Toistuvat epäonnistumiset nakertavat uran alussa opettajan työssä viihtymistä ja ammattiin sitoutumista. Kokemuksen karttuessa riittämättömyyden tunteet vähenevät, Lauri Heikonen kuvailee lokakuussa tarkastetun väitöskirjansa keskeisiä tuloksia.
Heikonen tutki väitöksessään uraansa aloittelevien opettajien ammatillisen toimijuuden kehittymistä ja sen yhteyttä riittämättömyyden tunteeseen. Hän työskentelee Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksessa tutkijatohtorina.
Ammatillisella toimijuudella Heikonen tarkoittaa opettajan kykyä oppia aktiivisesti ja tavoitteellisesti luokkahuonevuorovaikutuksessa. Haastavat luokkahuonetilanteet hän jakaa akateemisiin eli opetukseen liittyviin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Tutkimuksessa ei keskitytty erikseen kuriin tai järjestyksenpitoon liittyviin tilanteisiin.
Tulosten mukaan haastavat tilanteet herättivät uran alkuvaiheen opettajissa nopeita ja spontaaneja, selviytymiseen tähtääviä reaktioita.
– Haastava tilanne voidaan jättää kokonaan huomiotta tai se saatetaan ohittaa tyylin ”tehkää niin kuin parhaaksi näette”. Aloitteleva opettaja ei osaa vielä tarttua tilanteisiin oppimisen mahdollisuutena, vaan hän pyrkii jatkamaan opetusta ennalta suunnitellulla tavalla, Heikonen selittää.
Opettajaopinnoissa harjoitellaan luokassa tapahtuvaa vuorovaikutusta, ja kokemusta saa myös opetusharjoittelussa. Heikosen mielestä opettajankoulutuksessa olisi kuitenkin tässä kohtaa parantamisen varaa.
– Sitoisin opettajaopinnot nykyistä kiinteämmin käytäntöön. Myös yhteisopettajuus saisi näkyä opinnoissa nykyistä enemmän, Heikonen ehdottaa.
Tällä hetkellä yhteisopettajuutta harjoitellaan hänen mukaansa lähinnä niin, että opiskelijat suunnittelevat ja tekevät opetusharjoittelua pareina. Heikosen mielestä yhteisopetusta kokeneen opettajan kanssa voitaisiin käyttää nykyistä enemmän niin opinnoissa, opetusharjoittelussa kuin uran alkuvaiheessakin.
– Jo pelkkä katseiden vaihtamien kokeneemman kollegan kanssa voi auttaa nuorta opettajaa ottamaan tarpeellisen aikalisän, ja haastavan tilanteen tarjoamat oppimisen mahdollisuudet saadaan hyötykäyttöön.
Heikosen väitöstutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joissa kaikissa oli oma tutkimusaineistonsa. Kahteen kyselytutkimukseen tuli kaikkiaan 552 vastausta alle viisi vuotta opetustyötä tehneiltä opettajilta ja opettajaksi opiskelevilta. Lisäksi Heikonen haastatteli 31 opetusharjoittelussa opintojen loppuvaiheessa ollutta opiskelijaa.
Reilut kaksi vuotta peruskoulun aineenopettajana toiminut 26-vuotias Kia Rautakivi kertoo miettivänsä silloin tällöin ammatin vaihtamista. Syynä eivät kuitenkaan ole haastavat tapahtumat luokassa vaan työn määräaikaisuus ja uteliaisuus muita aloja kohtaan.
– Vakituisen työpaikan puuttuminen on paljon isompi huolenaihe kuin mitkään opetustyössä vastaan tulleet haasteet, Oulun Ritaharjun koulussa biologiaa ja maantietoa määräaikaisena opettava Rautakivi sanoo.
Kun häneltä kysyy luokassa tapahtuneista vaikeista tilanteista, hänelle tulee ensimmäiseksi mieleen sellaiset odottamattomat tilanteet kuten internetin varaan suunnitellun oppitunnin tyssääminen nettiyhteyden jatkuvan pätkimisen takia.
– Uusi oppitunti pitäisi kyetä improvisoimaan lennosta. Se ei ole kokemattomalle opettajalle helppoa.
Opettajan ja oppilaan väliset kinat ovat Rautakiven mukaan nuorelle opettajalle kuormittavia lähinnä siksi, että ne tulee otettua liian henkilökohtaisesti.
– Ajan myötä sitä oppii ajattelemaan, että kyse on esimerkiksi oppilaan senhetkisistä tunnelmista. Tilanteet helpottuvat sitä mukaa kun oppii tuntemaan oppilaansa paremmin.
Hän huomauttaa, että tässäkin suhteessa määräaikaisuudesta on paljon haittaa.
Haastavien tilanteiden ohittamien niihin puuttumatta – saati että niistä saisi puristetuksi irti pedagogista hyötyä – voi Rautakiven mukaan olla aloittelevalle opettajalle keino säästää voimavaroja.
– Alussa opettajalla ei ole työkaluja haastavien tilanteiden varalta. Ne pääsevät yllättämään, mutta seuraavalla kerralla opettaja osaa jo toimia paremmin.
Motivaatiosta ei uuden oppiminen Rautakiven mukaan ainakaan ole kiinni.
– Nuoret opettajat haluavat kehittää uutta ja olla heti parhaita mahdollisia opettajia aina siihen rajaan asti, että he tulevat yrittäneeksi liikaa ja vetävät itsensä piipuun.
Oletetaan, että vastavalmistunut osaa heti kaiken.
Aineopettajien pedagogisissa opinnoissa opetus painottuu ainedidaktiikkaan ja kasvatustieteen teoriaan. Luokkahuonetilanteiden opettelu jää Rautakiven mukaan opetusharjoitteluun. Silloin riippuu ohjaavasta opettajasta ja opetettavista luokista, miten paljon ja millaisia tilanteita harjoittelun aikana tulee esiin.
– Koulussa kuitenkin oletetaan, että vastavalmistunut opettaja osaa heti kaiken, eikä perehdyttämiseen aina varata tarpeeksi aikaa.
Mentorointia tulisi Rautakiven mielestä tarjota uusille opettajille kaikissa kouluissa.
Hänen aloittaessa Ritaharjun koulussa mentoroinnin korvasi hyvin toimiva yhteisopettajuus.
– Aloitin työt kesken syyslukukauden ja missasin kaikki työhön perehdytykset. Selvisin tilanteesta sillä, että ensialkuun oppitunnit suunniteltiin, toteutettiin ja käytiin läpi yhdessä kokeneen opettajan kanssa.
Väitös
Early-career teachers’ professional agency in the classroom. Helsingin yliopisto 2020.