Minna Ängeslevä: Koulu on kuva yhteiskunnasta

Vantaalaiset pikkukoululaiset opiskelevat ensi syksystä alkaen enemmän suomen kieltä ja matematiikkaa. Ensiluokkalaiset saavat yhden viikkotunnin lisää suomen opetusta ja toisluokkalaiset matikkaa.

Opetettavien asioiden määrä ei kasva, vaan lisätunnit antavat oppilaille aikaa omaksua perustaidot. Muutos vähentää myös hikeä opettajan otsalla.

Vantaan uudistus on esimerkki siitä, miten koulu tai kunta voi tehdä omia ratkaisujaan, kun tarvetta on.

Vantaalla huolta herättivät tutkimustulokset esimerkiksi lukutaidon heikkenemisestä. Vettä oppimistulosten huolimyllyyn lisäsivät Karvin arviointi osaamisen kehittymisestä alkuopetuksessa sekä opetusministeriön sivistyskatsaus.

Opettajilla on ammattitaito tehdä korjausliikkeitä.

 

Oppimistulokset eivät ole humpsahtaneet hetkessä. Lasketeltu on noin 20 vuoden ajan.

Kansallisissa arvioinneissa matematiikan huipputulos nähtiin vuonna 2000. Lukutaito lähti heikentymään vuoden 2006 jälkeen. Aikuisten ikäluokkien tutkimuksissa parhaat tulokset osaamisessa olivat 90-luvun puolivälissä peruskoulunsa päättäneillä.

Tarvitsemme tutkimusta kertomaan, miksi oppimistulokset ovat heikentyneet.

Koulua pitää korjata, mutta syitä tulosten tippumiseen kannattaa kaivaa kauempaakin. Esimerkiksi perhetaustaan liittyvien oppimiserojen juopa johtaa jäljet yhteiskunnan muutoksiin.

Tuloerot ovat kasvaneet, eri sosiaaliryhmät asuvat eri alueilla, koulutuksen arvostus säröilee. Lapsiperheissä on köyhyyttä.

1990-luvun lamassa yleissivistävän opetuksen rahoitus putosi neljänneksellä. Siitä ei ole liikahdettu. Niukkuudesta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä oppimistuloksiin, mutta ei rahoitustason jämähdys ole tilannetta parantanutkaan.

 

Yhteiskunnan laiva kääntyy tahmeasti, mutta koulu- ja kuntatasolla pystytään ketteryyteen. Opettajat tietävät, mitä tarvitaan, ja heillä on ammattitaito tehdä korjausliikkeitä, kun niihin annetaan mahdollisuus.

Tarvitaan aikaa opettaa perusasiat. Oppimistavoitteiden karsimista. Tukea sitä tarvitseville. Pienempiä ryhmiä. Rajat opettajien työajalle. Harkintaa digilaitteiden käyttöön. Käytännön mahdollisuudet erojen tasaamiseen jo varhaiskasvatuksessa.

Näitä samoja asioita löytyy OAJ:n vaalitavoitteista.

 


Minna Ängeslevä
on Opettaja-lehden päätoimittaja.

minna.angesleva@oaj.fi

Twitterissä @MAngesleva