Arno Kotro: Yo-kirjoituksiin liittyy vastenmielisiä piirteitä

Nyt se on onneksi laajasti ymmärretty: ylioppilaskirjoitusten roolin kasvattaminen oli virhe. Stressi on kova, lukio läkähdyttää nuoret.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että kirjoituksista kohkaaminen on myös opettajia ajatellen kohtuutonta, ja on tilanne kelju rehtoreillekin.

En nimittäin haluaisi olla se rehtori, jota media vaatii tilille lukionsa huonoista yo-arvosanoista ja muka kehnosta opetuksesta.

Todellisuudessa kirjoitukset eivät kerro opetuksen laadusta juuri mitään. Jos ”huippulukioiden” ja ”rupulukioiden” opettajat vaihdettaisiin päittäin, tulokset pysyisivät suunnilleen samoina.

Tosin osa rehtoreistakin erehtyy arvioimaan opetusta ja opettajia yo-tuloksilla. Onpa niitä väläytetty yhdeksi palkkaperusteeksikin.

Järjetön ajatus. Esimerkiksi niissä kielissä ja reaaliaineissa, joissa kirjoittajia on vähän, tulokset riippuvat ihan siitä, ketkä aineen kirjoittavat.

Hyvä opettaja innostaa myös koulussa heikosti menestyviä nuoria aineensa pariin, ja kun nämä sitten saavat A:ta ja B:tä, se ei tee opettajasta huonoa, päinvastoin!

Varjopuolista huolimatta en silti luopuisi ylppäreistä. On hyvä, että arviointiin tulee yhteistä mittaa. Kirjoitukset myös suojelevat oppiaineita niiltä visionääreiltä, jotka haluaisivat tuupata lukiotkin täyteen keinotekoista ilmiöpuuhastelua.

Kirjoitukset eivät kerro opetuksen laadusta juuri mitään.

Mutta lieveilmiöt pitää saada kuriin. Koulujen ja opettajien älyvapaa vertailu yo-arvosanojen perusteella on syytä lopettaa, ja ylppäreiden painoarvoa on vähennettävä.

Eikä anneta enää yhden YTL:n sensorin pisteyttää koko koulua. Itse teen valmistavan arvioinnin kahdessa eri lukiossa. Välillä toisen koulun pisteet nousevat ja toisen laskevat, kun vastaukset on lukenut eri sensori.

Opiskelijoiden oikeusturvan vuoksi sensorin pitäisi arvioida yhden kokelaan sijaan vain yksi tehtävä.

Onnea kaikille kirjoituksiin – mutta pidetään mielessä, että ne eivät ole elämää suurempi vaan pienempi juttu.

 

Arno Kotro on lukion opettaja ja Opetusalan eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja.

Lue samasta aiheesta

Kolumnit ja Pakinat

Arno Kotro: Olen huono opettaja!

16.12.2021
Kolumnit ja Pakinat

Arno Kotro: Meillä on upea ammatti

09.09.2021
Kolumnit ja Pakinat

Arno Kotro: Kesää kohti, pimeän läpi

22.04.2021
Kolumnit ja Pakinat

Arno Kotro: Ongelma – ja ratkaisu!

14.01.2021