Rehtorien työuupumus on lisääntynyt selvästi – ”Aika ei vain riitä”

Jo neljännes rehtoreista on voimakkaasti työuupunut. Lahtelaisrehtori Jyrki Rosti kuvaa kuormaansa kohtuuttomaksi.

Työmäärä, kiire, opettajien jaksaminen, resurssi- ja opettajapula. Siinä viisi suurinta rehtorien stressin lähdettä, jotka selviävät vuoden 2022 rehtoribarometrista.

Voimakkaasti työuupuneiden rehtorien määrä on tuoreessa barometrissa jo 26 prosenttia, kun vastaava osuus oli vielä vuonna 2019 kymmenen prosenttia. Kyselyyn vastanneista 695 rehtorista vain viidennes kertoi, että he eivät tee töitä vapaa-ajallaan.

Barometrin toteuttivat akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro ja Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen yhteistyössä Suomen rehtoreiden yhdistyksen Suren kanssa.

Salmela-Aron mukaan opettajilla koronan aiheuttama uupuminen alkoi lieventyä viime kevään mittauksessa. Rehtoreilla tällaista toipumisvaihetta ei näy.

 

Rehtori Jyrki Rosti työskentelee yhdessä Suomen suurimmista lukioista. Lahden lukio Gaudia syntyi tänä vuonna, kun kaksi lukiota yhdistettiin. Uusi lukio on tiennyt Rostille myös koulurakennusten suunnittelutöitä.

​– Työkuormani on ollut jo yli vuoden ajan aivan kohtuuton. Koulurakennuksiin liittyviin töihin varattiin huimat neljä tuntia viikossa, vaikka ne ovat vieneet ajoittain sata prosenttia työajastani, Rosti kertoo.

Rosti kuvaa 1 350 opiskelijan suurlukion johtamisresurssia kohtalaiseksi, kun apuna on virka-apulaisrehtori ja pedagoginen rehtori.

Mutta rehtoreille kaadetaan yhä uusia tehtäviä ja ajatellaan, että kaikki mahtuu työaikaan, Rosti sanoo. Lukiossa hyvä esimerkki tästä on oppivelvollisuuden laajentaminen.

​– Ministeriö lupasi rahoittaa sen täysimääräisesti, mutta missään ei varattu työaikaa johtamiseen, jota kaikki se säätö aiheuttaa.

Rosti on keskustellut kollegojensa kanssa ja sanoo, että riittämättömyyden tunne vaivaa rehtoreita kaikilla koulutusasteilla.

​– He haluaisivat edes joskus keskittyä perustehtävään eli pedagogiikkaan ja hyvinvoinnin johtamiseen. Mutta aika ei vain riitä.

Stressi on heikentänyt myös unen laatua.

– Asioita on niin paljon, että ne jäävät päähän pyörimään, Rosti kertoo.