Tukioppilastoimintaa on Kouvolassa kokeiltu syksystä 2024 lähtien viidessä alakoulussa. Miksi lähdit mukaan?
Ilmoittauduin heti ohjaajaksi, kun se oli mahdollista.
Menettelyn tarkoitus on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä yhteisöllisyyttä. Tämä on tärkeää. Tukioppilastoiminnassa myös lapset ja nuoret valjastetaan tehtävään.
Miten homma toimii?
Kaikki vitosluokkalaiset saivat ilmoittautua tukioppilaiksi. Noin 40 oppilaasta 14 lähti mukaan. Mannerheimin lastensuojeluliiton väki koulutti heidät.
Nyt nämä lapset ovat kaikkien luokka-asteiden tukioppilaita toista vuotta peräkkäin.
Tukarit ideoivat toimintaansa itse. Esimerkiksi kerran viikossa pidettävällä pelivälitunnilla osa tukareista pelaa halukkaiden kanssa ja toiset etsivät koulun pihalta lisää pelikavereita.
Aikuisten tehtävä ei ole tyrmätä lasten ideoita vaan mahdollistaa niiden testaaminen. Meillä lapset halusivat ruokalaan pöydän, jonka äärestä yksinäinen löytää tukarin seurakseen. Toiminta on edellyttänyt päivystysvuoroista huolehtimista, mutta kysyntää sille on ollut vain vähän. Nyt pohdimme yhdessä, pitäisikö pöydästä luopua.
Liitolta saadut materiaalit, koulutukset ja tuki ovat tehneet tukioppilastoiminnan aloittamisesta helppoa. Koululta se vaatii lähinnä sitä, että opettajat sallivat oppilaiden olevan joiltain oppitunneilta pois.
Toiminta edellyttää jonkin verran myös aikuisresurssia. Vaikka vitos- ja kutosluokkalaiset ovat usein melko itsenäisiä, päävastuu on aina ohjaavalla aikuisella.
Mikä on muuttunut?
Tukarina toimiminen vahvistaa lasten kykyä ottaa vastuuta. Oppilaat ovat olleet aktiivisia ja tarvittaessa muistutelleet minua sovituista asioista.
Pyrimme häivyttämään luokka-asteiden välisiä eroja: pelivälitunneille ovat tervetulleita myös yhtenäiskoulumme yläluokkien oppilaat.
Tukioppilaina toimivista on prosessin aikana tullut entistä rohkeampia, oma-aloitteisempia ja aktiivisempia koululaisia. Myös sosiaalinen kanssakäyminen vaikuttaa koulussamme lisääntyneen.
Onko sinulla tai työpaikallasi hyvä käytäntö? Vinkkaa sitä meille!

