”Työssäni on tilanteita, joissa valmistelemani suunnitelmat menevät uusiksi lyhyellä varoitusajalla. Ennen tällainen stressasi, mutta nykyään suhtaudun joustavasti.
Syynä muuttuviin tilanteisiin on usein henkilöstövaje. Kun toisessa ryhmässä tarvitaan apua, menen sinne, ja oma ryhmä jatkaa toisen aikuisen kanssa. Jos tänään ei tehdä sitä, mitä suunnittelin, ehkä huomenna toteutuu jotain muuta yhtä arvokasta.
Varhaiskasvatuksen opettajan arki on vauhdikasta ja yllätyksellistä, ja varmaan jokaisella opettajalla on stressiä siitä, ettei pysty aina tekemään työtään kuten haluaisi.
Työskentelen Vantaalla, jossa sijaisrumba hoidetaan vaihtelevasti. Kiertäviä sijaisia on, mutta heidät osoitetaan sinne, missä tarve on suurin.
Myös työn vaatimukset ovat kasvaneet. Haluaisin hoitaa kaiken tunnollisesti – lasten kohtaamisen, kirjaukset, suunnitelmat, keskustelut vanhempien kanssa – mutta aika ei aina riitä. Se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta.
Olen oppinut pilkkomaan tehtävät pieniin osiin ja priorisoimaan: tärkeimmät asiat hoidan kunnolla, vähemmän kiireelliset voi tehdä kevyemmin.
Tunnistan nykyään nopeammin, kun kuorma kasvaa liikaa. Aiemmin purin stressin sisääni, nyt puhun siitä.
Meillä saa sanoa kollegalle ääneen, jos päivä on raskas. Silloin toinen ottaa enemmän vastuuta, ja seuraavana päivänä vuorostani minä. Näin pidämme huolta toisistamme.
Yhteistyö ja joustavuus kollegoiden kanssa ovat mielestäni tärkeitä asioita henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. On tärkeää, että autamme toisiamme ja jaamme kuormaa.
Varhaiskasvatuksessa jaksamisen kannalta on avainkysymys, että henkilöstö on pätevää. Osaavat työkaverit ja hyvä johtaminen takaavat sen, että voin tehdä työni hyvin.
Urani varrella minulla on ollut myös vaikeita tilanteita. Muistan lapsen, jota jouduttiin välillä pitämään kiinni, kun hän käyttäytyi väkivaltaisesti. Murehdin tilanteita pitkään ja tunsin epäonnistuneeni, kun en ollut osannut aina ennakoida reaktioita.
Sain kuitenkin aina heti purkaa tapahtumat kollegoiden ja johtajan kanssa, ja se auttoi. Ymmärsin, että tein sen, mitä oli pakko sekä lapsen oman että muiden turvallisuuden vuoksi.
Asiaa puitiin myös lapsen itsensä ja hänen vanhempiensa kanssa. Minulle oli tärkeää, että tilanteiden jälkeen sain halata lasta ja viestiä hänelle, ettei hän ole huono vaikka toimikin väärin.
Työni ilo syntyy kohtaamisista lasten kanssa. Kun lapsi pyytää minut leikkiin, näyttää uuden taidon tai haluaa vain istua viereen, pysähdyn ja olen läsnä.
Haluan, että jokainen lapsi tuntee tulleensa kuulluksi. Sama pätee kollegoihin: arvostan ja tuen heitä, jotta työyhteisön ilmapiiri pysyy avoimena ja reiluna.
Olen työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana 12 vuotta. Tänä vuonna vedän metsäeskariryhmää. Usein päivän aluksi kuuntelemme hetken metsän ääniä. Se rauhoittaa lapsia ja minua. Niissä hetkissä muistan, miksi teen tätä työtä.
Työni on myös valtavan palkitsevaa. Olen oppinut, että riittää, kun teen parhaani ja kohtaan jokaisen lapsen aidosti – täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella.”
Mistä on kyse?
Eettinen stressi aiheuttaa työntekijälle ristiriitaa ja riittämättömyyden tunnetta. Pitkittyessään se heikentää hyvinvointia ja työmotivaatiota. Monet varhaiskasvatuksessa työskentelevät kertovat, että heillä kuormitusta aiheuttavat aikapaine ja resurssipula.