kuuluvia asioita Sini arvioi nyt uudestaan. Hänen mielestään tärkeintä työssä on, että lapsi ja nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi.

– Opettajankoulutuksessa hiottiin tuntisuunnitelmia minuutin tarkkuudella harjoitteluja varten, mutta liian vähän puhuttiin esimerkiksi siitä, mitä tehdä, jos huoltaja hyökkää ja haukkuu.

Nuoret opettajat imaistaan herkästi kaikkiin työryhmiin ja kehittämistoimintaan, ja Sinikin lähti mukaan kaikkeen mihin pyydettiin.

– Ihminen ei voi elää pelkästään työlle. Terapiassa olen tajunnut, että vastuu työn rajaamisesta on minulla itselläni. Koulun ovi saa sulkeutua takanani kello 16.

”Poikkeuksellisen rankka kevät takana, työt alkaa lasten kanssa ilman suunnittelupäivää, lomautukset edessä ja koronatilanne epäselvä.”

Näin kuvailee lukukauden alkua yksi niistä yli 2 000 opettajasta, jotka ovat kirjanneet tunnelmiaan OAJ:n Fiilismittariin elokuun aikana.

Moni vastaaja jakaa uupumuksesta nousseen nuoren opettajan jännittyneet fiilikset lukuvuoden alkaessa. Koronajärjestelyt huolettavat, mahdollinen uusi etäopetusjakso ahdistaa.

Osa opettajista koki kevään niin rankaksi, että kesälomankin jälkeen olo on väsynyt.

Toisaalta moni palasi mielellään työpaikalle, suhtautuu tulevaan rauhallisesti ja pyrkii tekemään parhaansa, tuli mitä tuli.

”En pelkää enkä maalaile kauhukuvia etukäteen”, yksi kirjoittaa.

Opettajan työ innostaa ja antaa paljon, mutta toisaalta se myös kuormittaa. OAJ:n kevään lopuksi tekemä koronakysely kertoi, että opettajien työmäärä lisääntyi ja jaksaminen heikentyi kevään aikana.

Nuorten opettajien stressi on lisääntynyt huolestuttavasti.

Myös tänä syksynä julkaistavan työolobarometrin mukaan opettajan työssä stressin määrä on selvästi korkeampi kuin suomalaisessa työelämässä keskimäärin. Yli tuhannesta OAJ:n barometrikyselyn vastaajasta 39 prosenttia tunsi erittäin tai melko usein työn aiheuttamaa stressiä. Lisäksi nuorten opettajien stressi on lisääntynyt huolestuttavasti.

Mitä siis tehdä, ettei uupuminen saa opettajasta otetta?

Kun ulkoisille olosuhteille ei voi mitään, oman ajattelutavan merkitys sekä esimieheltä ja kollegoilta saatu tuki nousevat arvoon arvaamattomaan.

Ihminen uupuu, kun työ ottaa enemmän kuin antaa.

– Uupumus ei ole pelkästään yksilön haaste, eikä se ratkea yksin yksilön toiminnalla, sanoo työsuojelun ja työhyvinvoinnin erityisasiantuntija Teija Golnick, joka aloitti työt OAJ:n toimistossa viime keväänä.

Lähijohtajan tehtävänä on katsoa, että työnteon määrä ja työntekijän osaaminen ovat tasapainossa. Hänen tulee auttaa töiden priorisoinnissa ja rohkaista työntekijää laskemaan rimaa varsinkin poikkeustilanteissa.

Hyvällä esihenkilöllä on tunneälyä ja inhimillisyyttä, ja hän saattaa tunnistaa uupumisuhkan ennen kuin työntekijä itse siihen kykenee.

– Esihenkilö ja työntekijä tarvitsevat luontevia hetkiä jutella työstä ja työn määrästä – ja mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, sanoo Golnick, joka on pohtinut työhyvinvoinnin kysymyksiä esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulussa henkilöstöpäällikkönä ja työsuojelupäällikkönä.

Johtajan pitää ymmärtää myös se, että työntekijät ovat erilaisessa työelämäiässä.

– Jossain vaiheessa uraa työtä tehdään satasella, jossain vaiheessa pienemmällä teholla. Kukaan ei pysty olemaan yhtä tehokas läpi koko työuransa.

Golnickin mielestä uupumista ehkäistään hyviä työyhteisöjä ja hyvinvointia rakentamalla.

– Hyvinvointiin työssä tarvitaan kokemusta siitä, että osaa hommansa, selviää haasteista ja saa aikaan asioita. Työhyvinvointia syntyy, kun saa tehdä työtä osana toimivaa työyhteisöä.