Koulukelauksia: Mutkan kautta meteorologiksi

Kerttu Kotakorpi on mielestään juuri oikealla alalla.

Meteorologi Kerttu Kotakorpi oli lukioikäisenä kiinnostunut lähes kaikesta ja opiskeli innolla liudan ylimääräisiä kursseja historiasta psykologiaan.

– Historiasta en ollut oikeastaan edes kiinnostunut, mutta Lahden lyseon lukion lehtorin Kalle Niemisen innostus tarttui, Kotakorpi kertoo.

Sen sijaan fysiikka ei hänen lukujärjestykseensä mahtunut, vaikka juuri sitä hän olisi myöhemmin meteorologian opinnoissa tarvinnut.

– Keksin vasta lukion lopussa, mitä haluan opiskella, ja jouduinkin hieman koukkaamaan.

Kotakorpi haki ensin opiskelemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon ja sisään päästyään otti fysiikan sivuaineeksi.

– Sitä kautta erikoistuin meteorologiaan.

Kotakorpi kertoo olleensa aina kiinnostunut luonnosta ja luonnontieteistä. Alakoululaisena lyhyt matka Vaasan Suvilahden ala-asteelta kotiin venyi välillä pitkäksi, kun reitin varrella ollut metsä ja merenranta houkuttivat ihmeineen.

Läpi peruskoulun ja lukion Kotakorpi oli niin sanottu hyvä oppilas. Opiskelu oli helppoa. Ala-asteella hän täytti tehtäväkirjojen sivuja etukäteen.

Ainoastaan liikunnan tunneista hän ei välittänyt.

– Se kilpailullisuus ei ollut minun mieleeni. En ollut kauhean hyvä liikunnassa. Nykyisinkin tykkään liikkua enemmän itsekseni ja kilpailla vain itseäni vastaan.

 

Kotakorpi toivoo, että tulevaisuudessa lapset ja nuoret oppisivat koulussa etenkin vuorovaikutustaitoja.

– Mutta ei tiedollista puolta ja syy–seuraussuhteiden ymmärtämistä saa unohtaa, hän tähdentää.

Ilmastonmuutoksesta Suomen luonto 2100 -kirjan kirjoittanut meteorologi Kotakorpi on mukana Suomen tietokirjailijoiden järjestämässä kouluvierailuhankkeessa. Hän tekee loppukeväästä visiitin Ylivieskan lukioon.

– Ilmastonmuutoksesta puhuessani haluan jakaa toivoa, tilanne ei ole lohduton.