Merkonomiopiskelijoilla on vielä viikko aikaa treenata Live-ammattiopiston Huili-tauotuspalvelun tehtäviä Helsingin kirjamessuille.
– Opiskelijat haastattelivat yrittäjiä Habitare-messuilla kolme vuotta sitten. Huomasimme, että joillakin osastoilla oli töissä vain yksi tai kaksi henkilöä eikä tilaisuutta taukoon, kertoo erityisopettaja Soile Pajuniemi Live-ammattiopistosta.
Pajuniemi opettaa ammatillista liiketoimintaa ja kehitti huomion pohjalta maksuttoman messutauotuspalvelun yrittäjille.
Tänä syksynä koronasulkujen jälkeen opiskelijat palasivat Habitare-messuille ja vapauttivat yrittäjät tauolle.
– Opiskelijat solahtivat yrittäjän rooliin, kokosivat tietoa yritysten tuotteista ja palveluista, toimivat tiiminä ja auttoivat toisiaan.
Live-ammattiopiston opettajien tulee luoda opiskelijoille työelämässä oppimisen mahdollisuuksia. Huililaisten ohella opiskelijoita osallistuu muun muassa messutapahtumien rakentamiseen ja markkinointiin.
Liven opiskelijoilla on erilaisia oppimisen ja tuen tarpeita. Pajuniemi on hionut Huilin tehtävät tarkkaan. Opiskelijat kertaavat niitä vaihe vaiheelta, opettelevat varauskalenterin täyttöä ja perehtyvät ennalta messuosastojen sijaintiin.
– Ajanvarauspuhelimen vuorosanoja harjoittelimme niin, että kollegani soitti siihen esittäen taukopalvelua tarvitsevaa yrittäjää, Pajuniemi kertoo.
Havainnointi on osa oppimista.
– Purkupalavereissa opiskelijat kertovat oppineensa valtavasti asiakaspalvelusta, yrittäjyydestä ja tapahtumamarkkinoinnista.