Minna Ängeslevä: Kun meemissä on sinun kasvosi

Millainen on ilmeesi, kun huomaat somessa omasta kuvastasi tehdyn meemin? Tai miltä tuntuu, kun ammattitaitosi kyseenalaistetaan kotikuntasi Facebook-ryhmässä?

Häirintää sosiaalisessa mediassa voi kohdata kuka tahansa, käyttipä somea tai ei. Häirinnän kohteeksi voi joutua työroolissa.

 

OAJ:n Fiilismittarissa kysyttiin huhti–toukokuun taitteessa somehäirinnästä. 16 prosenttia oli joutunut somessa häirityksi. Vastaajia oli 1 954.

Häirintä on ollut valheiden levittämistä ja epäasiallista työn arvostelemista. Oli tehty Tinder- tai Instagram-profiileja opettajan nimissä ja jaettu opettajan Wilma-viestejä. Äärimmäisin esimerkki on tappouhkaus.

Häiritsijät ovat olleet oppilaita ja vanhempia. Kollegan tekemä häirintäkin mainitaan.

Kohteille tilanteet ovat ahdistavia ja epäoikeudenmukaisia. Mahdollisuutta puolustautua tai oikaista vääriä tietoja ei usein ole ollut. Osassa tapauksista esihenkilö on tukenut opettajaa ja tilanne on selvitetty asianmukaisesti.

Somehäirinnän vaaroja hallitaan työyhteisössä yhdessä.

Hyvä uutinen on, että valtaosa vastanneista ei ollut kohdannut häirintää. Joillakin opettajilla oli somessa käytössään peiteprofiili, osa ei käytä somea ollenkaan.

Somehäirinnän käsite ei ollut kaikille tuttu. Somehäirinnästä puhutaan, kun henkilö joutuu toistuvan, painostavan tai loukkaavan käyttäytymisen kohteeksi sosiaalisessa mediassa.

Häirinnän vaaroja, kuten muitakin työturvallisuuden riskejä, hallitaan työyhteisössä yhdessä. Työnantajan vastuulla on, että häirinnän ennakointiin, häirintätilanteisiin ja jälkihoitoon on toimintamalli.

OAJ:n Saunassa käsitellään somehäirintää 11.5. Keskustelusta tehdään tallenne.

 

OAJ saa Fiilismittarin avulla tietoa jäsentensä työhyvinvoinnista. Mittarin yli 17 400 käyttäjästä viikoittaisiin väitteisiin vastaa yleensä reilut parituhatta opettajaa.

Järjestö käyttää tuloksia esimerkiksi alan työhyvinvoinnin kehittämisessä. Lisäksi mittari antaa ohjeita jäsenille omaan työhyvinvointiin.

Fiilismittarin avulla tehty työhyvinvoinnin edistäminen toi OAJ:n työhyvinvointiryhmälle tänä keväänä sosiaali- ja terveysministeriön tunnustuksen ennakoivasta työympäristön kehittämistyöstä.

 

Minna Ängeslevä on Opettaja-lehden päätoimittaja.

minna.angesleva@oaj.fi

Twitterissä @MAngesleva