Ilmastokasvatuksen kiiretaso on kymmenen, mutta opettajilta puuttuu tietoa – ”tarvitsemme vahvaa kulutuskriittisyyttä”

Koululla on iso vastuu ilmastokasvatuksessa. Tehtävä ei ole helppo, sillä kaikkien koulutusasteiden opettajilta puuttuu tietoa ilmastokasvatuksen keinoista ja kestävästä kehityksestä.

Ilmastonmuutoksen käsittely ei saa kouluissa ja oppilaitoksissa jäädä yksittäisten oppiaineiden ja opettajien vastuulle. Siksi Helsingin yliopiston opettajankouluttaja, yliopistonlehtori Hannele Cantell peräänkuuluttaa sisältöjä luokan- ja aineenopettajakoulutuksen opetukseen sekä täydennyskoulutusta kaikille opettajille yliopistonlehtoreita myöten.

– Tarvitsemme ilmastonmuutostalkoot luma-talkoiden tapaan – ja näillä talkoilla on kiire. Odotan opetusministeriöltä tähän kannustusta, sillä esimerkiksi opettajan pedagogisissa opinnoissa on aivan liian vähän kestävän kehityksen näkökulmia. Tulevat opettajat tarvitsevat ilmastokasvatusta, jossa mennään syvälle eettisiin kysymyksiin ja annetaan opettajille kasvatuksellisia keinoja.

Hyvänä alkuna Cantell pitää Helsingin yliopiston suunnitelmaa sisällyttää kaikkien opiskelijoiden pakollisiin yleisopintoihin opintojakso ilmastonmuutoksesta ja kestävyysajattelusta. Koska ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää monipuolista osaamista ja laajaa yhteistyötä, sen on oltava kaikkien juttu.

Lisäksi tarvitaan poliittisia tekoja ja rakenteellisia uudistuksia. Cantell ehdottaa haitta- ja ympäristöverojen korottamista sekä polttoaineveroa lentomatkustajille.

 

Myös Oulun kaupungin kestävän kehityksen asiantuntija Seppo Saloranta hoputtaa ilmastokasvatusta eteenpäin. Asteikolla ykkösestä kymmeneen kiiretaso on kymmenen.

– Kestävän kehityksen toimintakulttuuriin kasvattamisessa olemme jo myöhässä, pallo on nyt poliitikoilla. Kasvatuksen tulee kuitenkin valmentaa lapsia ja nuoria sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaatimuksiin, 27 vuotta Hönttämäen koulussa Oulussa rehtorina työskennellyt Saloranta sanoo.

Miten koulun rakenteita pitäisi muuttaa, jotta koulu toimisi ekologisen kasvatuksen mallina?

Tampereen yliopiston kasvatustieteen professorin, filosofi Veli-Matti Värrin mukaan nykyinen kasvatusjärjestelmä pitää ylikulutusta normaalina elämäntyylinä. Juuri ilmestyneessä teoksessaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella Värri haluaa herättää opettajien ja kasvattajien parissa keskustelua siitä, miten koulun rakenteita pitäisi muuttaa, jotta koulu toimisi ekologisen kasvatuksen mallina.

– Suomessa on maailman valistuneimmat opettajat, ja opettajaksi opiskelevilla on syvä huoli maapallon tulevaisuudesta. Ekokriisi edellyttää kansallista projektia, joka on mittaluokaltaan samanlainen kuin kansallisvaltion synty ja sotien jälkeinen jälleenrakennus, Värri herättelee.

 

Seppo Saloranta selvitti vuosi sitten hyväksytyssä väitöskirjassaan kuudesluokkalaisten kokemuksia kestävästä kehityksestä. Hän havaitsi, että alakoulun loppuvaiheessa lapsi ei vielä pysty aktiivisesti edistämään kestävää kehitystä. 12-vuotias ei esimerkiksi tee itsenäisesti valintoja eri kulkuvälineiden välillä.

Koulun toimintakulttuuri kuitenkin vaikuttaa oppilaisiin, jotka saavat kokemuksia koulun arkikäytänteistä kuten ruokailusta ja kierrättämisestä.

– Valtakunnan tasolla kestävä kehitys on alakouluissa valitettavan satunnaista. Koulut haluavat mieluummin profiloitua esimerkiksi liikuntaan. Rehtori on kestävässä kehityksessäkin se keskeinen mahdollistaja, kannustaja ja tukija, Saloranta toteaa.

 

Sakarinmäen peruskoulu Helsingissä on ekokoulu, jossa muun muassa lämmitys ja valaistus on suunniteltu energiatehokkaasti. Materiaalivalinnat ovat kestävän kehityksen mukaisia ja kierrätys arkipäivää.

Sakarinmäen koulu lämmitetään uusiutuvalla energialla. Opetuksessa pystytään hyödyntämään reaaliaikaista tietoa siitä, minkä verran maalämmöstä, aurinkokeräimistä ja lämpökeskuksesta saadaan energiaa ja mitä se tarkoittaa lämpimiksi suihkuiksi muutettuna.

260 oppilaan yhtenäiskoulussa lapsia ja nuoria kannustetaan kävelemään tai pyöräilemään koulumatkat, välttämään ruokahävikkiä ja tekemään kotona ekologisia valintoja. Opettajat käyttävät osin sähköisiä opetusmateriaaleja, välttävät kopiointia ja hyödyntävät kierrätysmateriaaleja.

– Opettajat herättelevät luokissa oppilaiden ikätasolle sopivaa keskustelua ekologisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Koulussamme on kestävään kehitykseen liittyviä työpajoja ja toiminnallisia tehtäviä, ja teemme opintokäyntejä ja retkiä, rehtori Kaisa Alanne kertoo.

Alakoululaiset käsittelevät ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä eniten ympäristöopin tunneilla, erityisesti kuudennen luokan oppisisällöissä.

– Olemme pohtineet, mistä ilmastonmuutos johtuu ja miten se näkyy. Puhumme myös siitä, mitä jokainen voi tehdä. Tämä ilahduttaa lapsia. On tärkeää, etteivät lapset koe pelkoa tai toivottomuutta, luokanopettaja Eija Saavalainen sanoo.

Monet ympäristöteot ovat helppoja. Esimerkiksi hampaita pestessä voi vettä käyttää joko mukillisen tai ämpärillisen.

Aurinkokeräimet keräävät talteen lämpöä koulun ja käyttöveden lämmittämistä varten.

Kestävä kehitys on kirjoitettu perusopetuksen opetussuunnitelmiin. Perusopetuksen yksi tavoite on ekososiaalinen sivistys.

Seppo Salorannan mielestä opettajan kaltaisen virkamiehen on otettava opsin arvot käyttöön riippumatta siitä, mitä omat arvot ovat.

– Opsien arvojen mukaan toimiminen on tietysti helpompaa, jos nämä arvot ovat myös omia.

Myös Veli-Matti Värri muistuttaa, että kasvattaja on aina malli. Jos opettaja puhuu yhtä ja tekee toista, oppilaat kyllä huomaavat falskiuden.

Värrin mukaan ekososiaalinen sivistys edellyttää, että luomme kasvatuksella uudenlaista kansalaisuutta, jossa osataan elää luontoa kunnioittaen. Siksi opsien perusteet olisi kirjoitettava ekologisen viisauden näkökulmasta.

Parhaillaan uudistetaan lukion opsia. Hannele Cantell tähdentää, että ilmastonmuutos on siinä huomioitava paljon nykyistä laajemmin.

Myös ammatillisissa opinnoissa ilmastokysymykset ovat keskeisiä.

– Ammatillisissa opinnoissa opettajan antamaa opetusta on vähän. Huolettaa, miten opettajat pystyvät tämänkin haasteen ottamaan huomioon opetuksessaan. Resursseja tarvitaan enemmän, koska käytännön työn tekemisessä kestävä kehitys on tärkeää, Cantell sanoo.

 

Cantellin mielestä enää ei riitä, että ihmiset vaihtavat kulutushyödykkeitä vähemmän saastuttaviin. Sähköautot eivät pelasta maailmaa.

– Tarvitsemme vahvaa kulutuskriittisyyttä. Jokaisen pitäisi pohtia, mistä tyytyväisyys ja onnellisuus syntyvät. Meidän tulisi yhä enemmän miettiä elämän eettistä ja filosofista puolta.

Emme voi uskotella itsellemme ja lapsille, että yksinomaan luontoa säästävä teknologia ratkaisisi ekokriisin, Veli-Matti Värri sanoo. Kasvatuksen ja koulutuksen kautta olisi pohjustettava hyvää elämää vähemmällä tavaramäärällä.

– Meillä on esimerkiksi rikas luontosuhde. Pedagogiikan avulla voimme luoda oikeaa suhdetta luontoon ja maailmaan ilman krääsää, Värri sanoo.

Innostan kouluja järjestämään marjastuspäiviä ja perustamaan koulupuutarhoja.

Koulun ja armeijan kaltaisten instituutioiden pitäisi Cantellin mukaan olla edelläkävijöitä niin rakentamisessa kuin toimintakulttuurissakin. Rakennusten energiankulutuksella voi vaikuttaa, samoin elinkaariajattelun mukaisella rakennusten suunnittelulla. Myös ruokavalinnoilla on iso merkitys.

– Suomalainen maatalous voisi entistä enemmän kehittää ilmastoystävällisiä tuotteita. Kouluruoan pitäisi olla kasvipainotteista niin, että kasvisruoka olisi normi ja liharuoka erityisruokavalio, 30 vuotta kasvisruokaa syönyt Cantell ehdottaa.

Seppo Saloranta pahoittelee, että yksittäinen koulu ei voi päättää kouluruokailusta. Kun hinta ratkaisee, suuret tuottajat toimittavat kouluruuan eikä lähiruuan hyödyntäminen onnistu.

Myös Cantell kasvattaisi lähiruuan määrää kouluissa ja päiväkodeissa.

– Kaikki ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä tukeva luontokasvatus on hyvästä. Innostan kouluja järjestämään marjastuspäiviä ja perustamaan koulupuutarhoja, Cantell kannustaa.

Valtakunnallisen Hävikkiviikon materiaalit antavat käytännön vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen.

Sakarinmäessä oli syyskuussa nollapäästöpäivä, johon liittyi kaksiviikkoinen kilometrikampanja. Oppilaiden lisäksi opettajat osallistuivat pyöräillen tai kävellen. Yksi kampanjasta innostuneista opettajista on 11 kilometrin työmatkansa useimmiten polkupyörällä kulkeva luokanopettaja Kaarina Hurtta. Hän on pyöräillyt tänä vuonna jo 2 180 kilometriä.

– Tavoitteenamme on pienentää hiilijalanjälkeä. Ruokailussa meillä on vielä tekemistä, sillä biojätettä syntyy kohtalaisen paljon. Olemme järjestäneet vähentämistalkoita ja punninneet ruokahävikin määrän, Hurtta kertoo.

Sakarinmäessä on oma keittiö, joka valmistaa ruokaa myös muutamalle muulle koululle ja päiväkodille, 1 000–1 200 annosta päivässä. Helsingin kaupungin strategian mukaisesti lähiruualla tarkoitetaan kotimaista ruokaa.

– Varhaiskasvatuksessa on suurempi luomuruokapainotus kuin kouluissa. Koska teemme ruokaa usealle päiväkodille, myös koululaiset saavat paljon luomua. Joka päivä on tarjolla kasvisruokavaihtoehto, Sodexhon palvelupäällikkö Joachim Paajanen kertoo.

 

Mitä yksittäinen opettaja voi tehdä? Seppo Saloranta kannustaa arvokasvatukseen, jolla vaikutetaan asenteisiin. Draaman, väittelyiden, roolipelien ja projektien kaltaiset aktivoivat opetusmenetelmät toimivat muun muassa siksi, että niihin sisältyy henkilökohtaisuutta.

– Luontoretket, vierailut maatiloilla, jätelaitoksissa ja järjestöissä sekä monialaiset oppimiskokonaisuudet jäävät oppilaille mieleen. Oppilaiden on myös päästävä itse osallistumaan esimerkiksi kierrätykseen.

Sakarinmäen fysiikan ja kemian opettaja Heikki Hölttä integroi ilmastonmuutoskasvatusta opetukseensa. Kun kasiluokan kemian tunneilla käsitellään hiilen kiertokulkua, hän puhuu fossiilisten polttoaineiden riskeistä. Yhdeksäsluokkalaiset puolestaan pohtivat fysiikan tunneilla muun muassa sähköntuotantoa.

Hannele Cantellin mukaan opettajat voisivat hyödyntää järjestöjen asiantuntemusta. Myös oppilaan tasoinen oikeaa tietoa sisältävä opetusmateriaali on tarpeen.

– Opettajan on ilmastokasvatuksessa huomioitava myös oppilaan tunnekokemus. Vakavasta asiasta huolimatta opettajan on pystyttävä korostamaan toivoa, Cantell muistuttaa.

Sakarinmäessä hyödynnetään esimerkiksi energiayhtiö Helenin materiaaleja. Helen seuraa päivittäin energiankulutusta, ja nämä tiedot välittyvät oppilaille tietokoneella ja näyttötauluissa.

– Oppilaat eivät saa kyynistyä, eikä heille saa syntyä kuvaa, ettei mitään kannata tehdä. Tappiomielialan sijaan on muistutettava, että oppilas pystyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan ja kulutustottumuksillaan, Hölttä sanoo.