Maamme viime vuosikymmenien suurinta koulutusuudistusta, ammatillisen koulutuksen reformia, on toteutettu oppilaitoksissa vuoden päivät.
Alkupotku uudistukselle annettiin keväällä 2015 laaditussa hallitus-ohjelmassa. Lakiesitys valmistui kahdessa vuodessa ja uudistus tuli voimaan viime vuoden alussa.
Hallitus vaihtuu keväällä, mutta ammatillisen koulutuksen kentällä hihat pysyvät käärittyinä vielä pitkään.
Opettajat eivät ole tyrmänneet lainkaan kaikkia uudistuksen sisällöllisiä tavoitteita. Henkilökohtaistaminen, joustavat opintopolut ja tiivis työelämäyhteys nähdään amiksen vahvuuksina, myös tulevaisuudessa.
Uudistuksen kanssa samanaikaisia rahoitusleikkauksia on pidetty käsittämättöminä. Opettajia on irtisanottu viime vuosina noin 1 600. Kehittämisestä innostuvat opettajat ovat tähyilleet muualle, kun porkkanat on viety.
OAJ:n viime vuonna järjestämissä ammatillisen kierroksen tapahtumissa järjestön alueyhdistykset kutsuivat opettajia, koulutuksen järjestäjiä ja myös työelämän edustajia keskustelemaan reformin etenemisestä. Kierroksen yhteydessä tehtyihin kyselyihin vastasi noin 700 ammatillista opettajaa. Vastausten perusteella uudistuksen tavoitteiden ja käytännön välissä on yhä kuiluja.
Yli 70 prosenttia vastaajista kertoi, että opiskelijan saama opetus ja ohjaus on vähentynyt. Samalla yli 80 prosenttia arvioi opiskelijoiden tuen tarpeen vain kasvaneen.
Henkilökohtaistamisen työkaluksi reformissa luotiin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma eli hoks. Kyselyssä peräti puolet opettajista ei tiennyt, onko hoksin tekemiseen määritelty jokin tietty työaikaresurssi, tai jos on, paljonko.
OAJ:n kyselyssä puolet opettajista kertoi työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjausresurssin vähentyneen. Yrityksillä on myös puutteita tiedoissa, kertoo opettaja Aki Leppälä.
Opettaja ja ruuneperi
Aki Leppälä, kone- ja metallialan opettaja, Jokilaaksojen koulutusyhtymä Jedu, Nivala
”Työpaikalla oppiminen lisääntyy, mutta sen tukeminen on unohtunut paitsi rahoituksessa myös ymmärryksessä mitattuna. Opiskelijoita laitetaan työpaikoille ilman, että yrittäjille aukaistaan koko ideaa reformista.
Meidänkin seudullamme on paljon pk-yrityksiä. Välillä on tullut tunne, että eivät kaikki työnantajat enää kauaa katsele tällaista touhua.
Kun puhutaan työpaikkaohjauksesta tai arvioinnista työpaikoilla, pitäisi miettiä, miten tämä näyttäytyy sille toiselle sopijaosapuolelle eli yritykselle. Työssäoppiminen on samaan aikaan reformin tavoite ja selkeä karikko. Ei kaikilla yrityksillä ole hajuakaan tavoitteista tai sopimuksista. Kaikki yrittäjät eivät esimerkiksi tiedä, mikä ero on oppisopimuksella ja koulutussopimuksella, saati sitä, mitä ne velvoittavat.
Olen ajatellut, että meidän pitäisi perustaa alueellisia ja alakohtaisia foorumeita ja verkostoja, joissa kaikki osapuolet toisivat esiin, mitä ne tältä toiminnalta haluavat. Tilaisuuksien ei pitäisi olla liian suuria, ettei kenenkään ääni katoa. Ennen reformia järjestimme teemapäiviä, mutta sellainen on loppunut.
Eri osapuolten perehdyttäminen olisi koulutuksen järjestäjien tehtävä. Toisaalta Opetushallituksen työelämätoimikunta ja ministeriö voisivat valvoa toteutumista, myös laadulliselta kantilta.
Ammatillisessa koulutuksessa on opittu työpaikoilla eri tavoin mutta aina. Itselläni kävi säkä, kun aikanaan sattui kahdellakin eri työpaikalle sellainen vanhempi työntekijä, joka vei kuin isä poikaa. Mutta se oli tuuria, eikä sellaiseen voi tämän kokoisissa koulutusuudistuksissa luottaa.
Työpaikkojen työntekijät eivät ole opettajia. Vanhemmat hitsaajat ja kollegat ovat ihmetelleet, miten minä voin samaan aikaan hitsata ja puhua kuin ruuneperi. Se johtuu siitä, että minä olen työelämässä oppinut aikuiskoulutuksen opettaja. Olen samalla ammattilainen ja vähän niin kuin esiintyvä taiteilija.”
Haku auki joka päivä
Nina Grönroos, tietotekniikan ja liiketalouden opettaja, Ammattiopisto Sampo, Lappeenranta
”Ai mitäkö mieleeni tulee reformista? Kyllä minä näen sen myönteisenä asiana, mutta vain, jos rahoitusleikkaukset jätetään arvostelun ulkopuolelle.
Olen tehnyt näyttötutkintoja aikuisten opiskelijoiden kanssa vuosien ajan. Joustavia opintopolkuja, aiemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista niin, että opiskellaan juuri sitä, mitä opiskelija oikeasti tarvitsee. Opettajalle on kaikkein antoisinta, kun saa miettiä opiskelijoiden polkua, ja sitä reformi mielestäni yrittää tukea.
Mutta eihän kaikilla työpaikoilla ole resursseja reformin edellyttämään työpaikalla opiskeluun. Koulutuksen järjestäjien pitäisi miettiä sitä, miten opettajille voidaan järjestää enemmän aikaa työpaikoilla opettamiseen. Ja sitä, että jokaiselle opiskelijalle on järjestettävä riittävä opetus, ohjaus ja tarpeen vaatiessa erityinen tuki ennen kuin heitä voi lähettää työpaikoille.
Olemme reagoineet reformin uusiin linjoihin monin tavoin. Oppilaitokseemme perustettiin esimerkiksi hakutoimisto, jossa reformin edellyttämä jatkuva haku järjestettiin uudelleen. Haku on nyt opiskelijoille tosiaankin auki koko ajan, ja koulutussihteerimme seuraavat hakuja reaaliajassa. Lupaus on, että uuden opiskelijan hakuun reagoidaan kahdessa viikossa.
Jos katsotaan, että opiskelija on valmis aloittamaan opinnot, käynnistämme hoks-prosessin saman tien. Selvitämme, onko meneillään kurssia tai sopivaa työssäoppimisen paikkaa.
Jatkuvassa haussa voimme ottaa yksittäisiä opiskelijoita sisään tai pyrkiä muodostamaan heistä ryhmiä ympäri vuoden. Opiskelijan tarvitse odottaa kokonaista vuotta päästäkseen elämässä eteenpäin. Tutkintojen lisäksi meillä voi opiskella tutkintojen osiakin.
Mutta rahoitusleikkaukset ovat tietenkin tehneet kipeää. Toiminta on tuntunut välillä epäselvältä. Olemme saaneet miettiä paljon sitä, että miten hanskaamme tämän homman, kun resurssit on viety.”
Opetus kokonaan työpaikalle
Johanna Lind, koulutuspäällikkö, Axxell, Karjaa
”Reformin ihan ensimmäinen haaste meille oli se, että käännökset viipyivät: suuresta uudistuksesta tiedot tulivat aina ensimmäisenä suomeksi. Osaammehan me suomea, mutta ruotsinkielisessä oppilaitoksessa tilanne teetti silti paljon käytännön työtä.
Kieliasian lisäksi sitäkään ei mielestäni huomioitu riittävästi, että oppilaitoksia on kovin erilaisia ja erikokoisia. Se, mikä toimii suuren kaupungin isossa oppilaitoksessa, ei välttämättä toimi siellä, missä ei ole sitä massaa.
Suurissa kaupungeissa on toisenlaiset ongelmat, ja pienuudesta on hyötyäkin. Esimerkiksi tiedonkulku on meillä nopeampaa. Kaikki tuntevat toisensa ja tiedot leviävät nopeasti.
Olemme tehneet melkoisen muutoksen siinä yhteydessä, kun oppilaitoksemme muutti Tammisaaresta Karjaalle: veimme lähihoitajakoulutuksen kokonaan työpaikalle eli vanhustentaloon ja päiväkotiin. Luovuimme siis hoitoluokista kokonaan. Opiskelijoiden saama opetus ei ole meillä juurikaan vähentynyt, sillä opettajat ovat mukana työpaikoilla koko ajan. Opiskelijat tekevät oikeita lähihoitajan töitä, oikeiden ihmisten parissa. Meillä homma on toiminut ja myös työpaikan vakituiset hoitajat osallistuvat opetukseen.
Toki tällainen on opettajalle uutta. Opettajan rooli on aivan uudenlainen, kun luennoiva opetus on jäänyt pois. Näen, että opettajat ovat saaneet lisää intoakin. He saavat työpaikoilla tuoretta tietoa ja vapauksia kokeilla eri tapoja opettaa.
Uudet opiskelijat ovat pitäneet opiskelusta työelämän keskellä. Pidempään opiskelleet ovat pitäneet sitä aiempaa raskaampana, kun työpaikalla ollaan jatkuvassa tositilanteessa. Onkin hyvä huomata, että jos koko opiskelu tapahtuu ikään kuin oikeissa töissä, nuorilla ei välttämättä jää voimia keikkatyöhön opintojen ohessa.
Olemme pystyneet reagoimaan reformin uusiin tapoihin, mutta onhan tämä aikataulu ollut hirveän vaativa. Mielestäni tällaisessa uudistuksessa olisi pitänyt järjestää kokeilujaksoja, mutta koko uudistus on haluttu tehdä yhtäkkiä vaan.”