Aikuisten mediakasvatus on lapsenkengissä, sanoo erikoistutkija Anna Kanerva Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksesta Cuporesta.
Kehittämiselle on tarvetta. Esimerkiksi koronapandemia on osoittanut, että monilta puuttuu tietoa siitä, miten tietoa ja tietolähteitä arvioidaan kriittisesti.
Kanerva on tehnyt yhdessä kollegansa, tutkija Katja Oksanen-Särelän kanssa selvityksen aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvistä käytännöistä ja kehittämistarpeista. Selvitys toteutettiin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Kavin rahoituksella, ja sen loppuraportti julkaistiin toukokuussa.
Selvityksestä käy ilmi, että aikuisten mediakasvatuksen kehittämiseen tarvittaisiin strategista ohjausta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2019 kansalliset mediakasvatuslinjaukset. Tavoitteena on, että mediakasvatuksesta kehitettäisiin kattavaa, laadukasta ja systemaattista.
On kuitenkin epäselvää, mitä linjaukset käytännössä tarkoittavat.
– Mitkä olisivat vaikka aikuisten medialukutaidon kaikkein keskeisimpiä osa-alueita? Kanerva kysyy.
Kanerva ja Oksanen-Särelä haastattelivat selvitystä varten 20:tä aikuisten medialukutaidon parissa toimivaa asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Haastattelujen perusteella ongelmaksi nousee kohderyhmän moninaisuus.
– Ei ole mitään yhtenäistä aikuisten ryhmää, Kanerva toteaa.
Esimerkiksi nuoren työntekijän, keski-ikäisen pitkäaikaistyöttömän ja eläkkeellä olevan seniorin medialukutaito, median käyttötavat ja elämäntilanteet voivat erota hyvin paljon toisistaan.
Aikuiset eivät myöskään ole minkään yksittäisen organisaation piirissä, mikä vaikeuttaa tavoittamista.
Kriittistä medialukutaitoa tarvitaan myös arkisissa asioissa.
Medialukutaitoon sisältyy hyvin erilaisia asioita teknisistä taidoista kriittiseen sisällön tulkitsemiseen.
Kanerva huomauttaa, että kriittistä medialukutaitoa tarvitaan myös arkisissa asioissa – vaikka siinä, ettei haksahda pankkitunnusten kalasteluun.
Selvitys tunnisti lukuisia aikuisten mediakasvatuksen hyviä käytäntöjä, kuten kohderyhmän tarpeista lähtemisen ja vertaisopastuksen.
Mediakasvatusta aikuisille tarjoaa Suomessa hyvin moninainen joukko, muun muassa lukuisat järjestöt, kirjastot ja vapaan sivistystyön oppilaitokset. Selvityksessä ilmeni, että aikuisten mediakasvatus on vain harvoin organisaatioiden ydintoimintaa eikä sitä tehdä kovin strategisesti.
Esimerkiksi vapaassa sivistystyössä ei välttämättä ole mediakasvatusta ohjaavia dokumentteja, Anna Kanerva kertoo.
Rahoitus on usein hankemuotoista, mikä aiheuttaa pirstaleisuutta. Lisäksi rahoitus on tyypillisesti toimiala- ja sektorikohtaista, ja se taas vaikeuttaa yhteistyötä.
Kanervan mielestä koordinointia olisi hyvä kehittää. Mediakasvatuskenttää koordinoi Suomessa Kavi, jolla on lakisääteinen vastuu mediakasvatuksen edistämisestä.
Selvityksen haastatteluissa kaivattiin myös mediakasvatuksen nostamista valtionhallinnon ylätasolle eli käytännössä hallitusohjelmaan. Tällöin lähtökohta voisi olla laaja: digitaalisen maailman huomioiminen kaikessa toiminnassa.
– On demokratian ja yhdenvertaisuuden suuri kysymys, miten me mahdollistamme kaikille kansalaisille kyvyn elää arkielämää.
Selvityksen loppuraportti
Anna Kanerva & Katja Oksanen-Särelä: Aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvät käytännöt ja kehittämistarpeet. Julkaistu verkossa. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, 2021.