Erilaisten tekstien lukeminen on opettajan perustyötä, mutta joskus tekstien äärelle pysähtyvä Arno Kotro hätkähtää.
Toisinaan Kotrosta tuntuu kuin kaksi todellisuutta erkaantuisi toisistaan.
– Tämä, jota me elämme täällä koulussa ja ihmeellinen, hallintojargonin puppugeneroima todellisuus, Kotro sanoo.
Kerrankin erästä esitysdiaa tuijotellessaan Kotro oppi, että lasten ja nuorten syrjäytymisen vastaisessa työssä tarvitaan systeemisten yhdyspintaprosessien rajapintojen huokoistamista.
– Se tarkoittaa, että viranomaiset tekevät enemmän yhteistyötä keskenään, sanoo Kotro, joka opettaa filosofiaa ja psykologiaa helsinkiläisessä Herttoniemen yhteiskoulun lukiossa.
Vastikään Kotro huomasi Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työpaikkailmoituksen.
”Vuorovaikutusasiantuntijana tehtäviisi kuuluu toimialan osallisuussuunnitelman toimeenpanon koordinointi ja osallisuuden työryhmän asioiden valmistelu sekä toimialan strateginen vuorovaikutussuunnittelu ja toteuttaminen”, alkoi ilmoitus.
Kapulakieltä ei tarvitsisi opetusalalta erikseen etsiä. Jonkinlaisena jargonpoliisina Kotro on kuitenkin ollut asiassa aktiivinen ja kirjoittanut opettajajargonista kolumneissaan ja blogeissaan.
Maailmaa hänen tekstinsä eivät ole muuttaneet.
– Valitettavasti jargon elää ja voi hyvin. Mylly pyörii alallamme vinhasti.
Tavallisia asioita tehdään hyvin vaikeasti ymmärrettäviksi.
Miksi ja mistä jargonia opetusalalle oikein pulppuaa? On vaikeaa nähdä, missä sylttytehdas savuaa, Kotro sanoo.
– Tunnen opettajia ja ihmisiä myös hallinnon kerroksista. Keskusteluissa kaikki inhoavat koukeroisen kapulakielen luikertelua alalle.
Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntijan Ulla Tiililän mukaan yksi näkökulma asiaan on se, että monet ammatit ovat yhä voimakkaammin erilaisten tekstien ympäröimiä.
– Myös opetus- ja kasvatusala on tekstualisoitunut. Hallinnollisia ja sihteerin töitä on siirtynyt ihmisen kohtaamisen asiantuntijoille. Ihmistyöstä on tullut tekstityötä, Tiililä sanoo.
Kun tekstejä on joka puolella, niistä myös puhutaan, ja tekstipuhe voi avautua ulkopuoliselle huonosti, Tiililä sanoo.
– Näinhän on esimerkiksi päiväkodeissa, joiden arkisessa käytössä ovat vasut, hojksit sekä hali- ja kehu-testit.
Opettajajargonia syntyy sulatusuunissa, jonka aineksina käytetään esimerkiksi hallinnon, lainsäädännön, tutkimuksen ja opetussuunnitelmien kieltä.
Lisämausteeksi tekstikeitokseen voidaan näpytellä innostavia iskulauseita ja muotisanoja vaikkapa liike-elämästä tai kehittämishankkeista.
Ammattislangia ja -jargonia tarvitaan, kun asioita luokitellaan saman ammatin asiantuntijoiden kesken. Ongelma syntyy, kun tätä kieltä käytetään väärissä ympyröissä.
”Vanhempien osallisuus alkaa kasvatuskumppanuutta tukevassa asiakasohjauksessa”, todettiin Helsingin vuoden 2009 varhaiskasvatussuunnitelmassa.
Vanhempien korviin kantautuessaan tällainen kieli on vieraannuttavaa ja ulossulkevaa, Tiililä sanoo. Tähän voisi lisätä, että voi se olla täysin naurettavaakin.
Opettajan kannalta tilanne on kaksijakoinen. Periaatteessa työnä on selittää asiat niin, että lapsetkin ne ymmärtävät.
– Mutta samaan aikaan tavallisia asioita tehdään hyvin vaikeasti ymmärrettäviksi, Kotro sanoo.
Sudenkuoppia riittää. Kieli ja sanavalinnat ovat myös vallankäyttöä, muistuttaa Tiililä.
– Kieltä voidaan käyttää maailman muuttamiseen, mutta ei sitäkään voi tehdä hillittömästi ja rajattomasti.
Tiililä ottaa esimerkiksi sanan palaute, jonka jotkut haluaisivat muuttaa rakentavuuden hengessä edisteeksi. Vakiintuneita käsitteitä voidaan haluta muuttaa myös, jos ne koetaan ongelmalliseksi.
Ojasta voidaan päätyä allikkoon, jos vakiintunutta kieltä innostutaan muuttamaan ilman kielenhuollollista tarkkuutta tai asiantuntemusta.
– Sanoisin, että opetus- ja kasvatusalalla on kielitietoisuutta. Mutta jos tietoa puuttuu itse kielestä, valta- näkökulma voi nurinkurisesti ylikorostua.
Esimerkiksi varhaiskasvatus on sana, jolla on pyritty vankistamaan alan arvostusta, Tiililän mukaan ihan ansaitustikin.
– Mutta se on ammattilaisten ja kasvattajien kieltä ja näkökulma. On vieraannuttavaa, jos on sanottava, että vienpä nyt lapseni varhaiskasvatukseen. Ihminen vie lapsensa päiväkotiin.
Sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä Tiililä kannattaa, koska tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat eri laeissakin määriteltyjä tavoitteita. Myös ihmisryhmien nimitysten huolellinen tarkastelu on tärkeää.
Nyrkkisääntö hyvälle virkakielelle on kuitenkin se, että kielen olisi oltava yleisesti käytettyä ja tunnettua.
– Asiantuntijapiireistä ja tutkimusmaailmasta tulevat termit eivät useinkaan sellaista ole.
Mihin opettajainhuoneessa kannattaisi piilottaa satanen?
Diojen tuijottelun ammattilaiselle Arno Kotrolle on kerrottu sekin, että koulun core-osaamista on opettajuus.
Erilaisten -juus ja -jyys -päätteiden yleistymistä hän pahoittelee. Yksi hänen suosikki-inhokeistaan on arvioinnin omistajuus.
Silti yksittäiset sanavalinnat ovat Kotron mielestä harmittomia ja pahimmillaankin vain ärsyttäviä.
– Mutta hinta voi olla kova, jos teksti on niin etäännyttävää, että opettajat eivät jaksa lukea sitä.
Kotron mukaan opettajat suhtautuvat jargoniin samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa suhtauduttiin absurdiin yhteiskuntaan: huumorilla.
Mihin opettajainhuoneessa kannattaisi piilottaa satanen, Kotro muistelee vanhaa vitsiä. No tietenkin opetussuunnitelman väliin, koska sitä ei kukaan jaksa avata.
– Meilläkin on opettajainhuoneessa varsin rikas vitsiperinne. Kun on työrauhaongelmaa, niin tarvitsemme ennen kaikkea systeemisten yhdyspintaprosessien jalkauttamista.