Päivittäinen alivoimapeli – varhaiskasvatuksen henkilöstövaje on selätettävä, maksoi mitä maksoi

Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula kasvoi viime vuonna jyrkästi Helsingissä ja muuallakin maassa. Opettajavaje tarkoittaa tinkimistä laadusta ja pedagogiikasta, joille lakimuutoksilla ja henkilöstömitoituksilla luotiin tilaa. Miksi henkilöstön tarvetta ei ole osattu ennakoida?

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella varhaiskasvatuksen henkilöstöpulasta? Tammikuun lopulla, omikrontartuntojen kenties korkeimman aallon harjalla, tällainen kyseleminen tuntuu epäreilulta.

Tiedossa on, että päiväkotien kaikki voimavarat ovat käytössä ja ylittyneetkin. Helsingissä päiväkoteihin lähetettiin hätäavuksi muun muassa kirjastojen työntekijöitä, päivän perehdytyksellä.

Pari asiaa helsinkiläisessä varhaiskasvatusyksikkö Rööperi-Wilholassa työskentelevät Anna-Riikka Hiekkala ja Johanna Ylänkö tekevät selväksi.

Ensinnäkin akuutti koronatilanne, jossa Helsinki oli lähettämässä päiväkoteihin hätäavuksi kirjastojen työntekijöitä, on varhaiskasvatuksen henkilöstöpulassa vain jäävuoren huippu.

Tilanne on ollut huono jo ennen koronaa.

– Johtajan työnkuvani, jossa tehtävänäni olisi huolehtia mahdollisimman laadukkaasta arjesta, on muuttunut paljon. Nykyisin iso osa työaikaani menee vain arjen sujuvuuden organisointiin, yksikössä päiväkodin johtajan työskentelevä Hiekkala sanoo.

 

Toisekseen Hiekkala ja varhaiskasvatuksen opettaja Ylänkö alleviivaavat, että heille varhaiskasvatus on alana syvästi merkityksellinen. Olisi sääli, jos tämä seikka hautautuisi tämänkin jutun ongelmalähtöisen tulokulman alle.

Noin 20 vuotta alalla olleen Ylängön mukaan kyseessä on vaativa ja laaja-alainen ammatti, jota hän ei vaihtaisi mihinkään muuhun.

– Olen joka päivä iloinen opettajuudestani ja lapsista. Työllä on vahva merkitys lapsen elämässä ja yhteisöllisyyden kokemuksessa, sanoo Ylänkö.

Sen he myöntävät, että työn arvostuksen tulisi näkyä nykyistä paremmin alan palkoissa ja myös panostuksissa työrauhaan ja työoloihin. Tämä kokonaisuus pitäisi pystyä vakauttamaan.

– Laatu nousee pysyvyydestä, ei päättäjien kauniista sanoista, Ylänkö toteaa.

Hiekkala on työskennellyt alalla reilun vuosikymmenen ja esihenkilönä nelisen vuotta. Vielä hänen johtajanuransa alussa rekrytoinnissa oli kaksi aaltoa: keväällä tehtiin sopimukset syksyllä aloittaville työntekijöille ja syksyllä seuraavan vuoden tulijoille.

– Nyt tilanne on mennyt siihen, että rekrytointi on auki käytännössä koko ajan. Se ja sijaisten metsästäminen vie yhä suuremman osan henkilöstöjohtamisen tehtävistäni.

Ongelma on kehittynyt vuosien aikana ja vähitellen, sanoo Johanna Ylänkö. Henkilöstöpula säteilee kaikkialle päiväkodin toimintaan.

– Olen toiminut mentoriohjaajana uusille opettajille. Henkilöstöpula ja opettajien jatkuva vaihtuvuus on alkanut haitata nuorten opettajien sitoutumista ja päiväkodin toimintakulttuuriin kiinni pääsemistä, Ylänkö sanoo.

Johanna Ylänkö on varhaiskasvatusyksikkö Rööperi-Wilholan varajohtaja. Parhaillaan hän on opintovapaalla ja suorittaa loppuun varhaiskasvatuksen erityisopettajan opintoja.

 

Päiväkotien henkilöstöpula näyttää pahentuneen Helsingissä viime vuonna melkoisesti.

Varhaiskasvatuksen opettajavaje oli Helsingissä viime marraskuussa 38 prosenttia. Vuotta aiemmin lukema oli 22 prosenttia ja vuonna 2019 33 prosenttia.

38 prosentin opettajavaje tarkoittaa sitä, että jokaista sataa varhaiskasvatuksen opettajan vakanssia kohden kaupungin päiväkodeissa työskenteli marraskuussa 62 kelpoista opettajaa. Loppujen töitä teki joku muu – tai ei kukaan.

”Osa tehtävistä on avoimena ja osaa hoitaa sijainen, jolta puuttuu lain edellyttämä kelpoisuus. Avoimien tehtävien hoitamiseen käytämme myös vuokratyövoimaa”, Helsingin kaupungilta kerrotaan.

Helsingin varhaiskasvatuksen opettajien pääluottamusmiehen Ari-Jukka Luhtavaaran mukaan tilanteet vaihtelevat eri puolilla Helsinkiä merkittävästi.

– Mutta sen voi sanoa, että meillä on suuri määrä lapsiryhmiä, joissa ei ole sitä ensimmäistäkään kelpoista opettajaa. Tiedän hiljattaisen tilanteen, jossa päiväkodissa pitäisi olla seitsemän kelpoista opettajaa, mutta heitä on vain yksi.

Hiekkala korostaa, että pedagogisen laadun tärkein kulmakivi on kelpoinen varhaiskasvatuksen opettaja.

– Vaikka henkilöstöstä olisi pulaa, pedagogiikan laatu ei välttämättä kärsi, jos ryhmässä on pätevä varhaiskasvatuksen opettaja. Opettaja pystyy järjestämään tiimin toiminnan ja työnjaon niin, että kaikki tekevät sitoutuneesti omia työtehtäviään, Hiekkala sanoo.

 

Tampereen päiväkodeissa huutava opettajapula, todettiin 10.3. Aamulehdessä. Mikkelin ja Savonlinnan päiväkodeissa pulaa työntekijöistä ja sijaistajista, uutisoi Yle Etelä-Savon kuulumisia 17.9. Turun varhaiskasvatus kärsii henkilöstöpulasta, kertoi Yle 28.10.

Viime vuonna tällaisia otsikoita alkoi näkyä kaikkialla.

Tilanne eskaloitui ensin pääkaupunkiseudulla, mutta pikkuhiljaa ongelma alkoi valua kaikkialle, sanoo Varhaiskasvatuksen opettajien liiton Volin puheenjohtaja Anitta Pakanen. Hän vastaa puhelimeen Oulusta.

– Ei täälläkään montaa vuotta ole ollut sellainen tilanne, että kelpoisia opettajia ei saada virkoihin, mutta nyt on.

Mutta rahoituksesta ei sitten huolehdittukaan.

Pakasen mukaan ratkaisevia virheitä tehtiin jo vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Tuolloin elettiin Pakasen mukaan ”sitä hienoa aikaa”, jolloin vakaopettajien koulutus oli siirtynyt yliopistoon vuonna 1995.

– Mutta rahoituksesta ei sitten huolehdittukaan. Yliopistot saivat kandikoulutuksesta vähemmän rahoitusta kuin maistereista. Siksi silloisia lastentarhanopettajakoulutuksia ei haluttu yliopistoihin ottaa.

Pakasen mukaan nykyisten ongelmien syntymisen olisi voinut nähdä jo pitkään.

– Ääntäkin pidimme, mutta harva sille korvaansa lotkautti.

 

Mistä tilanne johtuu? Mitä on tehty, jätetty tekemättä ja ennen kaikkea, mitä tehtävissä on?

– Paljon on tehty ja edelleen tarvitaan lukuisia toimenpiteitä, jotta saamme tulevaisuudessa riittävästi henkilöstöä, toteaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar sähköpostivastauksessaan.

Hänen mukaansa kaupunki on tukenut henkilöstön kouluttautumista ja pätevöitymistä. Palkkaa on korotettu järjestelyerien ja palkkakehityssuunnitelman yhteydessä, mitä on tarkoitus jatkaa. Opettajien vertaismentorointiin, perehdyttämiseen ja työhyvinvointiin on panostettu, apulaispormestari kirjoittaa.

Edessä on vuosien työ.

Mutta niin Helsingin kuin erityisesti valtion on tehtävä vieläkin enemmän, Razmyar vaatii.

– Edessä on vuosien työ, johon ei tällä hetkellä olla sitouduttu riittävällä vakavuudella. Ministeriön nykytoimet eivät ole riittäviä, vaan vaikuttavampaa politiikkaa tarvitaan.

Viime syksynä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ylimpään virkaan eli toimialajohtajaksi nousi Satu Järvenkallas. Tätä ennen hän toimi lähes kaksi vuosikymmentä Helsingin varhaiskasvatuksen johdossa.

Aitiopaikalta on piirtynyt kuva, jossa kaupungistumisen ja väestön ikääntymisen megatrendien lisäksi myös itse ala, vuonna 2013 sosiaalihuollosta koulutuksen ja kasvatuksen hallinnonalalle siirtynyt varhaiskasvatus, on mullistunut täysin.

Etähaastattelussa Järvenkallas korostaa sitä, että laadullista rimaa on nostettu.

– Toiminta on löytänyt paikkansa osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Ihan mieletöntä sisällöllistä loikkaa on tapahtunut. Olen sitä mieltä, että meillä on maailman parhaat reunaehdot koko toiminnalle. Että meillä on sisällöllisesti maailman parasta varhaiskasvatusta.

 

Mutta ongelmiakin on, Järvenkallas myöntää, eivätkä ne koske vain Helsinkiä.

– Koko maan henkilöstövaltaisilla aloilla kärsitään työvoimavajeesta. Varhaiskasvatuksessa tämä kuitenkin korostuu, koska toiminnassa henkilöstön osuus on laadun ja toimivuuden kannalta niin tärkeä.

Mainittuaan henkilöstön ja laadun yhteyden Järvenkallas ei estä kuulijaa arvioimasta, että hänestä yksi syy henkilöstövajeeseen on henkilöstömitoituksissa.

Järvenkallas muistuttaa, että jo 80-luvun lopussa tehtiin muutoksia mitoituksiin, mutta ongelma ei ratkennut. Myöhemmät mitoitusten tiukennukset eivät nekään ole auttaneet.

Ei ole uutinen, että kuntatyönantajissa henkilöstömitoitukset aiheuttavat päänsärkyä. Järvenkallas kuvaa mitoituksia ”matemaattiseksi mittariksi, joka toimii, ja sitten lähdetään hakemaan sijaista”, kun 80–90-luvulla sen sijaan ”katsottiin, missä vaiheessa toimitaan”.

Työntekijöiden näkemys mitoituksista on siinä mielessä vastakkainen, että nämä haluaisivat niihin vielä uudenkin tarkennuksen.

OAJ:n ja Tehyn mukaan henkilöstön ja lasten välisiä suhdelukuja pitäisi tarkastella ryhmäkohtaisesti, ei päiväkoti-, saati yksikkökohtaisesti, kuten nykyisin.

Nykylaki mahdollistaa tilanteita – ellei jopa mitoituskikkailua – joissa yhden ryhmän henkilöstövaje voidaan kuitata sillä, että päiväkodissa tai yksikössä on yhteensä riittävästi aikuisia.

 

Entä jos lakien ja mitoitusten sijaan katsoo hetkeksi varhaiskasvatuksen vaikeaan arkeen. Eikö katastrofaalista henkilöstötilannetta ole osattu ennakoida?

– Me olemme seuranneet vajetietoja todella pitkään ja tarkkaan. Me olemme viestineet siitä ministeriöön, että paljon henkilöstöä tarvitaan, Järvenkallas sanoo.

Järvenkallas uskoo tilanteen kääntyvän ajan myötä paremmaksi. Jo nyt on lisätty palkkahoukuttimia, panostettu johtamiseen, tuettu henkilöstön koulutusta ja perehdytystä.

– Sen voi rehellisesti sanoa, että kaikkia näitä mahdollisuuksia ei kaikkialla ja aina ole. Mutta yhtä vahvasti pitää sanoa, että tämä organisaatio tekee näitä mahdollisuuksia. Ja sitä kautta, että me sisukkaasti viemme näitä asioita eteenpäin, niitä mahdollisuuksia kyllä tulee.

 

Opettajavaje on oravanpyörä, jonka kanssa kamppailu vie ajan pedagogiselta kehittämiseltä, joka olisi päiväkodin ydintoimintaa, sanoo Anna-Riikka Hiekkala.

– Nyt ei voida ajatella, että näillä resursseilla ja tässä henkilöstöpulassa pystyttäisiin normaaliin työhön päiväkodissa, saati ideaaliin, Hiekkala toteaa.

Anna-Riikka Hiekkalan mielestä pedagogisen laadun tärkein tae on kelpoinen opettaja. – Vaikka henkilöstöstä olisi pulaa, pedagogiikan laatu ei välttämättä kärsi, jos paikalla on päteviä varhaiskasvatuksen opettajia.

Kun keskustelussa tuumaa ääneen, että jutussa pitäisi varmaankin puhua myös vakaopettajien koulutusmäärien nostamisesta, Hiekkala keskeyttää lauseen napakasti.

– Älä niistä puhu, se on palkka! Kolme tärkeintä asiaa ovat palkka, työn arvostus ja sen merkityksen tunnustaminen. Jos alan merkitys tunnustettaisiin, rahaakin toimintaan saataisiin.

Kollega Johanna Ylänkö komppaa.

– Työolot pitäisi pystyä vakauttamaan. Politiikassa se vaatii sellaista asiaa kuin rahaa ja sen sijoittamista oikeisiin asioihin.

 

Päivitetty 11.2. klo 10.44.

Kuvatekstiin täsmennetty, että Johanna Ylänkö on varhaiskasvatusyksikkö Rööperi-Wilholan varajohtaja. Parhaillaan hän on opintovapaalla ja suorittaa loppuun varhaiskasvatuksen erityisopettajan opintoja. Tekstiin on myös lisätty varhaiskasvatusyksikön nimi. Lisäksi jutun alkuun on lisätty kokonaisuus, jossa Anna-Riikka Hiekkala ja Johanna Ylänkö kertovat alansa merkityksellisyydestä. 

Mitoitus 35 opettajaa miinuksella

Kajaanissa varhaiskasvatuksen opettajien saatavuus on heikentynyt pikkuhiljaa. Varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstömitoitus edellyttäisi tällä hetkellä 35 kelpoisen uuden opettajan palkkaamista, kertoo kaupungin varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Riikka Sipilä.

– Meillä on 53 ryhmää, jossa on riittävä määrä opettajia, ja 24 ryhmää, johon opettajaresurssia tarvitaan lisää.

Kajaani on kärsinyt koulutuspolitiikastakin. Opettajankoulutus loppui Kajaanissa vuonna 2012, jolloin Oulun yliopisto keskitti opettajaopinnot Ouluun.

– Syksyllä Kajaanissa alkoi 1000+ -hankkeen vakaopettajien koulutus, mutta opiskelupaikan sai vain kaksi kajaanilaista, vaikka kiinnostuneita oli paljon enemmän.

Yliopistokaupungissa hakijat harvassa

Joensuulla on ollut etulyöntiasema vakaopettajien rekrytoinnissa siitä saakka, kun opettajankoulutus siirrettiin Savonlinnasta Joensuuhun vuonna 2018.

Ei tilanne silti kummoinen ole. Tammikuussa kahden varhaiskasvatuksen erityisopettajan rekrytointiin saatiin vain yksi hakija. Joulukuussa seitsemän vakaopettajan rekrytoinnissa paikkoja saatiin täytettyä viisi.

– Kaupunki on alkanut panostaa rekrytointiin ja kanavien luomiseen yliopistolle, sanoo Joensuun vakaopettajien pääluottamusmies Heidi Pakarinen.

Joensuussa on huomattu sekin, että opettajien silmissä nurmi on alkanut vihertää kuntarajojen takana. Esimerkiksi Kontiolahdella ja Liperissä pelkkä peruspalkka on 100–200 euroa Joensuuta enemmän.