Claude Yvette Anttila os. Braems kuoli 2.4.2025 82-vuotiaana Helsingissä. Hän oli syntynyt Pariisissa 25.6.1942. Koulunsa hän kävi Pariisin lisäksi Lillessä, josta hän valmistui École Supérieure de Commerce de Lillestä.
Claude Anttila teki ansiokkaan työuran ranskan kielen ja kulttuurin parissa. Hän toimi yhteensä 36 vuotta Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa, jossa äidinkieleltään ranskalaiset opettajat opettivat varsinkin alakoulun oppilaita samalla tavalla kuin olisivat opettaneet pieniä ranskalaisia oppilaitaan. Claude Anttila erosi joukosta analyyttisemmalla otteellaan. Vasta myöhemmin tajusimme, että suomen kielen itse opetelleena hän osasi myös asettua oppilaan asemaan, ja tuoda tunneille elementtejä ranskan opetuksesta vieraana kielenä.
Kollegat muistavat Clauden ihmisenä, jolta sai aina apua, tukea ja kannustusta. Monien diplomaattisten ja muiden luottamustehtäviensä ansiosta Claude oli hyvin perillä etiketistä ja ranskalaisen virallisen kielen koukeroista ja oli siksi korvaamaton tietolähde monille
Claude Anttila ennätti työskennellä useissa opetusalan tehtävissä opettajauransa lisäksi, kuten ranskankielisen opetuksen apulaisrehtorina, aineasiantuntijana Opetushallituksessa ja lukuisten oppimateriaalien tekijänä.
Jäätyään eläkkeelle Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta syksyllä 2002 hän toimi vielä Opetushallituksessa laatien muun muassa digitaalista oppimateriaalia ja suullisen kielitaidon kokeita. Lisäksi hän osallistui moniin ranskan kielen ja kulttuurin kehittämishankkeisiin Suomessa.
Ansioistaan ranskan kielen ja kulttuurin edistämiseksi Suomessa Claude Anttilalle myönnettiin ritarin arvo Kunnialegioonan ritarikunnassa, upseerin arvo Akateemisten palmujen ritarikunnassa, jonka lisäksi hän sai myös hopeisen Souvenir français -ansiomerkin.
Najat Ouakrim-Soivio, työtoveri ja ystävä
Olli Rantala, työtoveri ja ystävä
Susanna Metsälampi, entinen oppilas