Mun juttu: Solidaarisuustyö tuo toivoa

Nina-Marika Pieskä osallistui Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus Saskin lähettiläskoulutukseen, koska hän haluaa, että kaikilla olisivat asiat parhain päin.

Vastavalmistuneena luokanopettajana Nina-Marika Pieskä pohti lähtöä opettajavaihtoon johonkin kehittyvään maahan. Väliin tulivat kuitenkin lapsiperheen kiireet.

Palo rakentaa parempaa maailmaa ja puolustaa heikommassa asemassa olevia ei silti ole sammunut.

Viimesyksyinen Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen Saskin lähettiläskoulutus oli juuri sitä, mitä Nina-Marika haki.

– Haluan laajentaa katsettani, tehdä töitä muiden hyväksi ja vaikuttaa asioihin.

Sitä hän tekee myös siviilissä. Nina-Marika on Riihimäen kaupungin työsuojeluvaltuutettu ja huolehtii kaupungin henkilökunnan työoloista.

OAJ-valtuutettuna ja hallituksen varajäsenenä Nina-Marika on ollut päättämässä järjestön uudesta kansainvälisestä strategiasta ja solidaarisuustyön mittavasta lisäämisestä.

Järjestön tavoitteena on esimerkiksi opettajien ammattijärjestöjen ja opettajakoulutuksen tukeminen sekä tyttöjen koulutuksen turvaaminen kehittyvissä maissa.

 

Sask-lähettiläskoulutus kirkasti Nina-Marikan käsitystä siitä, miten paljon ihmisoikeuksissa on parannettavaa.

Häntä motivoi halu auttaa heitä, joiden asiat eivät ole niin hyvin kuin itsellä.

– Miksi sulkea silmänsä, kun voi saada paljon uutta tietoa ihmisten tilanteista eri puolilla maailmaa ja siitä, mitä olisi tehtävissä?

Vain yksi asia harmittaa.

– En ole vielä tavannut kertaakaan näitä ihmisiä, jotka ovat samassa koulutuksessa kuin minä. Olisi kyllä kiva päästä yhdessä keskustelemaan.

Lähitapaamisia odotellessa lähettiläät ovat pitäneet yhtä juttelemalla Facebook-ryhmässä ja kuuntelemalla yhteisiä Teams-luentoja ja podcasteja.

– Teemoina on ollut muun muassa naisten aseman edistäminen Afrikassa, samoin se, tiedämmekö, millaisissa oloissa viiniä tuotetaan.

Facebook-ryhmässä on käsitelty esimerkiksi Palloliiton kriittistä Qatar-kannanottoa.

 

Sask osallistui virtuaalisesti Maailma kylässä -tapahtumaan sekä vaatteiden alkuperään pureutuvalle Vaatevallankumous-viikolle.

– Olemme keskustelleet myös siitä, miten joissakin maissa tehdastyöläiset menettävät työpaikkansa, koska he ovat kuuluneet ammattiliittoon. Sama koskee joissain maissa myös opettajia.

Luento tyttöjen koulutukseen satsaamisesta oli toiveita herättävä.

– Kun nuori nainen osaa lukea ja laskea, hän voi perustaa yrityksen kuten pienompelimon ja pysyä selvillä hinnoista, materiaaleista ja laskutuksesta.

Toisaalta taas, kun kuulee halpisvaatteiden ompelijoiden ala-arvoisista työolosuhteista, alkaa pohtia ostotottumuksiaan ja tarkkailla kauppojen vaaterekkejä.

Ryhmäläiset muistuttelevat toisiaan, että katso mitä ostat, ja keskustelevat esimerkiksi vaatemerkeistä.

– Voimme tehdä hyvää omilla valinnoillamme ja ostaa kestävästi tuotettuja, vaikkapa Reilun kaupan tuotteita.

 

Nina-Marika Pieskä

  • Riihimäen kaupungin työsuojeluvaltuutettu. Koulutukseltaan luokanopettaja.
  • Saskin solidaarisuuslähettiläs.
  • OAJ:n valtuutettu ja hallituksen varajäsen sekä Riihimäen paikallisyhdistyksen jäsensihteeri.
  • Asuu perheineen Hämeenlinnassa.

OAJ tekee hyvää

  • OAJ on tehnyt kansainvälistä solidaarisuustyötä 1980-luvulta alkaen.
  • Järjestö liittyi Saskin jäseneksi vuoden 2020 alusta.
  • Tavoitteena on jatkossa käyttää 0,7 prosenttia jäsenmaksutuotoista kehitysyhteistyöhön.
  • Järjestö kokoaa parhaillaan yhteen solidaarisuustyöstä kiinnostuneista jäsenistä ja jäsenyhdistyksistä verkostoa.