Suomessa olemme tottuneet siihen, että kouluissa opitaan. Maailmanpankin ja Unescon tuoreet raportit muistuttavat meitä globaalista vastuustamme: on monia maita, joissa lapset eivät kolmen tai neljän kouluvuoden jälkeen osaa lukea yhtään sanaa tai laskea yhteen yksinumeroisia lukuja.
Meidän sukupolvemme suuria tehtäviä koulutuksen alueella on antaa monipuolinen koulutusosaamisemme maailmanyhteisön käyttöön ja näin osallistua Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen agendan 2030 toimeenpanoon.
Jotta voimme olla esimerkkinä muille myös tulevaisuudessa, on meidän pidettävä oman koulutusjärjestelmämme laadusta ja tasa-arvosta parempaa huolta kuin viime vuosina.
Lapset tulevat yhä moninaisemmista taustoista, ja alueiden välille on muodostunut eroja niin oppimisessa kuin koulutuksen kehittämisen tahdissa. Peruskoulu tasasi lasten kotitaustaeroja paremmin ennen kuin nyt. Opettajia huolestuttaa kohtaamistemme perusteella erityisesti erityisopetus, josta parhaillaan on tekeillä kansallinen arviointi. Hyvinvoinnin ja oppimisen yhteys on kiistaton: vain hyvinvoiva lapsi oppii.
Tutoropettajamallia voisi harkita kaikille koulutusasteille.
Samaan aikaan maailman nopea muutos haastaa uudistamaan koulutuksen sisältöjä ja pedagogiikkaa. Jatkuva muutos aiheuttaa työkuormaa. Millainen arjen tuki helpottaisi sitä? Yksi kokeiltu ja hyväksi havaittu malli on tutoropettajamalli, jota rahoitamme ja levitämme myös tänä vuonna. Sitä voisi harkita muillekin koulutusasteille.
Tulevina vuosina katsetta on käännettävä yhä vahvemmin lasten varhaisiin vuosiin. Pedagogisesti vahva varhaiskasvatus koko ikäluokalle tukisi koulutuksellista tasa-arvoa ja myöhempää oppimista.
Suomen juhlavuosi muistutti meitä siitä, kuinka maamme nousi verrattain lyhyessä ajassa ja läpi repivien vaiheiden köyhyydestä yhdeksi maailman edistyksellisimmistä maista. Murroksissa valintamme on ollut sivistyksen ja osaamisen vahvistaminen. Näin pitää olla myös nyt, uuden itsenäisen vuosisadan alkaessa.
Sanni Grahn-Laasonen on opetusministeri.