Miksi koulu ei tee mitään? – Kiusaamiskeskustelu pyörii usein perusteettomien väitteiden ympärillä

Keskustelulla on tapana ryöpsähtää, kun vakava kiusaamistapaus koulussa ylittää uutiskynnyksen. Lokaa ja ideoita lentää opettajien ja rehtorien niskaan. Mistä johtuu perusteeton mielikuva, ettei koulu tee kiusaamiselle mitään?

Julkisuuteen nousevat kiusaamistapaukset herättävät monissa tarpeen jakaa ohjeita koululle siitä, miten kitkeä kiusaamista.

Tällä kertaa ohjeistaminen aktivoitui syyskuussa, kun vantaalaisessa koulussa sattui väkivallanteko, jossa yksi loukkaantui. Kuudesluokkalaisten oppilaiden epäillään pahoinpidelleen koulukaverinsa välitunnilla.

 

Miksi mielikuva, ettei koulu tee kiusaamiselle mitään, elää niin vahvana?

– Erittäin mielenkiintoinen kysymys, koska se ei todellakaan ole totta, vastaa psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta.

– Olen miettinyt, miten opettajat kokevat tämän keskustelun, koska kouluissa tehdään itse asiassa paljon.

Ja työ myös näkyy.

Tutkimusten mukaan kiusaaminen on vähentynyt kouluissa huomattavasti tällä vuosituhannella, eikä se ole siirtynyt nettiin, kuten usein luullaan. Kouluterveyskyselyt kertovat, että koettu kiusaaminen on vähentynyt jo kymmenisen vuotta.

Hyvästä kehityksestä huolimatta on selvää, että yksikin kiusaamistapaus on liikaa.

– Jos oma tai oman lapsen kiusaaminen on jäänyt keskeyttämättä, aiheutuu ymmärrettävästi turhautumista, jopa kiukkua, kiusaamista pitkään tutkinut Salmivalli sanoo.

Olisi tärkeää uutisoida onnistumisista, mutta opettajat eivät välttämättä uskalla puhua niistä.

Somella ja medialla on osuutensa väärän mielikuvan syntymisessä, Salmivalli pohtii. Media tarttuu mieluusti negatiivisiin tapauksiin, eivätkä positiiviset postaukset lähde lentoon loanheiton lailla.

Yksittäisiin tapauksiin tarttuminen korostaa erheellistä käsitystä siitä, että vain yksilö kiusaa, vaikka kyse on monimutkaisesta ryhmäilmiöstä.

– Miten tärkeää olisikaan uutisoida onnistumisista, mutta opettajat eivät välttämättä edes uskalla puhua niistä. Seurauksena on usein vain kohtuuton paskamyrsky.

Salmivalli tietää, sillä hän on yksi Kiva koulu -mallin kehittäjistä. Malliin on koottu tutkimusperusteisesti erilaisia kiusaamisen ehkäisyn työkaluja, kuten oppituntisisältöjä.

– Meitähän syytetään teeskentelystä, että muka teemme kiusaamiselle jotain, Salmivalli huokaa.

Malli on itse asiassa maailman tutkituin, ja kouluissa, joissa mallia on toteutettu systemaattisesti, kiusaaminen on tutkimusten mukaan vähentynyt.

 

Osa vanhemmistakin on sitä mieltä, ettei koulu tee mitään. Vanhempainliiton toiminnanjohtajan Ulla Siimeksen mukaan moni vanhempi ei tiedä, miten paljon työtä koulun arjessa tehdään kiusaamiseen puuttumiseksi.

Vanhemmat olisivat Siimeksen mielestä paremmin perillä asioista, jos he tuntisivat olevansa osa kouluyhteisöä ja voisivat osallistua koulun arkeen nykyistä enemmän.

Salmivalli pitää osallistumisajatusta kauniina, mutta myös vaikeana: Joidenkin vanhempien kanssa yhteistyö on todella hankalaa.

– On muistettava, että osa lapsista todistaa esimerkiksi kotona jatkuvaa väkivaltaa tai joutuu sen kohteeksi, Salmivalli sanoo.

Kodeissakaan ei saa kääntää päätä pois.

Molemmat muistuttavat, että vanhemmille täytyy kertoa kiusaamisesta ilmiönä ja että myös vanhempien pitää opetella, miten puuttua kiusaamiseen.

– Kodeissakaan ei saa kääntää päätä pois, Siimes summaa.

 

Parin vuoden sisällä kiusaamiseen puuttumisesta tiedetään nykyistä huomattavasti enemmän.

Christina Salmivalli johtaa uutta tutkimusprojektia, jossa seurataan kahden vuoden ajan kiusaamiseen puuttumista ja puuttumisen ongelmia.

Hankkeen rahoittaa Euroopan tutkimusneuvosto. Mukana on 16 alakoulua ja 16 yläkoulua Suomesta.

Ehkä vihdoin julkisessa keskustelussa koetaan, että kiusaamiselle tehdään jotain.

 

Etelä-Karjalassa asioille annettiin oikeat nimet

Kun oppilas pahoinpitelee toisen, syrjii tätä ihonvärin takia tai avaa tämän kännykän, rikoksen tunnusmerkit alkavat täyttyä, eikä enää voi puhua kiusaamisesta.

Tähän ajatukseen perustuu niin kutsuttu Etelä-Karjalan malli, jossa vakavia kiusaamistapauksia ei enää ratkota koulun sisällä, vaan niin sanotussa Vintiö-ryhmässä.

Vintiö-työryhmään kuuluvat nuorten oikeusedustaja, kuraattori ja poliisi. Palolaitoskin on paikalla, jos on leikitty tulella.

– Malli otetaan käyttöön, kun koulujen omat puuttumiskeinot, kuten keskustelut ja jälki-istunnot, eivät enää riitä, kertoo työryhmän vetäjä rehtori Jyrki Auronen.

– On tärkeää, että lapset ja nuoret tietävät ja ymmärtävät, että teoilla on seurauksensa ja että niistä joutuu vastuuseen.

 

Kun lapsi syyllistyy lainvastaiseen tekoon, hän joutuu – tai Aurosen mukaan pääsee – mukaan Vintiö-toimintaan.

Ryhmätoiminnan tavoite on estää alle 15-vuotiaiden uusintarikokset.

– Ryhmässä moni vanhempi herää tilanteen vakavuuteen, kun kuulee, miten rikoksen tunnusmerkit täyttyvät yksi toisensa perään. Lapsen kertoma on saattanut olla todellisuutta ruusuisempi, Auronen huomauttaa.

Tulokset ovat lupaavia. Vintiö-toimintaan päässeistä aniharva uusii rikoksensa.

Opettajille ja rehtoreille malli taas on antanut selkänojan toimintaan.

 

Pahoinpitelyn lisäksi mallissa kitketään myös muita lainvastaisia tekoja. Näitä ovat esimerkiksi syrjintä, vainoaminen, varkaus ja näpistys, salakuuntelu ja -katselu, identiteettivarkaus, kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen sekä viestintäsalaisuuden loukkaaminen ja viestintärauhan rikkominen.

Esimerkiksi toisen kännykkää tai tietokonetta ei saa avata luvatta eikä toista saa spämmätä häiritsevillä viesteillä.

Myös henkinen väkivalta, kuten eristäminen, vähättely, aliarviointi, nimittely ja itsemurhaan yllyttäminen kuuluvat lainvastaisten tekojen ryhmälle.

– Tappelu on edelleen helpompi selvittää kuin esimerkiksi somehäirintä, joka tapahtuu vapaa-ajalla, mutta joka heijastuu kouluun, Auronen huokaa.

 

Rikosekspertiksi opettajan ei tarvitse ryhtyä. Poliisia ja nuorten oikeusedustajaa voi konsultoida, jos koululta loppuvat keinot.

Opettajalta puolestaan vaaditaan pelisilmää oppilaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämisessä. Toimintamallia käytettäessä on aina huomioitava oppilaan ikä ja kehitystaso. Myös vanhemmat tarvisevat oppia vanhempainilloissa.

– Mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että ole kunnolla? Lapselle pitää opettaa yhdessä elämisen taitoja, siis sitä, miten tässä maailmassa eletään ihmisiksi.

Olennaista on, että lapsi saa valmiudet selvittää lieviä riitoja itse.

Lisäksi Auronen näkisi mielellään, että vanhemmat ratkoisivat lasten riitoja nykyistä ahkerammin.

– Ei kaikkea voi ulkoistaa, ei kaikessa pitäisi tarvita koulua tai viranomaisia. Koulun pitäisi voida keskittyä opetukseen.

 

Aurosesta on kiinnostavaa, että Etelä-Karjalan malli herättää niin paljon positiivista huomiota. Kyse kun on ”vain” lain noudattamisesta.

– Selkeästi tällaiselle ryhtiliikkeelle on tarvetta.

 

OAJ: Kiusaaja oppilashuollon piiriin turvallisuussyistä

OAJ:kin on sitä mieltä, että laki edellyttää jo nyt Etelä-Karjalan toimintamallia.

Lisäksi OAJ haluaa, että lailla turvattaisiin kiusaajalle oikeus käsitellä tekoaan ja pahaa oloaan ammattilaisten johdolla enintään kolmen päivän ajan. Tarvittaessa mukana olisi muita viranomaisia, kuten poliisi ja lastensuojelu.

Siksi OAJ on vaatinut jo vuosia, että vakavissa tilanteissa rehtori voisi evätä kiusaajalta opetuksen enintään kolmeksi päiväksi ja määrätä hänet oppilashuollon tuettavaksi.

– Tämä osoittaisi myös vanhemmille, että lapsen hyvinvointi on järkkynyt niin huolestuttavalla tavalla, että hän on aiheuttanut vaaran toisen turvallisuudelle. Tähän pahaan oloonsa hän saisi tukea, OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen sanoo.

Apua saisi tarvittaessa lisäksi niin väkivallan tekijän perhe kuin uhri, luokka ja koulukin.

Toimilla tähdätään siihen, ettei vakava tilanne enää toistu ja että ryhmäytyminen voidaan aloittaa uudestaan.

 

Miten kiusaaminen ja väkivalta kouluissa saadaan vähenemään – lue OAJ:n näkemykset:

Väkivallan ja kiusaamisen ehkäisy koulussa edellyttää esimiesten ja opettajien osaamisen varmistamista

Lue samasta aiheesta