Tutkittu juttu: Ammattitaito tärkeä – hyvä elämä tärkeämpi

Suorituskeskeinen opetusjärjestelmä heikentää sekä oppimistuloksia että opiskelijoiden hyvinvointia, sanoo väitöstutkija Sanna Ryökkynen.

Hän tutki väitöksessään vaativaa erityistä tukea saavien ammatillista koulutusta ajassa, jota leimaavat suorittaminen, tehokkuus ja yksilöllisyys. Tutkimuksen näkökulma on selkeän kriittinen.

– Tutkimukseni keskeinen tulos on, että tehokkuusajattelun tilalle tarvitaan taloudellisesta kasvusta irti olevia käytänteitä ja ajattelua, Ryökkynen summaa.

Tutkimus nojaa saksalaisfilosofi Axel Honnethin tunnustuksen teoriaan, jonka mukaan ihmisen identiteetti rakentuu sosiaalisessa kanssakäymisessä, jossa hän saa tunnustusta kyvyistään ja saavutuksistaan.

– Lähtökohtana on, että ihminen ei voi kukoistaa yksin. Tulemme näkyviksi ja kukoistamme, kun yhteisö antaa arvoa sille, millaisia olemme, Ryökkynen pohtii.

Opiskelijat hyötyvät pedagogisesta tuesta ja yksilöllisistä opintopoluista, mutta se ei riitä.

– Ennen kaikkea he tarvitsevat lisää opettajien läsnäoloa, osallisuuden kokemuksia ja tunnustusta.

Lähtökohtana on, että ihminen ei voi kukoistaa yksin.

 

Ryökkynen työskentelee lehtorina Hämeen ammattikorkeakoulun Hamk edu -tutkimusyksikössä ja ammatillisessa erityisopettajankoulutuksessa.

Hänen väitöstutkimuksensa perustuu 29:n vaativaa erityistä tukea saavan ammatillisen opiskelijan haastatteluihin, jotka tehtiin vuosina 2018–2019.

Opiskelijat kuvasivat vuorovaikutustilanteita opettajan kanssa mukaviksi mutta muodollisiksi ja etäisiksi.

– Vuorovaikutus oli opiskelukeskeistä ja opettajajohtoista. Opettajat rakentavat opiskelijan profiilia niin, että se palvelee tutkinnon ja työelämän tavoitteita. Heillä on myös vahva käsitys siitä, miten alaa opetetaan.

Opettaja keskittyy siis substanssiin, mutta Ryökkysen mielestä opettajan pitäisi omaksua huomattavasti laajempi rooli – etenkin silloin, kun kyse on vaativaa erityistä tukea tarvitsevista opiskelijoista, joista vain neljännes työllistyy tavalliseen tai tuettuun palkkatyöhön. Heitä on parisen prosenttia kaikista ammatillisista opiskelijoista.

– Erityisesti näiden opiskelijoiden kohdalla opettajalle kuuluu muutosagentin ja sillanrakentajan rooli. Mistä jokaiselle opiskelijalle hyvä paikka ja tapa olla maailmassa? Siihen pitäisi löytää vastaus koulutuksen aikana.

Opettajilla on Ryökkysen mukaan aito pyrkimys tunnistaa opiskelijoiden yksilölliset tarpeet ja tukea heitä. Ympäristön säteilemä suorituskeskeisyyden paine ajaa kuitenkin opettajat keskittymään liikaa siihen, miten saavutetaan tutkinnon mukainen osaaminen.

– Yksi selkeä syy suorituskeskeisyyteen on se, että koulutuksen järjestäjä saa rahoituksen suoritetuista tutkinnoista. Ammatillinen pätevöityminen onkin tärkeää, mutta kiinnittyminen yhteiskuntaan on vielä tärkeämpää.

Sillanrakentajan roolin ohella opettajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu Ryökkysen mukaan tietoisuuden lisääminen siitä, että yhdellä elämänalueella tukea tarvitseva opiskelija voi olla huippuosaaja toisella alueella.

– Tapa nähdä asiat tietyllä tavalla vahvistaa itseään. Jos ihminen nähdään ensisijassa tuen tarvitsijana, niin katse lukittuu tuohon ominaisuuteen ja vahvuudet jäävät näkemättä.