1990-luvulla Neuvostoliitto romahti ja yläkouluikäisten korvalappustereoissa soi Apulanta.
Unto oli työskennellyt aineenopettajana yläkoulussa kymmenen vuoden ajan. Erästä Unton oppilasta oli kiusattu pitkään. Muutama oppilas sulki kiusatun systemaattisesti ulkopuolelle.
Kun seitsemännen luokan kesäloma päättyi ja kahdeksas luokka alkoi, kiusattu ei palannut kouluun. Hän oli tehnyt itsemurhan.
Vaikka Unto opetti oppilasta vain muutaman tunnin viikossa, tapahtuma oli järkytys ja ravisteli nuorta opettajaa.
Nyt 35 vuoden uran opettajana tehnyt Unto on eläkkeellä. Tapahtunutta hän ei ole unohtanut.
– Vuosien aikana olen käynyt muutamia kertoja hautausmaalla, jonne oppilas on haudattu. Mieleeni muistuvat vieläkin kaverin kasvot.
Traagisen tapahtuman jälkeen Unton valtasi pelko. Voisiko näin käydä uudestaan oppilaille tai omille lapsille?
Opettaja kysyi itseltään toistuvasti, olisiko hän voinut tehdä jotain enemmän. Kiusaamiseen oli yritetty puuttua. Unto ei muista tarkasti miten, sillä tapahtuneesta on 25 vuotta.
Ainakin luokanvalvoja oli järjestänyt tapaamisen, jossa hän, rehtori, uhri, kiusaajat ja nuorten vanhemmat kohtasivat. Kiusaaminen oli yritetty lopettaa sovittelulla.
Unto ei muista, oliko kiusaamistapauksen selvittämisessä mukana koulun muuta ammattihenkilöstöä. Terveydenhoitajan hän arvelee osallistuneen kriisityöhön tragedian jälkeen.
– Silloin ei ollut tarpeeksi keinoja hoitaa kiusaamistilanteita. Olisimme kaivanneet tietoa toimintamalleista, joita myöhemmin onkin kehitetty, Unto sanoo.
Unto kuvailee, että murheellinen tapaus teki hänestä inhimillisemmän opettajan.
– Aiemmin olin kiinni oppiaineeni sisällöissä ja siinä, miten oppilaat onnistuvat kokeissa. Tapauksen jälkeen kiinnostuin siitä, mitä oppilaiden päässä liikkuu ja mitä heille oikeasti kuuluu.
Unto sanoo, että hänestä kuoriutui opettaja, joka oli läsnä oppilailleen. Hän keskusteli oppilaiden kanssa usein muista asioista kuin koulusta. Tärkeintä oli, että oppilaat voivat henkisesti hyvin.
Unto kertoo, että hänen uransa alkuvaiheilla 1980-luvun lopulla opettajanhuoneissa vallitsi pärjäämisen kulttuuri.
– Jos opettajalla oli luokassaan kiusaamista, ajateltiin sen olevan opettajan oma ongelma ja oikeastaan vähän opettajan syykin.
Unton mukaan pärjäämisen kulttuuri alkoi murtua samoihin aikoihin, kun oppilas surmasi itsensä. Unton selviytymisessä auttoikin työyhteisön turvallisuus. Tapahtumista keskusteltiin opettajien kesken ja kriisiapua tarjottiin.
Rehtorille Unto on voinut puhua huolistaan ja saada tukea. Koulukuraattori saatiin taloon 2000-luvulla. Kuraattorin rooli oli Untosta merkittävä.
– Hänelle oli helppo puhua oppilaisiin liittyvistä huolista ja mieli keveni.
Opettajien huoliin on herätty samalla, kun kiusaamisen vastainen työ on otettu kunnolla koulujen käytännöksi.
Esimerkiksi kiusaamisen vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn pyrkivä Kiva koulu -ohjelma on ollut koulujen käytössä vuodesta 2007 alkaen.
Kiusaamisen vastaisten toimintamallien ohella esihenkilöllä on iso rooli opettajan jaksamiseen. Rehtorina työskentelevä Riikka kertoo pohtineensa paljon kiusaamistapausten vaikutusta opettajaan.
Opettajan psyyken säästämiseksi koulussa on oltava selkeä toimintamalli.
Riikka kannustaa koulunsa opettajia vaatimaan työnohjaukseen pääsyä matalalla kynnyksellä. Työnohjausta hän suosittelee välittömästi, mikäli huomaa opettajan jääneen jumiin omiin ajatuksiinsa.
Opettajan psyyken säästämiseksi koulussa on oltava selkeä toimintamalli, Riikka korostaa. Opettajan pitää tietää askel askeleelta, miten toimia kiusaamistapauksissa.
– Perehdytän huolellisesti jokaisen uuden opettajan siihen, miten kiusaamistapauksissa edetään, jotta hänelle tulee turvallinen olo.
Kiusaaminen ja sen seuraukset ovat tuttuja myös yläkoulun aineenopettajana työskentelevälle Laurille. Hän on ollut kiusaamisen vastaisen toiminnan vastuuhenkilö koulussaan parinkymmenen vuoden ajan.
Laurin koulumuistoja varjostaa parhaan ystävän joutuminen väkivaltaisen kiusaamisen kohteeksi. Kukaan ei puuttunut kiusaamiseen. Kokemuksen vuoksi Lauri haluaa tehdä opettajana kaikkensa sen eteen, ettei kukaan joutuisi kiusatuksi hänen koulussaan.
Lauri arvelee, että hän hoitaa isossa yläkoulussaan vuosittain 50 kiusaamistapausta. Tapausten määrä vaihtelee. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä kiusaaminen ovat monimutkaista ja sisältää monia osapuolia.
Opettajana hän on nähnyt kaikenlaista kiusaamista sosiaalisesta eristämisestä fyysiseen väkivaltaan ja verkkokiusaamiseen.
Lauri on kokenut tilanteissa epäoikeudenmukaisuuden, vihan, raivon, järkytyksen, surun, epätoivon ja turhautumisen tunteita niin kiusaajia kuin vanhempiakin kohtaan.
Laurin mieltä ovat kaihertaneet erityisesti tapaukset, joissa kiusaajien vanhemmat eivät ole tuominneet kiusaamista.
Eräässä tapauksessa kiusaajat tekivät kiusatun traumaattisesta kokemuksesta pilavideoita sosiaaliseen mediaan. Kiusaajien vanhemmat eivät ymmärtäneet uhrin asemaa, vaan syyllistivät teosta kiusattua.
Vanhemmat syyttivät Lauria puolueellisuudesta hänen puolustettua kiusattua.
– Tapaus oli niin järkyttävä, että olen tavallaan vieläkin jumissa niissä turhautumisen tunteissa. Miten voi olla olemassa tuolla tavalla ajattelevia vanhempia?
Laurin mielestä kiusaamistilanteiden hoitaminen on hionut hänen vuorovaikutustaitojaan paremmiksi.
Hän on oppinut, että opettajan on hyväksyttävä kaksi asiaa. Ensinnäkin tulisi ymmärtää, että lapset ovat lapsia, vasta kehittyviä ja erehtyviä yksilöitä. Vaikka lapset tekisivät pahoja tekoja, he eivät ole pahoja.
Toiseksi on hyväksyttävä oma riittämättömyys. Kiusaamisessa on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
– Vaikka opettajana tekisit kaikkesi, satsaisit luokan ryhmäytymiseen ja kaikkeen ennaltaehkäisevään toimintaan, se ei välttämättä riitä, Lauri pohtii.
Kiusaamisilmiön monimutkaisuuden hyväksyminen on opettajalle välttämätöntä, tietää Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori ja opettajankouluttaja Marita Mäkinen.
– Opettajan olisi tärkeä sanoittaa ääneen kiusaamistilanteisiin liittyviä vaikeita tunteita ja sen jälkeen vähitellen hyväksyä ne. Isoa roolia tunteiden käsittelyssä näyttelevät opettajan tunne- ja reflektointitaidot.
Mäkinen toivookin lisää tunnetaitokoulutusta opettajankoulutukseen.
Professori suosittelee kiusaamistapausten kanssa painiskelevaa opettajaa osallistumaan työnohjaukseen. Myös mentorointiohjelmista saattaa olla hyötyä opettajalle.
– Sanon vastavalmistuneille opiskelijoille aina, että älkää koskaan suostuko työskentelemään yksin.
Lauri ei ole jäänyt yksin tunteidensa kanssa. Rehtorille voi mennä puhumaan, työnohjausta ja keskusteluapua saa työterveyden kautta.
Laurin mielestä kiusaamistapauksissa paras henkinen tuki opettajalle on ehkäisevään toimintaan sitoutunut moniammatillinen tiimi.
Myös Marita Mäkinen tietää, että opettajille ladataan usein liikaa odotuksia.
– Samaan aikaan opettajan täytyisi olla psykologi, sosiaalityöntekijä, poliisi ja nuorisotyöntekijä. Tämä on mahdotonta, joten kouluissa tulisi työskennellä yhä enemmän eri ammattien edustajia, hän painottaa.
Laurin koulussa moniammatillisuus on huomioitu.
– Koulussamme on ihanteellinen tilanne, sillä oppilashuollossa työskentelee koulupsykologin ja -kuraattorin lisäksi nuorisotyöntekijä, Lauri iloitsee.
Hän toivoo, että kaikki kunnat ja kaupungit näkisivät moniammatillisuuden tarpeen ja resursoisivat eri ammattikuntien palkkaamiseen.
Vaikeista kiusaamistapauksista huolimatta Lauri uskoo parempaan tulevaisuuteen.
– En ole opettajana kyynistynyt, mutta olenkin hardcore-idealisti, Lauri nauraa.
Opettajien ja rehtorin nimet on muutettu aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
Lähteinä jutussa on käytetty Kiusaamista ehkäisevien sekä hyvinvointia ja työrauhaa parantavien menetelmien arviointi -raporttia (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, 2022) ja Kiusaamisen vastainen työ kouluissa ja oppilaitoksissa -opasta (Opetushallitus, 2020).