Tutkittu juttu: Kannella ei saa -moraalikoodi vallitsi pitkään kouluissa

Kannella ei saa ja kaveripirissä tapahtuneet asiat pitää käsitellä ilman aikuisia. Tällä lasten ja aikuisten jakamalla moraalikoodilla on ollut keskeinen rooli koulukiusaamisen historiassa.

Muistitiedon valossa kantelukielto oli voimassa läpi koko 1900-luvun, ja aina se koettiin hyvin raskaaksi. Pahimmillaan kantelukielto jätti koulukiusatun lapsen täysin yksin, pohtii tutkija Antti Malinen.

Koulukiusaaminen on yksi Malisen ja Tuomo Tammisen tuoreen Leikitäänkö? –tietokirjan teemoista. Teos käsittelee 1900-luvun lapsuutta ja liikkuu koulumatkoilla, välitunneilla ja luokkahuoneissa.

Tieteellisesti vertaisarvioitu kirja perustuu yli nelivuotiseen tutkimukseen. Aineistona on käytetty muun muassa muistitietoa, oppilaiden tuottamia aikalaisaineistoja, aikaisempia tutkimuksia ja tilastotietoja. Mukana on myös 18 omaa tutkimushaastattelua ja valokuvia.

Malinen työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä Tampereen yliopistossa. Tuomo Tamminen on vapaa tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Opettaja saattoi olla koulukiusaajista pahin.

Koulukiusaamista ja sen vastaista työtä ovat Malisen mukaan määrittäneet yli sadan vuoden ajan kodin ja koulun väliset suhteet. Kantelukielto on tästä hyvä esimerkki.

– Viime vuosisadan alkupuolella ja vielä pitkään sen jälkeenkin vanhemmat paheksuivat kantelemista. Kotona lasten perään katsottiin, mutta kodin ulkopuolella he saivat tulla toimeen omillaan.

Koulussa lapsen turvana on nykyajattelun mukaan opettaja. Sotien välisenä aikana ja sen jälkeenkin opettaja saattoi kuitenkin olla koulukiusaajista pahin. Politiikka ja perheen sosioekonominen asema vaikuttivat paljon opettajan suhtautumiseen.

– Opettaja saattoi häpäistä oppilaan luokan edessä pelkästään tämän perhetaustan perusteella. Opettajan asema oli vahva, ja vanhempien olisi ollut niin halutessaankin hyvin vaikea puuttua hänen toimiinsa, Malinen sanoo.

 

Mitä pidemmälle 1900-luku eteni, sitä enemmän koulun ihmissuhteisiin kiinnitettiin huomiota. Sosiaalisuuden merkitys korostui teollistumisen ja kaupungistumisen myötä.

– Sosiaalisen kasvatuksen idea nousi esiin 1940- ja 1950-luvun opetussuunnitelmissa. Aikaisemmin oppilaat kasvatettiin kunnioittamaan auktoriteettia. Uuden linja mukaan demokratisoituva yhteiskunta tarvitsi yhteistyöhön, itsenäiseen ajatteluun ja empatiaan kykeneviä kansalaisia.

Uusista kasvatusperiaatteista oli kuitenkin pitkä matka uusiin käytäntöihin.

– Valtavia koulukohtaisia eroja on varmasti ollut, mutta kertomuksista päätellen 1950-luvulla esiin nousseet kasvatusihanteet eivät toteutuneet vielä 1980-luvullakaan kaikkialla, Malinen kertoo.

 

Suhtautuminen koulukiusaamiseen muuttui 1990-luvun lopulla.

– Muutosvoimana ei toiminut koulu vaan koti: vanhemmat pakottivat koulun muuttumaan vaatimalla aiempaa vahvemmin ongelmiin puuttumista, Malinen sanoo.

Taustalla vaikutti vanhempien kasvatusasenteiden muutos 1990-luvulta lähtien. Uudenlainen vanhemmuus perustuu kiintymykseen ja luottamukseen. Lasta ei enää moitita kantelemisesta.

– Vanhemmat suhtautuvat nykyään lastensa kertomuksiin vakavasti, eivätkä he arkaile ottaa yhteyttä opettajaan. Tämä on lisännyt myös lasten luottamusta koulun aikuisiin.

 

Antti Malinen ylläpitää tutkimuksellista lapsuudenhistoriaa.fi-verkkosivustoa. Sivusto tarjoaa tietoa, aineistoja ja näkökulmia menneeseen lapsuuteen ja lapsuuden historialliseen tutkimukseen.

Tietokirja

Antti Malinen & Tuomo Tamminen: Leikitäänkö? Lasten kaverisuhteet 1900-luvun Suomessa. Gaudeamus 2022.