Suunnitelmat pidentää oppivelvollisuutta ovat nostaneet elinikäisen oppimisen taas koulutuspoliittiseen keskusteluun – nimeksi vain on matkan varrella vaihtunut jatkuva oppiminen.
– Elinikäistä oppimista ollaan keksimässä uudelleen ties monettako kertaa. Uudella nimityksellä yritetään ehkä pehmentää negatiivista sävyä, joka käsitteeseen iskostui 2000-luvun alkuvuosina, Heikki Kinnari arvelee.
Hän analysoi aikuiskasvatustieteen väitöksessään EU:n, OECD:n ja Unescon elinikäisen oppimisen politiikkaa lähes puolen vuosisadan ajalta. Aineistona olivat 59 kyseisten instituutioiden elinikäisen oppimisen politiikkaa käsittelevää julkaisua vuosilta 1972–2016.
1970-luvulla suomalaisessa elinikäisen oppimisen politiikassa vallitsi vahva humanistinen pohjavire. Koulutus tähtäsi Unescon korostamaan demokraattiseen, kriittiseen ja emansipoituneeseen kansalaisuuteen.
– 70-luvulla rakennettiin peruskoulu kaikille yhteiseksi elinikäisen oppimisen lähtöalustaksi. Aikuiskoulutuksessa vahvistettiin täydennyskoulutuksen ja vapaan sivistystyön kenttää, Kinnari luettelee.
Suomi on ollut kilpailukykyä korostavien EU:n ja OECD:n mallioppilas.
Elinikäisen oppimisen sukupolvenvaihdos humanistisesta taloutta korostavaksi ajoittuu Suomessa 90-luvun laman jälkeiseen aikaan. Siitä lähtien Suomi on ollut kilpailukykyä korostavien EU:n ja OECD:n mallioppilas.
– Elinikäisestä oppijasta tuli kilpailutekijä. Tämä on näkynyt muun muassa Pisan tapaisten indikaattoripohjaisten vertailujen korostumisena.
Talouden sukupolvea seurasi 2000-luvun alussa lyhyeksi jäänyt pehmeän talouden sukupolvi.
– Korostettiin inklusiivisuutta ja oppimaan oppimista. Molemmat olivat mukana jo 1970-luvun politiikassa mutta eri kontekstissa. 70-luvulla tarkoituksena oli estää vieraantumista ja syrjäytymistä. Talouden korostuessa inklusiivisuuskin liitettiin lähinnä tuottavuuteen.
Vuoden 2008 pankkikriisin jälkeen elinikäistä oppimista on määrittänyt yrittäjämäisen talouden sukupolvi ja yrittäjyyskasvatus, jossa avaintaidot ovat keskeinen käsite.
– Avaintaitopuheessa korostuu vaatimusten kokonaisvaltaisuus. Tiedot ja taidot eivät enää riitä, vaan yrittäjämäinen elämä edellyttää oikeanlaista asennetta ja motivaatiota. Vaatimukset eivät liity vain työhön: tehokas työntekijä elää terveellisesti, käy kuntosalilla ja syö oikein.
Vaatimukset ulottuvat Kinnarin mukaan varhaiskasvatukseenkin.
– Varhaiskasvatusta voitaisiin perustella turvalla ja rakkaudella, mutta niin ei enää tehdä. Nykyään perustelut lähtevät siitä, että hyvä varhaiskasvatus on paras investointi tulevaisuuteen.
Yhteiskuntarauhaa uhkaavat tällä hetkellä poliittisten asenteiden polarisoituminen ja populismin nousu. Kinnarin mukaan nykyinen jatkuvan oppimisen politiikka pikemminkin lietsoo kuin lieventää näitä uhkia.
– Elinikäisellä oppimisella luodaan ja lujitetaan kuvaa kilpailukykyisestä keskiluokkaisesta tietotyöläisestä. Ihmiset, jotka pelkäävät putoavansa kehityksen rattailta voivat etsiä vastauksia ja vaihtoehtoisia totuuksia muualta. Tähän tilaisuuteen populistijohtajat tarttuvat.
Väitös
Elinikäinen oppiminen ihmistä määrittämässä. Genealoginen analyysi EU:n, OECD:n ja Unescon politiikasta. Turun yliopisto 2020.